• Hae maitokiintiöidensiirtoa 28.2. mennessä

    Maatalous
    9.1.201315:00
    MT toimitus

    Jos maitokiintiön siirron haluaa voimaan kuluvalle kiintiökaudelle 2012–2013, siitä pitää tehdä ilmoitus omaan elykeskukseen viimeistään 28.2.2013.

    Hakemus tehdään Mavin lomakkeella 530106. Lomaketta on saatavissa sekä netin lomakepalvelusta, kunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselta että elykeskuksesta.

    Maitokiintiöiden siirto voi olla joko väliaikaista vuokraamista tai pysyvää tuottajien välistä kiintiökauppaa. Lisäksi kiintiöitä voidaan yhdistää.

    Väliaikainen maitokiintiöiden vuokraus perustuu tuottajien keskinäiseen sopimukseen, jossa aktiivinen maidontuottaja voi vuokrata osan omistamastaan maitokiintiöstä yhden kiintiökauden ajaksi toiselle tuottajalle.

    Vuokranantajan tulee harjoittaa maidontuotantoa sekä vuokraushetkellä että vuokrasopimuksen päättyessä.

    Kiintiöitä tulee antaa vuokralle vähintään 10 000 litran suuruinen osuus aina yhtä tuottajaa kohden.

    Jotta kiintiöitä voidaan väliaikaisesti vuokrata, sekä vuokranantajan että vuokralaisen tilojen talouskeskusten pitää sijaita samalla tukialueella.

    Tuottaja ei voi antaa kiintiöitä väliaikaisesti vuokralle peräkkäisinä kiintiökausina.

    Tästä on poikkeuksena investoivat tilat. Ne saavat antaa käyttämättömiä kiintiöitä väliaikaisesti vuokralle yhteensä enintään kolmena peräkkäisenä kiintiökautena, jos heillä on voimassa oleva investointitukipäätös ja kiintiöiden käyttämättä jättäminen johtuu investoinnin keskeneräisyydestä.

    Netin lomakepalvelu:

    www.suomi.fi/lomakkeet

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    maitokiintiö
    maitokiintiöiden siirto
    ELY-keskus
    Maaseutuvirasto
    lomakepalvelu
  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle