• Tämä on maatilojen riskienhallinnan tärkein väline EU:ssa

    Riskienhallintaa tulisi kehittää siten, että sen avulla pystyttäisiin nykyistä paremmin sopeutumaan äkillisiin markkina- ja tuotantomuutoksiin, tutkijat näkevät.
    Maatalouden riskejä ovat esimerkiksi erilaisista sääolosuhteista johtuvat satomenetykset tai kotieläintuotantoon kohdistuvat eläintautiriskit.
    Maatalouden riskejä ovat esimerkiksi erilaisista sääolosuhteista johtuvat satomenetykset tai kotieläintuotantoon kohdistuvat eläintautiriskit. Kuva: Markku Vuorikari
    Maatalous|Maatalouspolitiikka
    26.3.202518:00
    Tuure Kiviranta

    Useita Suomen kansallisen cap-strategiasuunnitelman (2023–2027) toimeenpanon etenemisen väliarviointeja ja selvityksiä valmistuu kuluvana vuonna, kertoo maa- ja metsätalousministeriö.

    Yksi jo valmistuneista raporteista on arviointi cap-suunnitelman käytössä olevien maatalouden riskienhallintavälineiden toimivuudesta.

    Maatalouden riskejä ovat esimerkiksi erilaisista sääolosuhteista johtuvat satomenetykset tai kotieläintuotantoon kohdistuvat eläintautiriskit.

    Maatalouden markkinariskit voivat muodostua esimerkiksi äkillisistä tuotantopanosten, kuten lannoitteiden ja energian, hintojen heilahteluista.

    Arvioinnin mukaan Suomen cap-suunnitelmassa riskienhallinta on rakennettu läpileikkaavasti suunnitelman kokonaisuuteen.

    Maatalouden erilaisia riskejä pyritään ennaltaehkäisemään ja hallitsemaan useiden eri toimenpiteiden kautta, ministeriön tiedotteessa sanotaan.

    Riskienhallinnan keskeisin väline EU:n yhteisessä maatalouspolitiikassa on suorat tuet, jotka ovat merkittävä osa maatalouden tulonmuodostusta.

    Suorien tukien tarkoitus on varmistaa viljelijöiden tulotaso myös silloin, kun markkinoilta saatavat tuotot pienenevät esimerkiksi heikon sadon tai markkinahäiriön vuoksi.

    ”Varsinaista riskienhallintavälinettä ei Suomessa ole otettu käyttöön”, raportissa todetaan.

    ”Rahoituskauden aikana Suomen maataloussektorilla ei ole toteutunut sellaisia tuotanto-, tulo- tai markkinariskejä, joihin Suomen cap-suunnitelma pyrkii vastaamaan”, raportissa sanotaan.

    Arvioinnin keskeinen suositus on, että cap-suunnitelman riskienhallinnan kokonaisuutta tulee kehittää siten, että sen avulla pystytään nykyistä paremmin sopeutumaan erilaisiin äkillisiin markkina- ja tuotantomuutoksiin.

    ”Cap-suunnitelman toimenpiteissä pitää pystyä myös huomioimaan riskit, joiden todennäköisyys kasvaa ulkoisen toimintaympäristön muuttuessa”, raportissa sanotaan.

    ”Arvioinnin kehittämisen näkökulmasta riskienhallinnan kokonaisuudelle tulisi asettaa määrällisiä tavoitteita.”

    Arvioinnin toteutti Pellervon taloustutkimus PTT yhdessä Reinu econ oy:n kanssa.

    Arviointien suosituksia käydään läpi kesäkuussa cap-suunnitelman seurantakomiteassa ja tuolloin päätetään miten toimintaa kehitetään arviointien perusteella, ministeriöstä kerrotaan.

    Lisää aiheesta
    • Maatalouspolitiikka | Aktiivituotantoon kannustetaan viljelyssä nyt myös tukiehtojen kautta: Peltojen satelliittikuvista tulee uudessa cap-ohjelmassa osa tukiprosessia

    • Komissio on arvioinut, edistääkö kukin suunnitelma CAP:n kymmentä päätavoitetta, jotka liittyvät yhteisiin yhteiskunnallisiin sekä ympäristöä ja taloutta koskeviin haasteisiin.

      Maatalouspolitiikka | Komissio hyväksyi Suomen cap-suunnitelman – uusi maatalouspolitiikka käyttöön tammikuussa

    • Maatalous | ”Miehen työ” ‒ MTK:n Marttila kehaisee ministeri Kurvisen cap-neuvottelujen tulosta

    • Cap-uudistuksen myötä tukivalvonta tulee muuttumaan. Viljelytoimenpiteitä seurataan satelliittikuvien avulla. Arkistokuva.

      Maatalouspolitiikka | Maatalouspolitiikan uudistuksessa tukia pyritään jakamaan enemmän pienemmille tiloille ‒ Suomessa ei isoja rakenne-eroja maatilojen välillä

  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Maanomistajat ovat mahdollisuutena hiilensidonnassa, mutta eivät osapuolena keskustelussa

  • Saksasta alkaneet traktorimielenosoitukset ovat laajentuneet myös muihin maihin. Ranskan tiesuluilla on näkynyt lähinnä isoja traktoreita, mikä johtuu siitä, että pääosa protesteihin osallistuvista tuottajista edustaa ison tilakoon tuottajia. Maataloustuotannon vaikeudet ovat pahiten osuneet suurempiin tuottajiin. LEHTIKUVA / AFP

    Koneviesti | Miksi traktorit tulivat Ranskan teille? Näistä syistä maatalousyrittäjät ovat lähteneet barrikadeille Euroopassa

  • Ruokavirasto aloittaa tukien ja palkkioiden maksut joulukuussa, ja ensimmäisessä maksuerässä maksetaan noin 95 % näistä tuista. Kuvituskuva.

    Koneviesti | EU-viljelijätukien tukitasoja ja ehtoja vahvistettu hakuvuodelle 2023 – tukitasoihin pudotuksia