• Kesko kampanjoi ulkomaisilla tomaateilla

    Ruokakeskon mukaan kotimaisia tomaatteja ei ole tarjolla riittävästi. Kauppapuutarhaliitto ihmettelee kaupan perusteluita, sillä kotimaassa tomaattien satokausi on vielä kesken.
    Kuva: Markku Vuorikari
    Maatalous
    13.8.201414:00
    MT toimitus

    Citymarket mainosti alkuviikosta hollantilaisia terttutomaatteja euron kilohintaan. Ruokakeskon hedelmien ja vihannesten tuotelinjajohtajan Kenneth Forsmanin mukaan kotimaisia tomaatteja ei ole riittävästi saatavilla.

    ”Tavoitteemme oli toteuttaa kampanja kotimaisella tuotteella. Yksikään tavarantoimittajistamme ei kyennyt takaamaan riittäviä toimitusmääriä.”

    Kauppapuutarhaliiton toiminnanjohtaja Jyrki Jalkanen ihmettelee Keskon toimintaa. Kotimaassa tomaattien satokausi on vielä kesken.

    ”Kyllä se kaikki on pois kotimaisen tomaatin ostoista. Ihmetyttää, onko tarkoitus vain polkea viljelijähintoja ja lopettaa kotimainen tuotanto.”

    Närpiön vihanneksen toimitusjohtajan Stefan Skullbackan mukaan markkinatilanne on ollut tänä kesänä haastava. Hinnat ovat alle keskiarvon. ”Nyt ei olisi varaa myydä alihinnoin”, hän sanoo.

    Jalkanen ja Skullbacka ihmettelevät Keskon politiikkaa kampanjoida ulkomaisilla tomaateilla, vaikka se puhuu samaan aikaan näkyvästi kotimaisuuden puolesta. He ovat huolissaan viljelijähintojen laskemisesta. Vaarana on kotimaisen tuotannon loppuminen.

    ”Viljelijöillä alkaa olla tosi kyseessä. Kuluttajat haluavat kotimaista, mutta kyllä sillä pitäisi joku hintakin olla”, Jalkanen sanoo.

    K-ruokakaupat ja Suomen ympäristökeskus kampanjoivat kasvisten puolesta perjantaina 15.8. Kampanjatapahtumat järjestetään Turussa, Paraisilla ja Uudessakaupungissa. MT:n verkkolehden uutinen Kampanja kannustaa syömään sesongin kasviksia luettavissa osoitteessa http://www.maaseuduntulevaisuus.fi

    Artikkelin aiheet
    Kesko
    kotimainen tuotanto
    tomaatit
    ruokakampanja
    viljelijät
  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle