
Kananmunien tuotanto on tänä vuonna kasvanut viime vuodesta, ilmenee Kantar Agrin kananmunamarkkinakatsauksesta.
Vuoden ensimmäisellä puoliskolla munivia kanoja on ollut vuodentakaista enemmän. IB-viruksen vaikutus tuotantoon laantui ja tuotanto kasvoi parilla prosentilla.
Tuotanto on myös vuoden toisella puoliskolla edellisvuotta suurempaa. Tämä on jo näkynyt viennin piristymisenä. Maalis–kesäkuussa kuorimunien vienti kasvoi toistakymmentä prosenttia, Kantar Agri kertoo.
Koko vuoden tuotannoksi ennustetaan kolmen prosentin kasvua 78 miljoonaan kiloon.
Alkuvuodesta 2025 munivia kanoja on kuluvaa vuotta enemmän ja tuotanto jatkaa pienessä kasvussa, Kantar Agri ennustaa.
Mikäli haudontamäärät pysyttelevät normaalipoistuman puitteissa, laskee kanamäärä ensi kesää kohden ja koko vuoden 2025 tuotanto tulisi olemaan lähellä kuluvan vuoden määrää.
Kuluvan vuoden tammi–kesäkuussa kuorimunien kulutus oli lähes kolmen prosentin kasvussa.
Viime vuonna kananmunien tuotanto laski 1,5 prosentilla eli lähes miljoonalla kilolla edellisestä vuodesta, 75,2 miljoonaan kiloon.
IB-virus vaikutti silloin läpi vuoden tuotantoon voimakkaasti, varsinkin kesän jälkeen, kun kesä–syyskuussa tuotanto laski viidellä prosentilla.
Kulutus kasvoi silloin samaan aikaan kolmen prosentin vauhdilla, joten kananmunat olivat paikoittain melko vähissä. Vientiin ei jäänyt viime vuonna munia yhtä paljon kuin vuonna 2022.
Kuluvan vuoden tammi–kesäkuussa kuorimunien kulutus oli lähes kolmen prosentin kasvussa. Kulutuksen kasvun oletetaan olevan maltillisempaa vuoden toisella puoliskolla, sillä 2023 syksyllä kulutus kasvoi todella reippaasti, Kantarin katsauksessa todetaan.
Koko vuodelle ennakoidaan 1–2 prosentin kulutuksen kasvua. Tuotannon omavaraisuusaste nousee 117 prosentista lähemmäs 120 prosenttia.
Tänä vuonna vientiin siis tulee jäämään edellisvuotta enemmän kuorimunia.
Vientihinta ei ole ollut yhtä korkea kuin vuonna 2023, sillä vaikka vienti on nyt kilomääräisesti kasvanut, on se silti euromääräisesti laskenut vajaalla kymmenyksellä, Kantar Agri kertoo.