
Glyfosaatti on yleisimmin käytetty torjunta-aine Euroopassa. Glyfosaattikiellon taloudellisia vaikutuksia maatalouteen ei kuitenkaan ole juuri tutkittu. Tutkijat Robert Finger, Niklas Möhring ja Per Kudsk julkaisivat tänä vuonna tutkimuksen, jossa selvitettiin mahdollisesta glyfosaattikiellosta viljelijöille aiheutuvia kuluja.
Tutkimuksessa huomioitiin sekä yksivuotiset peltokasvit että monivuotiset kasvit, kuten viini- ja hedelmätarhat. Suomi ei ollut mukana tutkimuksessa, mutta muun muassa Saksa, Iso-Britannia ja Ruotsi olivat. Kirjallisuuskatsauksessa käytiin läpi 19 tutkimusta, jotka on julkaistu vuoteen 2022 mennessä.
Luvut osoittavat, että peltokasveilla voittomarginaalien menetykset jäisivät enimmäkseen alle 100 euroon hehtaarilta vuodessa. Esimerkiksi Ranskan viinitarhoilla voitot voivat kuitenkin vähentyä jopa 553 euroa hehtaarilta. Se vastaa 20 prosentin vähennystä voitoista.
Peltoviljelyssä yksi- ja monivuotisten kasvien tappiot eivät eronneet toisistaan. Tappioiden vaihteluväli oli 3–37 prosenttia tutkimuksesta riippuen.
Vaihteluväli selittynee käsittelyjen määrällä ja käytettävissä olevilla vaihtoehdoilla. Peltokasveilla glyfosaattia käytetään enintään kerran vuodessa eikä sitä tarvita joka vuosi. Muita rikkakasvien torjunta-aineita saatetaan käyttää useita kertoja vuodessa. Vaihtoehdot ovat usein kalliita.
Tutkijoiden mukaan glyfosaatin kiellon mahdollisista seurauksista monille viljelykasveille, viljely- ja maanmuokkausjärjestelmille sekä eri maille ei ole vielä riittävästi tietoa tai tiedot ovat riittämättömiä.
Vaikutuksia voi olla esimerkiksi viljelyjärjestelmiin, kuten suorakylvöön. Jos kielto tulisi, suorakylvö hankaloituisi, koska se perustuu usein glyfosaatin käyttöön.
Jos suorakylvöstä yksittäisellä tilalla luovutaan, joudutaan investoimaan muokkauskoneisiin ja mahdollisesti palkkaamaan lisätyövoimaa. Se johtaa vielä korkeampiin käyttökustannuksiin, joita ei tässä tutkimuksessa huomioitu.
Myöskään pitkän aikavälin vaikutuksia markkinoihin, tuottajahintoihin tai rikkakasveihin ei ole tutkittu.