• Chilessä maan ensimmäinen lintuinfluenssatapaus siipikarjassa – 40 000 lintua jouduttiin tappamaan

    Chile on toistaiseksi lopettanut siipikarjanlihan viennin.
    Suomessa lintuinfluenssaa on todettu vain villilinnuissa.
    Suomessa lintuinfluenssaa on todettu vain villilinnuissa.  Kuva: Markku Vuorikari
    Maatalous|Eläintaudit
    16.3.202313:30
    Maija Ala-Siurua

    Etelä-Amerikassa Chilessä on maanantaina vahvistunut maan ensimmäinen lintuinfluenssatapaus tuotantosiipikarjassa. Maa keskeyttänyt siipikarjanlihan viennin toistakseksi.

    Keski-Chilessä sijaitsevan tilan kaikki 40 000 lintua on tapettu taudin leviämisen estämiseksi, kertoo uutistoimisto Reuters.

    Ennen tätä tapausta lintuinfluenssaa oli Chilessä löydetty vain merileijonasta.

    Lisää aiheesta
    • Lintujen lisäksi lintuinfluenssaa on löydetty muun muassa minkeistä. WOAH:n mukaan minkkitarhat ovatkin riski taudin leviämiselle, koska tarhoilla on lähekkäin paljon eläimiä.

      Terveydenhuolto | Lintuinfluenssa tarttuu kiihtyvällä vauhdilla nisäkkäisiin – minkkitarhat suuri riski taudin leviämiselle

    Viranomaiset ovat todenneet, että 40 000 lintua on vähän ottaen huomioon, että maassa on yhteensä 30 miljoonan pään siipikarja. Viranomaiset vakuuttavat, että kyse on rajatusta tapauksesta eikä se vaikuta siipikarjanlihan kulutukseen. Esimerkiksi maatalousministeri Esteban Valenzuela on vakuuttanut kansalaisille, että siipikarjanlihaa on turvallista syödä.

    EU:hun broilerinlihaa tuodaan suuria määriä Chilen naapurimaista Argentiinasta ja Brasiliasta.

    Lintuinfluenssa on nimensä mukaisesti lintujen erittäin vakava ja helposti tarttuva tauti. Ihmisiin kyseiset virukset tarttuvat huonosti, ja tartunta vaatii yleensä läheisen kontaktin sairastuneeseen villilintuun, siipikarjaan tai niiden eritteisiin, kerrotaan Ruokaviraston sivuilla.

    Ihminen voi saada lintuinfluenssatartunnan sairastuneesta linnusta, linnun ulosteella saastuneesta materiaalista tai ympäristöstä. Vuosina 2021–2022 Euroopassa on todettu yksittäisiä oireettomia H5-tyypin viruksen tartuntoja ihmisissä.

    Chile Today: Chile declares first bird flu outbreak in poultry

    Reuters: Chile confirms first bird flu outbreak in poultry, halts chicken exports

    Reuters: Chile culls 40,000 poultry amid industrial bird flu outbreak

    Lisää aiheesta
    • Galapagossaarilta löytyy lukuisia näyttäviä lintulajeja. Kuvassa ruskopelikaani. LEHTIKUVA/AFP.

      Eläimet ja kasvit | Ecuador pyrkii suojaamaan Galapagossaarten ainutlaatuisia lintuja influenssalta – maatiloilla on määrätty 180 000 lintua lopetettavaksi

    • Kuolleet linnut on löydetty kahdeksalta eri suojellulta alueelta Perun rannikolta ja merileijonat seitsemältä eri alueelta. LEHTIKUVA/AFP.

      Luonto | Perussa lähes 600 merileijonaa ja noin 55 000 lintua kuollut lintuinfluenssaan

    • Tšekin viranomaiset ovat vaatineet siipikarjatiloja pitämään linnut sisätiloissa marraskuusta lähtien, mutta lintuinfluenssatapaukset ovat silti lisääntyneet viime viikkoina. Kuvituskuva.

      Kananmunantuotanto | 750 000 kanaa tapetaan Tšekissä lintuinfluenssan takia

  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle