• Kaleva: Hiehot pelastuivat lietekuilusta Haapajärvellä

    Pelastusoperaatio vaati navetan rakenteiden purkamista.
    Kuvituskuva. Kuvassa ulkona jaloittelevat hiehot eivät liity tapaukseen.
    Kuvituskuva. Kuvassa ulkona jaloittelevat hiehot eivät liity tapaukseen. Kuva: Johannes Tervo
    Maatalous|Maatalous
    24.2.202609:31
    Jarmo Palokallio

    Kaksi hiehoa tippui sunnuntain ja maanantain välisenä yönä lietekuiluun haapajärvisellä maatilalla. Ne onnistuttiin pelastamaan haastavan operaation päätteeksi, kertoo Kaleva.

    Kalevan mukaan pelastustyö oli haastavaa, sillä navetan katto tuli vastaan nostolaitteiden käytössä. Sopivaa kalustoa siis jouduttiin etsimään ja paikalle tuotiin useita pelastuslaitoksen yksiköitä.

    Lopulta lietekuilun rakenteita piti purkaa, jotta eläinten nostolaitteistolle saatiin tilaa.

    Hiehot onnistuttiin lopulta iltapäivän aikana nostamaan kuilusta. Sen jälkeen eläinlääkäri tarkisti niiden kunnon.

    Kaleva: Kaksi hiehoa tippui lie­te­kui­luun Haa­pa­jär­vel­lä

    Lisää aiheesta
    • Kuvan hiehot eivät liity tapaukseen.

      Maidontuotanto | IL: Kadoksissa ollut hieho palasi kuukausien kuluttua kotiin vasikan kanssa

    • Hiehoja laitumella. Kuvan eläimet eivät liity Nilsiän tapaukseen.

      Eläimet ja kasvit | SS: Hiehon karkumatka veikin eläimen pahaan pinteeseen

    • Granbackan maidontuotantotilan koko tuntuu toistaiseksi sopivalta, kertovat Heljä ja Kennet Granbacka sekä tytär Emma (vas.). Kuvasta puuttuvat tilan kolmas osakas, Kaj Granbacka sekä Emman veli Daniel Granbacka.

      Maidontuotanto | Seitsemän robotin maitotilalla jokaisella omistajalla on oma vastuualueensa

      Tilaajalle
    • Juvalainen Anssi Lukkarinen kertoi karjansa lähdöstä Facebook-ryhmässä.

      Lihantuotanto | Anssi Lukkarinen luopui karjasta metsäkatoasetuksen takia: ”Vuodesta 2022 olen ollut kuin löysässä hirressä”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    hiehot
    pelastusoperaatio
    Haapajärvi
    maatilat
    eläintenpelastus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen