

Lapualaisen Johannes Sipilän tilalla harjoitetaan erikoiskasvinviljelyä 50 hehtaarin alalla. Pääkasvina Sipilä tuottaa siemenperunaa. Sen viljely tilalla alkoi jo vuonna 1993.
”Alun perin oli yhteisiä koneita ja varastoja toisen siemenperunan viljelijän kanssa. Ensin maahan pistettiin toisen perunat ja sitten toisen. Siinä jaettiin apukäsiä ja vertaistukea”, Sipilä kertoo.
Tilojen toiminnat ovat eriytyneet yhteisiltä alkujuuriltaan, mutta silti aikaisempi tiivis yhteistyö on kantanut sukupolvien ylitse.
”Osa koneista on silti yhteisiä ja päivitellään edelleen esimerkiksi tautilannetta toisillemme.”

Istutus- ja nostokoneet tiloilla ovat nykyään erikseen, mutta aikaikkunaltaan joustavampia koneita, kuten multaimen, tilat omistavat edelleen yhdessä.
”Ei-kiireellisten koneiden osalta se on kannattava ratkaisu.”
Molemmat perunatilat ovat siemenviljelyksessä, joten tautien kanssa ollaan erittäin tarkkana. Jos kone tulisi muulta kuin siemenperunatilalta, tautiriski olisi suurempi.
Koneyhteistyön lisäksi Sipilä harjoittaa yhteistyötä maanvaihdon muodossa muiden maatilojen kanssa.
”Osa on karja- ja osa viljatiloja. He saavat vaihdossa sellaista peltoa, jossa perunaa on ollut pari vuotta,” Sipilä kertoo.

Perunanviljely vaatii raskasta muokkausta, mutta perunan jälkeen maahan jää ravinteita seuraavalle kasville. Sen lisäksi, että tautipaine rikkoutuu, on Sipilä kuullut, että peruna esikasvina antaa ohralle merkittävän sadonlisän.
”Ohraa on itsellänikin pääasiallisesti perunan kanssa viljelykierrossa. Olen huomannut, että heti perunan jälkeen ensimmäinen ohravuosi on paras vuosi.”
Karjatiloilta Sipilä on saanut perunalle viljelykseen päättyviä heinäpeltoja. Heinäkierrossa perunasta saa hyödyn esimerkiksi sillä, että perunalta villiheinät, kuten juolavehnä saadaan torjuttua tehokkaasti ja rikkaongelma katkottua.
”Maa kirjaimellisesti seulotaan noston yhteydessä, joten myös kivet kerääntyvät pelloilta pois, kunhan niitä on kohtuullisesti. Omat pitkään perunan viljelyksessä olleet maat ovat täysin kivettömiä hyviä heinämaita – vaihtajien ei tarvitse niitä pelätä.”

Yhteistyön mahdollisena vaikeutena Sipilä pitää sääriskiä. Perunaa voidaan joutua nostamaan hyvinkin märissä olosuhteissa, jolloin riskinä on maan rakenteen pilaaminen.
”Pyrin kuitenkin aina ensimmäisenä hoitamaan vaihdossa olevat maat pois alta, ettei tietoisesti pilata muiden lohkoja. Tähän asti ongelmaa ei käytännössä ole ollut”, Sipilä toteaa.
Maanvaihtosopimukset ovat vuokrasopimusten kaltaisia. Sipilä vaihtaa tilojen kanssa suurin piirtein saman kokoisia lohkoja ja tarpeen mukaan ylimenevää osaa vuokrataan.

”Byrokratia on helpottunut, kun tukioikeuksia ei enää tarvitse siirrellä määräaikaisesti. Niiden loppuminen on ollut suuri helpotus.”
Vaihtopelloista Sipilän on tärkeä tietää vieraan maan tarkka viljelyhistoria. Peruna on herkkä vioituksille, joten esimerkiksi kasvinsuojeluainevalikoima pitää olla hyvin tiedossa.
Pellonvaihto on lähtenyt Sipilän omista tarpeista. Siemenperunanviljelyssä on pakollinen viljelykierto, joka edellyttää 2–3 välivuotta.
”Määräänsä enempää ei voi kierrättää omilla mailla, joten maanvaihdolla on saatu ylläpidettyä sopivaa pinta-alaa.”