

Perinteeksi muodostuneet Ryskypäivät järjestetään tänä vuonna jo 15. kerran.
Tänä vuonna 28.-29. maaliskuuta toteutuvan tapahtuman taustalla on jälleen paljon talkootunteja ja yhteistyötä.
Ensimmäiset Ryskypäivät pidettiin vuonna 2009. Vuosina 2020 ja 2021 tapahtuma jäi koronapandemian vuoksi pitämättä.
Tapahtuma tunnetaan laajasti, ja se kokoaa vuosittain noin 10 000-12 000 kävijää Ylivieskaan.
Seuran suuret arpajaiset järjestetään tänä vuonna 11. kerran. Pääpalkintona on tällä kertaa uusi traktori Case IH 75 A, jonka arvo on yli 56 000 euroa. Kakkospalkintona on uusi mönkijä CFMOTO C-Force 450, jonka arvo on vajaat 7 000 euroa.
Urheiluseura Ylivieskan Kuula avustaa tapahtuman järjestämistä muun muassa päivien suunnittelussa, liikenteen ohjauksessa, vartioinnissa, kenttäosaston merkkauksessa, puutavaran hankinnassa, kaluston siirrossa ja yritysten paikalle opastamisessa.
Seuran suuret arpajaiset järjestetään tänä vuonna 11. kerran. Pääpalkintona on tällä kertaa uusi traktori Case IH 75 A, jonka arvo on yli 56 000 euroa. Kakkospalkintona on uusi mönkijä CFMOTO C-Force 450, jonka arvo on vajaat 7 000 euroa.
Palkintoina on myös Maaseudun Tulevaisuuden, Koneviestin ja Aarre-lehden vuosikerrat. Kaikkiaan palkintoja on 40 kappaletta ja niiden arvo on yhteensä yli 66 000 euroa.
Arpojen myynti alkaa tapahtuman käynnistyessä. Arpoja voi ostaa tapahtuman aikana kenttä- ja sisäosastoilta sekä paikallisista koneliikkeistä.
Ryskyarpajaisten pääpalkintona on perinteisesti aina kone. Viisi kertaa arvottavana on ollut uusi traktori, kaksi kertaa uusi mönkijä ja neljä kertaa käytetty traktori.
Arpojen myyntilupa on koko Suomeen, Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Pääpalkinnot ovat vuosien varrella menneet Muurameen, Kannukseen, Sieviin, Iihin, Raaheen, Ouluun, Haapavedelle, Nivalaan ja kaksi kertaa Ylivieskaan.
Arpajaisista saadulla tulolla on avustettu Ylivieskan Kuulan yhdeksän eri jaoston liikuntatoiminnan ylläpitämistä ja kehittämistä. Rahaa on käytetty muun muassa liikuntavälineisiin, peliasuihin, matkakustannuksiin, valmennuskuluihin sekä kuntosali- ja liikuntatilavuokriin.
Arpajaisten avulla pystytään pienentämään edellä mainittuja kustannuksia sekä pitämään kausimaksut kohtuullisina. Vuosittainen arpajaistulo seuralle on ollut 20 000-60 000 euroa.

Ryskyarpajaisten tuottoa on lahjoitettu myös hyväntekeväisyyteen vuosien aikana kaikkiaan yhteensä 19 700 euroa.
Varoilla on tuettu Helsingin Lastensairaalaa, Pelastakaa Lapset ry:n aluejärjestöä, Oulaisten synnytysosaston kätilöiden koulutusta, Ylivieskan uuden kirkon rakennusrahastoa ja vähävaraisten lasten liikuntavälineiden hankintaa seurakuntien Diakoniatyön kautta.