
Sopimus on BBC:n mukaan Britannian ensimmäinen brexitin jälkeinen kauppasopimus, joka neuvotellaan tyhjästä.
Ajan myötä kiintiöt kasvavat ja sopimuksen mukaan 15 vuoden kuluttua maataloustuotteille ei kiintiöitä tai tulleja, lukuun ottamatta pitkäjyväistä riisiä.
Esimerkiksi naudanlihaa Britannia vastaanottaa 35 000 tonnia ennen tariffien voimaantuloa. Seuraavien 10 vuoden aikana tulliton raja kuitenkin nousee 110 000 tonniin.
Sokerin ja maitotuotteiden tullivapaat kiintiöt poistetaan aikaisemmin - kahdeksan vuotta sokerin ja viisi maitotuotteiden osalta.
Britannian hallitus sanoo sopimuksen merkitsevän myös sitä, että "ikoniset brittiläiset tuotteet, kuten autot, skotlantilainen viski, keksit ja keramiikka, ovat halvempia myydä Australiaan".
Sopimus on aiheuttanut huolta brittiläisissä maanviljelijöissä, jotka ovat huolissaan kilpailemisesta halvan ulkomaisen tuonnin, kuten naudanlihan, kanssa.
Maan kansainvälinen kauppaministeri Liz Truss vakuuttaa BBC:n haastattelussa, että brittiläisiä maanviljelijöiden ei tarvitse huolestua, sillä tuontia nostetaan asteittain 10 vuoden aikana.
Hallitus sanoo, että vielä 10 vuoden kuluttua turvatoimia voidaan tarpeen mukaan käyttää. Jos esimerkiksi Britanniaan tulee liikaa naudanlihaa ja karitsoja, uutta veroa, jota kutsutaan "suojaveroksi", voidaan soveltaa vielä viideksi vuodeksi.