

Seitsemän ja puoli kuukautta.
Niin kauan lapinjärveläinen sikatilallinen Guy Bosas joutui odottamaan pelkkää hovioikeuden päätöstä istunnon jälkeen tilaansa koskevassa, eläinsuojelurikossyytteitä koskevassa oikeusjutussa.
”Lain mukaan hovioikeuden päätös tulisi antaa 30 päivän aikana istunnon päättymisestä”, huomauttaa Bosaksen juristi Timo Äijö.
Kaikkiaan prosessi on kestänyt vuosia. Kun oikeusprosessi pitkittyy, maatilan pyörittäminen vaikeutuu monella tavalla. Tukia, kuten eläinten hyvinvointikorvausta ja sika- ja siipikarjatalouden tukea, ei makseta.
Vaikutukset ovat olleet todella isoja, Bosas sanoo. ”En ole pystynyt kehittämään tilaa. Elämä on ollut sinnittelyä. Tuilla maksetaan kuluja, ne eivät jää piironginlaatikkoon.”
Ilman tukia tilalla on jouduttu turvautumaan erilaisiin rahoituksiin ja luottoihin, joista tulleet korkokulut ovat huomattavia.
Äijö huolissaan tilallisten oikeusturvasta. Yksi merkittävä heikentävä tekijä on juuri oikeusprosessin kesto.
Valituksen käsittely hovioikeudessa voi viedä jopa 1,5 vuotta, hän sanoo. ”Ihmiset väsyvät, tuet eivät pyöri ja heiltä loppuvat rahat. Ei ole mitään tietoa, milloin hovioikeuden istunto tulee.”
Vaikka viljelijöiltä vaaditaan täsmällisyyttä, viranomaisten ja oikeusistuimen kohdalla viivyttelyä on Äijön mukaan vain siedettävä.

Käräjäoikeudessa Bosas sai vankeustuomion törkeästä eläinsuojelurikoksesta.
Tuomio lieveni hovioikeudessa törkeäksi huolimattomuudeksi ja 70:ksi päiväsakoksi.
Hovioikeuden perustelut koskivat muun muassa sikojen likaisuutta, vaikka hovioikeus totesi, että tilalla on riehunut Lawsonia-ripulitauti. Ripulitautia ei voitu lääkitä meneillään olleen salmonellasaneerauksen vuoksi.
Hovioikeus totesi, että poikkeusolosuhteissa ripulitaudin aikana olisi Bosaksen tullut tilapäisesti lisätä työvoimaa. Korkein oikeus ei ottanut asiaa käsittelyynsä ennakkotapauksena.
Kaikkiaan tukia jäädytettiin viime vuoden marraskuuhun mennessä Bosaksen laskujen mukaan yli 330 000 euron edestä.
Suomessa on varovaisuusperiaatteella päätetty, ettei tukia oikeusprosessin aikana makseta, kertoo konsultoiva asiantuntijaeläinlääkäri Leena Suojala.
Se on kuitenkin tuonut mukanaan moraalisen haasteen: Tilan toiminta ajautuu herkästi säästöliekille ilman tukia. ”Vaikka inhoan tätä ilmaisua, tilallinen on niin sanotusti löysässä hirressä.”
Eläinsuojelutapauksissa tiloilla voi olla taloudellisia haasteita jo ennestään.
Järjestelmä on raadollinen, Suojala kuvailee.
Nyt jäädytetyt tuet on maksettu Bosakselle takaisin, joskaan hänelle alkujaan myönnettyä ja sittemmin peruttua liki 59 000 euron investointitukea hän ei koskaan saanut.
Maksamattomien tukien korot ovat kuitenkin yhä maksamatta.
Bosaksen ja hänen juristinsa laskelmien mukaan korkoja on saamatta yli 25 000 euroa.
Asiasta on tulkintaeroja Ruokaviraston kanssa: Bosas ja Äijö katsovat, että korkoa olisi pitänyt maksaa siitä hetkestä, kun tuet evättiin.
Tukisanktioita määrättiin tarkastuksen perusteella ensimmäisen kerran vuonna 2016.
”Jos Ruokavirasto toteuttaa tiettyä korkopolitiikkaa, niin sen tulisi olla samanlainen molempiin suuntiin, eli korot olisi pitänyt suorittaa maksupäivämäärän mukaisesti”, Bosas sanoo.
Syytteen nostaminen ei enää keskeytä tukien maksamista.
Keskeneräiseen juttuun en ota kantaa, mutta pyrimme aina seuraamaan, että oikeudenmukainen ratkaisu löytyy, sanoo Ruokaviraston ylijohtaja Matti Puolimatka.
”Nämä ovat onneksi harvinaisia tilanteita. Oikeudenmukaisuuden pitää tapahtua, mutta asioilla on monta puolta.”
Laissa on säädetty, että tukimaksut on keskeytettävä, jos eläinsuojelurikkomusta koskevassa asiassa on aloitettu syyteharkinta, sanoo Ruokaviraston maksu- ja jatkotoimenpideyksikön johtaja Riitta Tevaniemi.
Oikeusprosessin aikana tukia ei voi maksaa. ”Korkoa kuitenkin maksetaan, ainakin tässä tapauksessa.”
Korkoa ei kuitenkaan makseta tukien pidätysajalta, vaan erityistapauksissa siitä päivästä alkaen, kun oikaistava päätös on tehty, Tevaniemi jatkaa. Käytäntö perustuu niin sanottuun toimeenpanolakiin.
Tässä tapauksessa oikaistavalla päätöksellä Ruokavirastossa viitataan hovioikeuden antamaan päätökseen. ”Ei ole sellaista pykälää, jonka perusteella korkoa maksettaisiin tukien pidätyspäivästä alkaen.”
Äijön mukaan Ruokavirasto tulkitsee korkoihin väärää lakia. ”Tähän pitäisi soveltaa viivästyskorkolakia. Koska viljelijä on oikeutettu tukiin, tulee viivästyskorko maksaa koko tukien pidätysajalta.”
Hovioikeus totesi, että perusteita tukien leikkauksille ei ollut.
Uusi rahoituskausi kuitenkin muuttaa viljelijöiden tilanteen: Syytteen nostaminen ei enää keskeytä tukien maksamista.
Vanhoihin tapauksiin sovelletaan vanhaa lainsäädäntöä.
Eläinsuojelurikostapauksissa oikeuskäsittelyn pitkittyminen voi olla haaste myös eläinten hyvinvoinnin kannalta.
Lisäksi tilan tukien jäädyttämisen mukana rahat olosuhteiden parantamiseenkin menevät, pohtii Eläinten terveys ETT ry:n toiminnanjohtaja Ina Toppari.
Bosaksen tapauksessa jäädytettyä investointitukea olisi käytetty sikalan remonttiin. Bosas teetti remontin lopulta ottamalla pankkilainan.
Vuonna 2022 eläinsuojelurikoksia koskevien käsittelyjen kesto hovioikeudessa asian vireille tulosta ratkaisun antamiseen oli noin 7,7 kuukautta.
Pisin kesto oli Helsingin hovioikeudessa, keski
määrin jopa 13,1 kuukautta.
Lyhyin taas Rovaniemellä, jossa käsittelyaika jäi 1,4 kuukauteen. Tilastojen suuriin eroihin vaikuttaa tapausten pieni määrä.