• Kylvösiemen odotutti itseään

    Kesälahtelainen Ilkka Makkonen kylvää tänä keväänä härkäpapua, vehnää ja kauraa. Varhaisperunaa on istutettu puolen hehtaarin alalle jo huhtikuun lopulla. Niko Nyrhinen
    Kesälahtelainen Ilkka Makkonen kylvää tänä keväänä härkäpapua, vehnää ja kauraa. Varhaisperunaa on istutettu puolen hehtaarin alalle jo huhtikuun lopulla. Niko Nyrhinen Kuva: Viestilehtien arkisto
    Maatalous
    22.5.201316:00
    Sari Penttinen

    Pohjois-Karjalan eteläosassa Kesälahdella alkaa viljelijöillä olla toukotyöt tehtyinä.

    ”Aikaisemminkin olisi voinut joillain pelloilla kylvöt aloittaa, mutta kylvösiemenen toimituksessa oli ongelmia ajoissa tehdystä tilauksesta huolimatta”, kertoo kesälahtelainen viljelijä Ilkka Makkonen.

    Myös vesisateet ehtivät sotkea kylvöaikatauluja. Ensimmäiset varsinaiset kylvöt Makkonen teki 8. toukokuuta.

    Makkosella on vaimonsa kanssa maitotila, jonka peltopinta-ala on vakiintunut 55 hehtaariin. ”Tänä keväänä on kylvetty härkäpapua, vehnää ja kauraa. Varhaisperunaa istutettiin 23. huhtikuuta puolen hehtaarin alalle.”

    Viime kesänä paikkakunnan pellot kärsivät märkyydestä ja osa syyskynnöistä jäi tälle keväälle. Pelloilla, joilla maalaji on läpäisevä, toukotöihin päästiin jo toukokuun alussa, sanoo Makkonen.

    ”Puimatta ei kuitenkaan jäänyt viime syksynä onneksi mikään pelto. Myös nurmien kanssa kävi tuuri, sillä sopivaan saumaan sattuneiden kuivien jaksojen ansiosta säästyivät pellot painaumilta.”

    Kaikki tilan pellot ovat luomussa. ”Kylvön jälkeen luomupellolle ei ole enää paljoa tehtävissä ennen sadonkorjuuta, on vain osattava ennakoida ja hoitaa viljelykierto kunnolla, jotta välttyy rikkakasveilta.”

    SARI PENTTINEN

    Kylvön jälkeen luomupellolle

    ei ole enää paljoa tehtävissä ennen sadonkorjuuta, on vain osattava

    ennakoida ja hoitaa viljelykierto

    kunnolla, jotta välttyy rikkakasveilta.«

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    kylvösiemen
    luomuviljely
    maatilat
    Kesälahti
    toukotyöt
  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle