• Pellolle alkaa olla kiire, sanoo viljelijä Aarne Lehtonen Mynämäeltä: "Äitienpäivänä on täysi rähinä päällä”

    Syysviljoista ei tänä vuonna tule puinti- eikä kuivatuskustannuksia. Talvituhot olivat sataprosenttisia, kertoo viljelijä Aarne Lehtonen Mynämäeltä.
    Tilaajalle
    Mynämäkeläinen Aarne Lehtonen levitti kaliumia sokerijuurikaspellolle maanantaina 2.5. Typpi,  hivenaineet ja vuorisuola ovat jo pellossa. Kylvötöiden vuoro oli tiistaina 3.5.
    Mynämäkeläinen Aarne Lehtonen levitti kaliumia sokerijuurikaspellolle maanantaina 2.5. Typpi, hivenaineet ja vuorisuola ovat jo pellossa. Kylvötöiden vuoro oli tiistaina 3.5. Kuva: Pasi Leino
    Maatalous|Kasvintuotanto
    4.5.202204:00
    Päivitetty4.5.202215:56
    Maija Ala-Siurua

    Aarne Lehtosen tilalla Mynämäellä aloitellaan sokerijuurikkaan kylvöä. Vapunaattona pellot tasattiin ja vapunpäivänä päästiin levittämään vuorisuolaa. Maanantaina peltoja muokattiin ja tiistaina oli kylvökoneen vuoro astua näyttämölle. Sokerijuurikasta on tarkoitus kylvää muutama kymmenen hehtaaria, Lehtonen kertoo.

    Kevättöiden aloittamiselle ajankohta on tavanomainen, Lehtonen kertoo. ”Ongelmana on, että aukealla sijaitsevat pellot alkavat kuivua käsiin ja pellolle alkaa olla kiire. Sänkipelto antaa jonkin verran anteeksi, mutta äitienpäivänä on täysi rähinä päällä.”

    Syysviljoista ei tänä vuonna tule puinti- eikä kuivatuskustannuksia. Talvituhot olivat sataprosenttisia, Lehtonen toteaa. Tilalle kylvetään kauraa, jota suunnitelmien muututtua laitetaan parikymmentä hehtaaria aiottua enemmän. Lisäksi kylvetään jonkin verran kevätvehnää, ohrasta pidetään välivuosi.

    ”Epäilen, että hyvälaatuiselle vehnälle on syksyllä kysyntää, mutta onko ostajilla maksuhalukkuutta.”

    Lehtonen ehti ostaa osan tarvitsemistaan typpilannoitteista viime kesänä ennen kuin hinnat ampaisivat nousuun. Täydennystä piti ostaa syksyllä, mutta silloin Lehtonen päätyi halvimpiin tarjolla oleviin tuotteisiin ja siksi vuorisuolaa ja kaliumia levitetään tänä keväänä erikseen.

    Lue myös:

    Kevättöille päästään myöhässä ‒ viljoista kylvetty ensimmäisiä kevätvehniä ja kauroja

    Edit. Otsikkoa muutettu 4.5.22 klo 8.02.

  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle