

Leivonmäkinen maanviljelijä Pertti Liias Jukolan Maitotila oy:sta solmi vuonna 2009 sopimuksen hiehojen kasvattamisesta runsaan parinkymmenen kilometrin päässä sijaitsevan hiehokasvatukseen erikoistuneen tilan kanssa. Tilan piti kasvattaa Jukolan eläimet noin kolmen kuukauden ikäisistä vasikoista tiineiksi hiehoiksi kymmenen vuoden ajan.
Hiehojen piti palata kotitilalle kun poikimiseen on 6-7 viikkoa. Poikimaiäksi sovittiin 24-26 kuukautta. Eläimet siirtyivät hiehokasvattajan eläinrekisteriin ja Jukola maksoi niiden hoidosta. Aluksi homma toimi sopimuksen mukaan.
”Sopimukseen oli kirjattu, että saan jatkuvasti tietoja esimerkiksi eläinten terveydestä, kiimoista, astutuksista ja tiinehtymisistä”, Liias kertoo. Tietoja ei kuitenkaan kuulunut.
Sopimuksen loppuvaiheilla vuoden 2018 alussa Liias alkoi huomata, että hiehot poikivat ja lypsivät omaa maidontuotantoa laajentavan hiehokasvattajan lukuun. Samoihin aikoihin Liias sai takautuvasti laskuja eläinten kuljetuksista, joista tilojen välisen kirjallisen sopimuksen mukaan oli vastuussa hiehojen kasvattaja.
”Sopimuksessa oli yksiselitteisesti maininta, että tilojen väliset kuljetukset olivat hiehokasvattajan vastuulla. Perusteeton laskutusyritys jatkui kuitenkin käräjäoikeuteen asti”, Liias kertoo.
Vuosien aikana Jukolan maitotilalta lähti kasvatettavaksi noin tuhat hiehoa. Näistä ProAgrian selityksen mukaan 163 ei palannut. Lisäksi oli lopetettuja ja raatoautoon päätyneitä eläimiä, jotka eivät ole luvussa mukana.
Liias yritti saada hiehojaan takaisin sekä laskuttaa hiehokasvattajan luvatta itselleen jättämistä eläimistä. Vastaukseksi tuli vaatimus toimittaa lisää vasikoita ja maksaa kuljetusmaksut ehtona hiehojen palauttamiselle.
”En tietenkään voinut lähteä sellaiseen”, Liias kertoo.
Poliisi ei ryhtynyt tutkimaan tapausta, koska kyse oli sopimusasiasta. Liias vei asian oikeuteen ja vaati korvausta menetetyistä hiehoista sekä maidontuotannon katteen menetyksistä.
Käräjäoikeus linjasi, että Jukolan maitotila sai keskeyttää hoitomaksujen maksamisen sopimusrikkomuksen vuoksi. Maidontuotannon katteen alenemiselle oikeudella ei ollut ymmärrystä, vaan se katsoi että Liias olisi voinut hankkia täydennyseläimiä karjaansa muualta. Tähän ei kuitenkaan ollut varaa, sillä rahaa oli kulunut hoitomaksuihin eläimistä, joita Jukolan tila ei saanut.
Tila oli juuri investoinut yli miljoona euroa uuteen navettaan.
”Maidontuotantomme putosi selkkauksen aikana varsin jyrkästi, sillä lehmien määrä tilallamme väheni noin 300 lypsylehmästä 200:aan. Tilan talous oli niin tiukalla, ettemme kyenneet kolmeen vuoteen tekemään mitään tarvittavia investointeja”, Liias kertoo.
”Kesti neljä vuotta, että sain kaiken pyörimään hyvin. Nyt tilanne on taas hyvä, mutta takana on todella vaikeat vuodet.”
”Maidontuotantomme putosi selkkauksen aikana varsin jyrkästi, sillä lehmien määrä tilallamme väheni noin 300 lypsylehmästä 200:aan.” Pertti Liias
Liias haki 450 000 euron korvausta menetettyjen hiehojen kahden vuoden maitotuotokseen perustuen.
Myöhemmin hovioikeus katsoi, että Jukolan tila olisi voinut välttää maidontuotannon menetykset maksamalla sopimuksen mukaiset kasvatusmaksut ja saamalla siten kasvatuksessa olleet eläimet itselleen sekä selvittämällä laskuepäselvyydet myöhemmin.
”Oikeus luotti, että olisin saanut eläimet maksujen jälkeen”, Liias pohtii epäuskoisena.
Jukolan Maitotila reklamoi perusteettomista ja virheellisistä laskuista, joihin kohdistettuja eläimiä hiehokasvattaja ei suostunut yksilöimään tai selventämään asiaa.
Hovioikeus määräsi kasvattajan palauttamaan Liiakselle 70 000 euroa maksettuja kasvatusmaksuja, jotka kohdistuivat eläimiin, joita ei palautettu lähtötilalle. Maidontuotannon menetyksiä ei korvattu. Päätös asiasta annettiin Vaasan hovioikeudessa 15.12.2023.
Liias kokee, että tuomioistuin ei täysin ymmärtänyt syy-yhteyttä hiehonkasvatuksen ja maidontuotannon kasvattamisen välillä.
Jukolan maitotila sai lopulta kasvattajalta 195 000 euroa korvauksena menettämistään hiehoista, joita hiehokasvattajan itse valitsemassa selvitysajankohdassa helmikuussa 2019 oli elossa yhteensä 122.
”Osaa meiltä puuttuvista hiehoista oli lypsetty ja ehditty jo esimerkiksi teurastaakin, koska hiehokasvattajan eläinrekisterin tarkastusten välillä kului noin vuosi. Tämä oli ehkä Suomen historian suurin eläinvarkaus”, Liias huokaa.
”Tämä oli ehkä Suomen historian suurin eläinvarkaus.” Pertti Liias
Korvausten hakeminen tuli kalliiksi, sillä Jukolan tila joutui maksamaan omat oikeudenkäyntikulunsa, vaikka se voitti kaikki nostamansa kanteet. Kuluja muodostui myös vastapuolen vaatimuksista, jotka kaikki kaatuivat oikeudessa.
Korkein oikeus ei myöntänyt valituslupaa kummallekaan osapuolelle, mikä oli Liiakselle pettymys.
”Tuntui, että asiaan ei haluttu perehtyä. Oikeus päätti, että sopimuksesta riippumatta on omalla vastuulla, jos luovuttaa eläimensä toisen kasvatettavaksi. Oikeudessa voi näköjään myös valasta huolimatta valehdella niin paljon pystyy, eikä sillä ole vaikutusta tuomioon”, Liias hämmästelee.
Hän haluaa kokemuksellaan varoittaa muita, että näinkin voi kasvatuksen ulkoistamisessa käydä.
”Mieluummin pidän eläimet omissa käsissä. Sopimus ei minua lopulta turvannut, vaikka kaikki oli otettu huomioon.”
Kirjoittaja on lukenut asiaan liittyvät oikeuden päätökset. Liiaksen vastapuolena ollutta hiehokasvattajaa on myös yritetty tavoittaa, mutta häneltä ei saatu kommenttia asiaan.