
Kakkossadon rehunteko on sujunut Janne Tapanisen tilalla Kiuruvedellä poikkeuksellisen kivuttomasti, vaikka alkukesän kuivuus ja helle ehtivät jo huolestuttaa.
Tällä viikolla työn alla on ollut noin 230–240 hehtaarin kakkossato, jonka Tapaninen kuvailee “ihan normaaliksi” vaikeasta säästä huolimatta.
”Ei tämä mikään kaikkien aikojen paras ole, mutta paikka paikoin rehua on tullut hyvin, vaikka kuivimmat kohdat jo kellertävät”, Tapaninen sanoo.
Rehua tehdään noin 800 lihanaudan tarpeisiin. Niitot alkoivat maanantai-iltana, ja keskiviikkona jäljellä olivat enää viimeiset hehtaarit. Ajosilppuriketju oli saanut suurimman osan rehusta siiloihin jo kahden päivän aikana.
Kesän ensimmäinen sato oli sen sijaan poikkeuksellisen suuri. Tapanisen mukaan rehua tuli lähes kaksinkertainen määrä normaaliin vuoteen verrattuna.

”Meillä piti tehdä rehua neljään siiloon ja vielä aumaan lisäksi. Lakoheinää oli joka paikassa.”
Ykkössato onnistui myös laadullisesti hyvin. Kakkossadossa kuiva-ainepitoisuus on parempi, mutta sulavuudessa jäädään todennäköisesti ensimmäisestä sadosta.
Vaikka monilla alueilla runsaat sateet ovat haitanneet kesää, Tapanisen tilalla rehuntekoon ne eivät ole juuri vaikuttaneet. Sunnuntaina alueelle tuli noin 70 millimetriä vettä ja samalla kovaa tuulta, mutta pellot kestivät sateen yllättävän hyvin pitkän kuivuusjakson jälkeen. Viljaa on kuitenkin hänen mukaan mennyt alueella lakoon paljon.
Rehunteon sujuvuutta on helpottanut uusi konekalusto. Tälle kesälle tilalle hankittiin uusi 11-metrinen niittokone vanhan tilalle.
”Aiemmin rehunteko oli sellaista kurjuuden maksimointia, että veren piti maistua suussa. Nyt pystyy olemaan traktorissa suorilla housuilla, eikä tarvitse jatkuvasti olla korjaamassa tai vaihtamassa teriä”, Tapaninen nauraa.
Hän kiittelee myös toimivaa urakointiketjua. Omasta takaa rehunteossa on mukana neljä työntekijää siilolla, ja urakoitsija tuo paikalle ajosilppurin, karhottimen sekä useita kärryajajia. Ykkössato taas oli niin suuri, että tarvittiin kaksi ajosilppuria ja karhotinta sekä useita kärrymiehiä.
”Nyt pystyy olemaan traktorissa suorilla housuilla eikä tarvitse jatkuvasti olla korjaamassa tai vaihtamassa teriä.”
”Kun on hyvät urakoitsijat ja hyvä oma porukka, isotkin pinta-alat sujuvat nopeasti. Rehunteon ei tarvitse kestää kahta viikkoa, vaan sen voi tehdä parissa päivässäkin.”
Tapanisen tila on lihanautatila, jolla on yhteensä noin 800 eläintä. Sonnien lisäksi tilalla kasvatetaan hiehoja.
Maatalousyrittäjänä Tapaninen on vielä varsin tuore. Sukupolvenvaihdos saatettiin loppuun ennen appiukon sairauden etenemistä.
”Siinä piti tehdä päätös, jatketaanko toimintaa vai lopetetaanko kokonaan.”

31-vuotias Tapaninen kertoo, ettei hän tule maatalousyrittäjäperheestä. Ensikosketus traktoreihin ja maatilan töihin tuli vasta täysi-ikäisyyden kynnyksellä. Vuosien mittaan tila kuitenkin muuttui opiskelun ja työn kautta omaksi elämäntyöksi.
Alku yrittäjänä ei ole ollut helppo. Tilan koneisiin ja korjauksiin on pitänyt investoida paljon lyhyessä ajassa.
”Rahalle on kyllä osoite valmiina. Mutta tarkoitus on jatkaa tätä ja saada tästä leipä.”
Tapanisen tilalla on omia ja vuokrapeltoja yhteensä noin 260 hehtaaria sekä lisäksi noin sata hehtaaria sopimusviljelyksiä. Viljeltävää alaa on yhteensä noin 350–360 hehtaaria.