• Maaseutunuorten joulutulet syttyvät taas kiitokseksi kuluttajille – Etelä-Pohjanmaalta 30 vuotta sitten lähtenyt perinne on levinnyt maanlaajuiseksi

    Tänä vuonna perinteisten valkeiden ja jätkänkynttilöiden lisäksi Helsingissä välkkyvät sähköiset joulutulet. Maaseutunuorten kotisivuille on koottu kartta ja tuorein listaus joulutulista ja oheistapahtumista.
    Maaseutunuorten joulutulia poltettiin Jalasjärvellä joulun alla vuonna 2016.
    Maaseutunuorten joulutulia poltettiin Jalasjärvellä joulun alla vuonna 2016. Kuva: Johannes Tervo
    Maatalous|Maatalous
    22.12.202318:30
    Jukka Koivula

    Maaseutunuorten joulutulet syttyvät jälleen perjantaina 22.12. kiitokseksi kuluttajille Suomen maanteiden varsille.

    Maaseutunuorten joulutulia on poltettu läpi vuosien erilaisissa säissä ja tunnelmissa kohta jo kolmenkymmenen vuoden ajan.

    ”Maaseutunuorten joulutulia on poltettu jo EU-neuvotteluajoista lähtien. Perinne on levinnyt valtakunnalliseksi Etelä-Pohjanmaalta. On mahtavaa, että maaseutunuoria ja tukijoukkoja on edelleen tulia tekemään, kuluttajat ovat tästä kiitoksensa ansainneet. Vaikeina aikoina kuluttajien tuki on kantanut – arjen valinnat, mutta myös hyvä palaute asiakkailta, molemmat ovat tärkeitä. Toivottavasti näitä valkeita saadaan monena tulevakin vuotena polttaa”, MTK:n keskusliiton maaseutunuorten valiokunnan puheenjohtaja Antti Tyynelä toteaa.

    Tänä vuonna perinteisten valkeiden ja jätkänkynttilöiden lisäksi Helsingissä välkkyvät sähköiset joulutulet. Maaseutunuorten kotisivuille on koottu kartta ja tuorein listaus joulutulista ja oheistapahtumista.

    Maaseutunuorten verkkosivulta löydät joulutulet MTK-liitoittain sekä tulien syttymisajan ja sijainnin. Lisäksi on tieto siitä, onko paikalla oheistapahtuma.

    Pysähdy nauttimaan tunnelmasta ja tarkista reittisi varrelle osuvat joulutulet.

    Lisää aiheesta
    • Joulutulet valaisivat vuonna 2021 tien varressa Kalajoella.

      Maatalous | Maaseutunuorten joulutulet syttyvät kotimaisen ruuan kunniaksi – näin perinne sai alkunsa

    • Mikko Peura (vas.), Tero Vuorenmäki, Seppo Korpi, Hanna Peura ja Kaisa Peura sytyttivät joulutulet Jalasjärvellä vuonna 2016.

      Joulutulet syttyvät kiitokseksi kuluttajille: "Maaseutunuoret kiittävät kotimaisista ruokavalinnoista"

    • Loimaan seudun maaseutunuorten joulutulet syttyivät tiistaina illansuussa ohikulkevien joulunviettäjien iloksi.

      Loimaan maaseutunuorten tulet tervehtivät joulun viettoon matkaavia

    • ”Muistakaa hankkia jouluksi kotimaista ruokaa”

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen