• Lintuinfluenssan kerrotaan siirtyneen minkkehin Espanjassa, yli 50 000 eläintä lopetettiin

    Euroopan lintuinfluenssatilanne on pahempi kuin koskaan.
    Tarhalla oli sivuston mukaan 8 400 emoa ja kaikkiaan yli 50 000 minkkiä. Arkistokuva, kuvan minkki ei liity tapaukseen.
    Tarhalla oli sivuston mukaan 8 400 emoa ja kaikkiaan yli 50 000 minkkiä. Arkistokuva, kuvan minkki ei liity tapaukseen. Kuva: Johannes Tervo
    Maatalous|Kananmunantuotanto
    25.10.202216:42
    Satu Lehtonen

    Espanjassa on todettu lintuinfluenssan tarttuneen tarhattuihin minkkeihin, PoultryMed-sivusto kertoo.

    Tarhalla oli sivuston mukaan 8 400 emoa ja kaikkiaan yli 50 000 minkkiä. Vaikka virusta havaittiin vain kahdessa eläimessä, kaikki lopetettiin.

    Virallista ilmoitusta tapauksesta ei EU:hun ole vielä tullut, maa- ja metsätalousministeriöstä kerrotaan.

    Euroopassa jo 17,7 miljoonaa lintua on lopetettu taudinpurkausten takia.

    Euroopan lintuinfluenssatilanne on pahempi kuin koskaan. Vuodesta 2020 taudin esiintymisessä ei ole ollut edes kesätaukoa, ja tapausmäärä kasvaa vuosi vuodelta.

    Siipikarjalla lintuinfluenssatilanne on pahin Ranskassa, Italiassa, Unkarissa ja Puolassa, neuvotteleva virkamies Katri Levonen maa- ja metsätalousministeriöstä kertoi lintuinfluenssaseminaarissa Ruokavirastossa tiistaina. Euroopassa jo 17,7 miljoonaa lintua on lopetettu taudinpurkausten takia.

    Lintujen lisäksi lintuinfluenssaa on löydetty muun muassa hylkeistä, kesy- ja villisiasta, ketuista, saukoista ja ilveksestä.

    Suomessa tautia on todettu viime vuoden alusta lähtien tasaisesti, vähintään yksi taudinpurkaus joka kuussa. Sitä kantavat muun muassa valkoposkihanhet, kyhmyjoutsenet, lokit, petolinnut ja uusimpina merimetsot.

    Tuotantotiloihin tauti on päässyt vain kerran. Silloin kyseessä oli fasaanitarha.

    Lisää aiheesta
    • Isoilla siipikarjatiloilla tautisuojaus on usein viimeisen päälle mietitty ja toteutettu, mutta kotitarvekanaloissa asiaa ei aina tiedosteta.

      Maatalousyrittäjät | Lintuinfluenssatilanne on nyt Euroopan historian vakavin – syytä olla tarkkana siipikarjan suojaamisessa

    • Lintuinfluenssaa ei toistaiseksi ole todettu Suomessa tuotantosiipikarjassa. Tartuntariski on kuitenkin koko ajan olemassa.

      Maatalous | ”Tuudittautuminen hyvään eläintautitilanteeseen on usein vaarallista”

      Tilaajalle
    • Valkoposkihanhien syyskannan laskenta tehdään elo–syyskuun vaihteessa ennen kuin Venäjällä pesivät arktiset valkoposkihanhet saapuvat Suomeen.

      Maatalous | Suomessa pesivien valkoposkihanhien pesimäkanta 26 900 lintua ‒ kanta jatkaa pienenemistään kolmatta vuotta

    • Valkoposkihanhia havaittiin heinäkuun laskennoissa eniten Kaivopuistossa, Suomenlinnassa, Töölönlahdella ja Arabianrannassa. Näiden alueiden hanhien osuus oli 43 prosenttia havaittujen hanhien kokonaismäärästä.

      Erä | Valkoposkihanhien poikaskannat kukoistavat, mutta aikuiset ovat vähentyneet – eräässä populaatiossa arviolta 10 000 kuollutta

    • Suomessa lintuinfluenssa ei toistaiseksi ole päässyt tartuttamaan tuotantosiipikarjaa.

      Maatalous | Nopeus on valttia eläintaudin nujertamisessa – Tanskassa lintuinfluenssanäyte lähtee tilalta poliisisaattueessa tai helikopterilla

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    lintuinfluenssa
    minkki
    Espanja
    Eurooppa
    Ruokavirasto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle