Poronhoitoalue kattaa liki 40 prosenttia Suomen pinta-alasta. Tutkimusten mukaan jäkäliköitä ylilaidunnetaan, poroaidat tappavat metsäkanalintuja ja poroja nääntyy nälkään talvina, joina ne eivät saa kaivettua ravintoa ja aluskasvillisuus on homeessa. Joudutaan turvautumaan lisäruokintaan.
Ilmaston lämpeneminen ei ainakaan helpota kokonaisuutta.
Vahinkoilmoitusten mukaan poroja kuolee vuosittain kymmeniä tuhansia petojen suihin ja autojen puskureihin. Korvauksia maksetaan verovaroista.
Viime vuosina porotalouden kannattavuus ei ole ollut kummoinen. Elinkeinoa rasittavat rehun ja polttoaineiden kohonneet hinnat.
Porotaloutta perustellaan muun muassa elinkeinon pitkällä historialla ja merkityksellä saamelaisille, matkailulla, huoltovarmuuden vahvistamisella sekä keinona pitää maan pohjoisimmat osat asuttuina.
Paliskuntain yhdistyksen mukaan poronomistajien määrä on vakiintunut runsaaseen 4 000:een. Pääelinkeinonaan poronhoitoa harjoittaa noin tuhat ja toiselle tuhannelle poro tarjoaa merkittävän sivuelinkeinon.
Elinkeinon laajuuteen nähden poronliha on harvojen herkkua. Luonnonvarakeskuksen (Luke) mukaan vuonna 2021 suomalaiset söivät poronlihaa 300 grammaa henkeä kohden. Edellisvuodesta määrä laski sadalla grammalla.
Poronlihaa on tuotettu Suomessa pitkään noin 2 miljoonaa kiloa vuodessa. Viime poronhoitokaudella lihaa tuotettiin 1,6 miljoonaa kiloa. Esimerkiksi sianlihaa tuotettiin Suomessa vuonna 2021 noin 176 miljoonaa kiloa ja lampaanlihaa 1,3 miljoonaa kiloa.
Pudasjärveläiseltä yrittäjältä tilattuna poronlihan hinnaksi kerrotaan verkkosivuilla 20 euroa kilo, kun tilaa puolikkaan paloitellun poron ja käristyslihan hinnaksi 36 euroa kilo. Sisäfile maksaa 57 euroa kilo. Toisella jalostajalla sisäfile maksaa liki 83 euroa kilo.
2021–2022 poronlihan teurashinta oli 9,89 euroa kilolta.
Esimerkiksi sianlihan tuottajahinta oli elokuussa 2,2 euroa kilolta.
Porotalouden verotettava puhdas tuotto oli vuonna 2022 noin 4,9 miljoonaa euroa ja vuonna 2021 noin 4,5 miljoonaa euroa.
Viime vuonna porotaloudelle myönnettiin tuotantoavustuksia 1,8 miljoonaa euroa ja eläinperusteista tukea 4,4 miljoonaa euroa.
Poronomistajille korvattiin liikennevahinkoja 4,3 miljoonalla eurolla. Petokorvauksia puolestaan maksettiin 9,6 miljoonaa euroa.
Talven 2019–2020 vaikeat lumi- ja sääolosuhteet tappoivat arviolta 15 000 poroa, jolloin valtioneuvosto päätti korvata vahinkoja 6 miljoonalla eurolla.
Poronhoitovuonna 2021–2022 porotalouden kannattavuuskerroin nousi 0,36:een edellisvuoden 0,25:stä. Viime vuonna Suomen maatilojen kannattavuuskerroin oli alustavan arvion mukaan 0,65. Vasta 1 prosentin kannattavuudella yritys pystyy maksamaan kohtuullisen palkan yrittäjälle.
”Nykyisella kannattavuuskertoimella porotalousyrittäjän tuntipalkka jää 5,7 euroon ja oman pääoman korkotuotto 1,8 prosenttiin”, tutkija Marja Vilja Lukesta kertoo.
Porotalouden kokonaistuotto yritystä kohti oli keskimäärin 45 700 euroa ja yrittäjätulo noin 7 100 euroa. Poronlihan tuotannon kustannukset nousivat edellisestä poronhoitovuodesta noin 56 000 euroon.
Tuotantokustannusten vähentämisen jälkeen porotalousyritykset jäivät lähes 13 000 euroa tappiolle. Edellisellä poronhoitokaudella tappiota kertyi 17 000 euroa per yritys.
Porotilaa kohden petojen ja liikenteen aiheuttamista vahingoista maksettiin korvauksia lähes 9 600 euroa. Summa kasvoi edellisestä kaudesta kuusi prosenttia.
Tilat saivat porotaloustukia keskimäärin 5 900 euroa. Tukien osuus kokonaistuotosta on pysytellyt vuosittain noin 14 prosentissa. Luken mukaan tukien osuus kaikkien maatilojen tuotosta oli keskimäärin 29 prosenttia vuonna 2021.
Luken Poroihin liittyvät aluetalousvaikutukset -raportin mukaan porotalous tuottaa noin pari prosenttia Inarin ja Posion kuntien aluetaloudesta.
Porotalous poikii tuloja myös lihan jatkojalostuksen matkailun, nahkojen ja käsitöiden kautta. Määristä ei ole kuitenkaan tarkempaa tietoa. Porotilamatkailun kannattavuuden arvioidaan olevan lihantuotantoa parempi kertoimella 2,45.
Paliskuntain yhdistyksen toiminnanjohtaja Anne Ollila näkee, että poron imagolla myydään koko Suomea maailmalle: ”Mitä olisi Lapin matkailu ilman poroa?”
Luken porotalouden kannattavuuskatsaus perustuu 75:n yli 80 eloporoa omistavan porotilan tietoihin. Tulokset koskevat lihantuotantoa ja ne painotetaan noin tuhannelle porotalousyritykselle.