
Mitä enemmän informaatiota koko ruokaketjun toiminnasta kaikilla ketjun osapuolilla on, sitä parempi, toteaa ruokamarkkinoiden asiantuntija Kyösti Arovuori Reinu econ oy:stä.
Keskiviikkona MT:n uutisessa Luonnonvarakeskuksen tutkija Pasi Suomi varoitti viljelijöitä jakamasta maatilan tietoja liian sinisilmäisesti tuotteiden ostajille.
Ongelmaksi Suomi näkee etenkin sellaisten tietojen jakamisen, joista pystyy päättelemään maatilan tuotantokustannukset.
”Lähtökohtaisesti on hyvä asia, että dataa liikkuu ruokaketjussa ja sitä hyödynnetään reaaliaikaisesti. Onko tietoa saatavissa tasapuolisesti, on oleellinen kysymys”, Arovuori pohtii.
”Saavatko viljelijät vastavuoroisesti tietoa ketjun muilta toimijoilta?”
Hän muistuttaa, että tuottajan pitää saada tietää, mihin hänen antamiaan tietoja käytetään.
Jos ruokatalo kerää viljelijältä tietoja esimerkiksi vastuullisuusohjelmaansa varten, täytyy määritellä sopimuksella, mitä tietoa kerätään ja miksi.
Ongelmallista on, jos elintarviketeollisuus luovuttaisi viljelijää koskevia tietoja eteenpäin omille asiakkailleen.
”Tietojen jakaminen edelleen ketjun seuraavalle portaalle on kysymys, jota on syytä miettiä enemmän kuin pelkkää teollisuuden ja tuottajan välistä tietojen vaihtoa.”
”Maailma muuttuu ja nyt ollaan jo hyvin kaukana siitä, mitä osuustoiminta oli esimerkiksi 1990-luvulla.” Kyösti Arovuori
Viime päivien keskusteluissa on herännyt ajatus, onko lihantuottaja jossain määrin lihatalolle 2000-luvun torppari.
Usein tuottaja voi ostaa kasvatettavat eläimet lihatalolta sekä myös rehuja samalta yhtiöltä. Kasvatuksen jälkeen teuraat taas menevät samalle yhtiölle.
Lisäksi lihatalo voi olla mukana rahoittamassa investointeja ja se tietää hyvin pitkälle tilan tuotanto-olosuhteet kuten eläinten päiväkasvut.
Arovuori katsoo, että tällainen järjestelmä on syntynyt tuottajien osuuskuntien myötä ja lähtökohtaisesti se on tehokas.
Osuuskunnat ovat rakentaneet nykyiset palveluketjut tuottajien avuksi ja eduksi. Tutkijan mukaan sillä on saatu kustannussäästöjä maatiloille ja koko ketjun tehokkuus paranee, jos lihatalolla on kattava kokonaiskuva tuotannosta.
”Toisaalta maailma muuttuu ja nyt ollaan jo hyvin kaukana siitä, mitä osuustoiminta oli esimerkiksi 1990-luvulla. Eli hereillä tässä asiassa täytyy olla”, Arovuori sanoo.
”Jos nähdään, että tiedon jakamisen haitat ylittävät tehokkuudesta saatavat hyödyt, niin silloin toimintatapoja täytyy muuttaa.”
Kuinka moni viljelijä hyödyntää tasetietoja tulevan kesän viljelypäätöksiinsä?
Tiedon saamisen lisäksi erittäin oleellista on, miten tietoa hyödynnetään.
Maataloudesta löytyy julkista tietoa runsaasti.
Kaikkien saatavilla verkossa on esimerkiksi tutkimus- ja neuvontalaitosten laskemia satoennusteita, toteutuneita tuotantomääriä, kannattavuusarvioita, katetuottolaskelmia ja viljataseita.
”Teollisuudessa osataan hyödyntää näitä tietoja. Viljelijöistä osa käyttää näitä tietoja hyödykseen, mutta suuri joukko ei”, Arovuori sanoo.
Yhtenä esimerkkinä voidaan nostaa Vilja-alan yhteistyöryhmän (Vyr) ylläpitämä viljatase.
Viljan ostajat varmasti katsovat taseen luvut tarkkaan ja hinnoittelussa voidaan hyödyntää tietoja tarjolla olevasta viljamäärästä.
Kuinka moni viljelijä sen sijaan hyödyntää tasetietoja tulevan kesän viljelypäätöksiinsä?
Suomessa maatalouden tuotantomäärät pysyvät yleensä ottaen vuodesta toiseen vakaina, vaikka markkinoilla niin maataloustuotteiden kuin tuotantopanosten hinnat elävät.
”Saavatko viljelijät vastavuoroisesti tietoa ketjun muilta toimijoilta?” Kyösti Arovuori
Viljelijöiden neuvotteluvoima on ruokamarkkinoilla useiden tutkimusten mukaan heikko.
Arovuori muistuttaakin, että ylivoimainen tiedonhyödyntäjä ruokaketjussa on päivittäistavarakauppa. Kaupalla on esimerkiksi laaja asiakkaista kerätty data.
Tuottajilla on kuitenkin vastaiskun paikka, Arovuori arvioi.
”Kun mietitään, miten tuottajien asemaa voisi parantaa, niin ensimmäinen vaihe olisi, että tuottajat alkavat itse hyödyntää entistä paremmin jo saatavilla olevaa markkinatietoa.”
”Jos käy ilmi, että tietoa ei ole riittävästi saatavissa, niin sitten täytyy kehittää joku tuottamaan sitä tietoa, mitä viljelijät tarvitsevat.”
Luonnonvarakeskuksen tutkijat ovat aiemmin nostaneet esiin tarpeen luoda viljelijöiden dataosuuskuntia, jotka voisivat jalostaa ja myydä viljelijöiden keräämää tietoa.