• ”Puutarha- ja viherala ovat tulevaisuuden aloja”

    ”Kaikki, jotka työskentelevät alalla ovat sankareita”, ylistää Lepaan puutarhanäyttelyn päällikkö Elina Vuori. 60-vuotisjuhlanäyttelyssä on esillä uusia kasveja, teknologian innovaatioita ja ripaus nostalgiaa.
    Tilaajalle
    Lepaan näyttelyssä esitellään tulevan kauden kesäkukkauutuuksia.
    Lepaan näyttelyssä esitellään tulevan kauden kesäkukkauutuuksia.  Kuva: Kimmo Haimi
    Maatalous|Puutarhatuotanto
    16.8.202413:00
    Annika Hirvelä
    Hattula

    ”Puutarha- ja viherala ovat tulevaisuuden aloja, meillä on ratkaisuja ihmisten suuriin, jopa globaaleihin ongelmiin. Kaikki, jotka työskentelevät alalla ovat sankareita: tuotetaan syötävää, estetään ilmastonmuutosta ja ratkaistaan ongelmia”, ylistää näyttelypäällikkö Elina Vuori. Hän luotsaa perinteikästä Lepaan puutarhanäyttelyä, joka tänä vuonna täyttää 60 vuotta.

    Vuori on itse osallistunut Lepaan näyttelyihin 40 vuotta. Hänelle tärkeää on päästä kohtaamaan ihmisiä ja näkemään tuotteita paikan päällä. Hän arvostaa konenäytöksiä, joita netistä ei voisi nähdä.

    Näytteilleasettajia on ilmoittautunut mukaan aivan viime hetkille asti. Mukana on yli 180 yritystä ja organisaatiota ulkomaita myöten esimerkiksi Belgiasta, Italiasta ja Virosta.

    ”Paljon vanhoja konkareita, mutta uusiakin on noin parikymmentä. Heitä löytyy kaikilta aloilta.”

    Näyttelypäällikkö Elina Vuorelle Lepaalla tärkeää on päästä kohtaamaan ihmisiä ja näkemään tuotteita paikan päällä.
    Näyttelypäällikkö Elina Vuorelle Lepaalla tärkeää on päästä kohtaamaan ihmisiä ja näkemään tuotteita paikan päällä. Kuva: Kimmo Haimi

    Lepaan näyttely sai alkunsa 20 asettajasta ja 300 vierailijasta, Vuori kertoo.

    Vaikka asettajien ja kävijöiden määrää on kasvanut vuosien varrella, on näyttelyn pääteemat pysyneet samana.

    Näyttelyn tehtäväksi on perustamisajoilta asti asetettu puutarha-alan rationalisointi, tehostaminen ja helpottaminen sekä turvallisuuden parantaminen.

    Työkonenäytökset houkuttelevat Lepaan näyttelyssä kävijöitä.
    Työkonenäytökset houkuttelevat Lepaan näyttelyssä kävijöitä.  Kuva: Kimmo Haimi

    Näyttelyssä korostuvat Vuoren mukaan työkoneissa sähkökäyttöisyys. Kemikaalittomuus on näyttelyssä tänä vuonna myös läsnä: paikalla esitetään kasvinsuojeluun ja desinfiointiin uudenlaisia vaihtoehtoja.

    ”Sähkökäyttöisyys on näkynyt työkoneissa useamman vuoden ja se taitaa nyt lyödä läpi. Myös kasvihuonetekniikka kehittyy aikamoisin harppauksin.”

    Näyttelyssä on mukana paljon ohjelmaa, kuten kukkasidontakilpailu. Laura Kupari (vas.) ja Pinja Väisänen aloittelemassa kilpailutyötään.
    Näyttelyssä on mukana paljon ohjelmaa, kuten kukkasidontakilpailu. Laura Kupari (vas.) ja Pinja Väisänen aloittelemassa kilpailutyötään.  Kuva: Kimmo Haimi

    Se, mikä vierailijoita näyttelyssä kiinnostaa eniten, riippuu heidän omasta työkuvastaan. Vuori kuitenkin mainitsee puutarha-alan ihmisten kestosuosikeiksi kukat ja kasvit.

    ”Vaikka olisi puutarhaviljelijä tai maanrakentaja, ainakin kukkia jää ihastelemaan. Lisäksi ammattilaiset katsovat ensikesän trendejä.”

    Muista maatalousnäyttelyistä Lepaasta erityisen Vuoren mielestä tekee sen ainutlaatuinen ympäristö, jona toimii yli 100 vuotiaan koulun puistoalue.

    ”Tämä ympäristö rauhoittaa ihmiset. Heillä ei ole kiire, on aikaa kiertää ja tavata tuttuja. Kaikki ovat hyvällä mielellä, tämä on tärkeä kohtaamispaikka alan ihmisille.”

    Lepaan juhlanäyttely järjestetään 15.–17.8. Näyttely on Pohjoismaiden vanhin puutarha- ja viheralan ammattinäyttely.

    Lisää aiheesta
    • Lepaan näyttelyssä yhtenä vetovoimatekijänä ovat sähkökäyttöiset työkoneet.

      Puutarhatuotanto | ”Olisi hienoa, jos saisimme 10 000 kävijää” – perinteikäs Lepaan puutarhanäyttely juhlii 60-vuotistaivaltaan

      Tilaajalle
    • Kuvituskuva laitumelta.

      Matkailu | Maatalousnäyttelyillä on tärkeä tehtävä kuluttajien suuntaan

    • Puutarha-alan innovaatiopalkinto jaetaan Kauppapuutarhaliiton Uuden Tekniikan Päivässä Tampereella lokakuun lopussa.

      Puutarhatuotanto | Miten kehittää kasvihuonetuotannon kannattavuutta? Vastauksen keksijää odottaa jopa 10 000 euron palkinto

    • Värikkäät orvokit sopivat hyvin esimerkiksi kakkujen koristeluun.

      Ruoka | Syötävät kukat ovat tulleet jäädäkseen, uskoo puutarhayrittäjä – hämmästelyä herättää erityisesti suolaheinältä maistuva lautasen väriläiskä

      Tilaajalle
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle