• Schmallenberg syynä epämuodostumiin

    Maatalous
    29.5.201316:00
    MT toimitus

    Alustavien tutkimustulosten mukaan Schmallenberg-virus on ainoa ennenaikaisia poikimisia ja epämuodostumia aiheuttava virus. Useimmissa vasikoissa ja karitsoissa, joissa virus todettiin, oli tyypilliset viruksen aiheuttamat epämuodostumat.

    Epämuodostuneina syntyneistä karitsoista virus löytyi ensi kertaa joulukuun lopussa 2012 ja vasikoista helmikuun 2013 alussa.

    Elintarviketurvallisuusvirasto Evira selvitti Schmallenberg-viruksen aiheuttamia ongelmia vuoden kestäneessä tutkimushankkeessa. Hankkeessa tutkittiin tartunnallisia syitä nautojen, lampaiden ja vuohien ennenaikaisiin poikimisiin ja epämuodostuneina syntyneisiin jälkeläisiin.

    Koko tutkimusaineiston analyysitulokset valmistuvat loppuvuodesta.

    Hankkeen tavoitteena oli saada tietoa Schmallenberg-viruksen mahdollisesta saapumisesta Suomeen vuoden 2012 aikana.

    Lisäksi aineistoa hyödynnettiin tutkimalla muita nautojen, lampaiden ja vuohien ennenaikaisia poikimisia aiheuttavia tekijöitä.

    Eläinlääkärien ja omistajien

    aktiivinen osallistuminen mahdollisti kattavan näytemateriaalin saamisen Eviraan tutkittavaksi. Näytteitä saapui virustutkimukseen ennätysmäärä. Patologisiin tutkimuksiin lähetettiin yhteensä 763 näytettä.

    Näytteistä 68 prosenttia oli nautatiloilta, 30 prosenttia lammastiloilta ja 2 prosenttia vuohitiloilta.

    MT

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Schmallenberg-virus
    epämuodostumat
    nauta
    lammas
    Evira
  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle