
Ikänsä pienen yksityistien varressa Multialla Keski-Suomessa asunut Pertti Mäkelä on toiminut maa- ja metsätalouden ohessa tieisännöitsijänä viitisentoista vuotta.
"Tutuksi tiekokoukset tulivat jo pikkupoikana. Entiseen aikaan meidänkin tiellä kokouksissa olivat edustettuna kunnan, seurakunnan ja puuyhtiöiden edustajat, joita nykyisin ei kokouksissa näy. Puuyhtiön edustaja oli jopa valittuna hoitokuntaan", Mäkelä muistelee.
Tiehoitokunta on tiekunnan toimielin, jonka käytännössä vastaa tiekunnan lakisääteisistä tehtävistä. Hoitokunnan merkitys tiekunnan hallinnossa on hänen mukaansa kuitenkin vähentynyt.
"Usein sen tehtävät on siirretty ulkopuolisen toimitsijamiehen vastuulle. Kaikissa tiekunnissa ei väkeä välttämättä enää riitä", 15 tiekunnan toimitsijamiehenä toimiva Mäkelä sanoo.
Hän varoittelee, että maaseudulta loppuu muutenkin toimijat hallinnossa ja monessa muussakin vapaaehtoisessa toiminnassa suurten ikäluokkien hiipuessa.
Toimitsijamies on hänen mukaansa tiekunnan ulkopuolisena puolueeton, mikä on hyödyksi asioiden sujumisen kannalta. Toimitsijamies valitaan tiekunnan yleisessä kokouksessa neljäksi vuodeksi kerrallaan.
Kun tiekunnan perusasiat kuten tieyksiköinti ja maksuunpanoluettelo ovat kunnossa, ei tiekunnan ole Mäkelän mielestä tarpeen kokoustaa vuosittain.
"Kokous voi olla kahden tai neljänkin vuoden välein", hän sanoo kokemuksestaan.
Jos tienhoidosta vastaa toimitsijamies, silloin olisi Mäkelän mielestä hyvä jo tienhoidon sujumisen kannalta, että tien varressa on toimitsijamiehelle yhteyshenkilö.
"Yksityisteillä ei voi kustannussyistä päivystää eikä ennakoida hiekotusta vaan se tehdään tarpeen mukaan. Esimerkiksi täälläpäin keli voi vaihdella paikallisesti paljonkin."
Tieosakkaiden määrä tai tien pituus vaikuttaa varsin vähän itse tiehallinnointiin. Tehokkaasti toimien Mäkelällä menee tietä kohti aikaa pari kolme päivää, josta kokousjärjestelyt vievät päivän. Osakkaiden määrä näkyy lähinnä posti- ja kopiokuluissa.
"Hallinnon on oltava tehokasta ja mielestäni yli 15 euron perusmaksusta osakkaiden kannattaa pyytää selvitys. Perusmaksuun ei saa sisältyä mitään tienpitoon liittyvää, kuten tien hoidon järjestelyä, kunnon seurantaa yms.", hän opastaa.
Viime vuoden alusta tiekunta on voinut yksimielisellä päätöksellä ulkoistaa (yksityistielain 68 pykälä) jopa koko tienpidon ulkopuoliselle toimijalle. Mäkelän mukaan tämän hyödyntäminen on vielä varsin vähäistä ja hän toivoisikin siihen mallisääntöjä.
Erityisesti muutaman osakkaan metsäautoteillä tämä saattaisi olla toimiva ratkaisu, koska niiden hoito nykyisellään on usein retuperällä.
"Hoito- ja hallintotapoja on tiekunnissa yhtä paljon kuin on tiekuntiakin. Ihannetilanne tiekunnille olisi, jos koko tienhoidon talvi- ja kesähoitoineen sekä hallintoineen saisi samaan pakettiin kokonaisvaltaisena tienhoitona."
"Kun samalla toimijalla olisi kaikki alueen tärkeimmät tiet hoidossa, töiden suunnittelu olisi tehokasta ja turhat siirtoajot jäisivät pois. Urakoitsijoita löytyy, kun tarjolla on riittävän isoja ja yhtenäisiä tiekokonaisuuksia", hän korostaa.
Käytännön tienhallinnossa haasteita tuovat tieyksiköinti ja tienkäytön rajoittaminen.
"Osakkaita on kohdeltava yhdenvertaisesti ja oikeudenmukaisesti. Yksiköinti ei ole koskaan täydellinen, mutta se on oltava niin oikea kuin mahdollista. Suurimmat ongelmat tuo kelirikko, sillä painorajoitukset eivät saisi eriarvoistaa eri käyttäjäryhmiä", Mäkelä painottaa.
Kevätkelirikon kanssa pärjää hänen mukaansa paremmin kuin syyskelirikon kanssa. Keväällä korjaustarve jää usein vain helposti korjattaviin pintakelirikkovaurioihin, kun tien runko on vielä jäässä.