• Gammayökkönen tuhoaa härkäpapua

    Kuuma sää on kasvattanut tuholaispainetta erityisesti öljykasveilla.
    Aki Niemelän tilalla 20 hehtaaria härkäpapua tuhoutui alle viikossa.
    Aki Niemelän tilalla 20 hehtaaria härkäpapua tuhoutui alle viikossa. 
    Maatalous
    24.7.201821:55
    Samuli Juurakko & Satu Lehtonen

    Moni härkäpapupelto on viime päivien aikana muuttunut pelkäksi varsiviidakoksi. Syyllinen on gammayökkösen toukka.

    "Tuhot ovat pahimmillaan täydellisiä", DowDuPontin myyntiedustaja Aki Niemelä kertoo. "Härkäpapupeltoja on syöty muutamassa päivässä täysin lehdettömiksi ja toukat ovat syöneet myös palkoja tyhjiksi."

    Niemelän omalla tilalla 20 hehtaaria härkäpapua tuhoutui alle viikossa.

    Gammayökkönen on iskenyt myös rypsiin ja rapsiin sekä sokerijuurikkaaseen ja keväällä kylvettyyn kuminaan.

    "Viljelijäpuheiden perusteella gammayökkönen on tällä hetkellä levinnyt Etelä-Pohjanmaan korkeudelle", kertoo Pro Agrian kasvinsuojelun huippuosaaja Juha Sohlo.

    Sohlon mukaan biologinen Turex 50 WP on tällä hetkellä ainut Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) hyväksymä kasvinsuojeluaine, joka tehoaa gammayökköseen. Turex 50 WP on biologinen kasvinsuojeluaine, jonka saatavuus Suomessa on heikko.

    Hänen mukaansa pyretroidit tehoaisivat tehokkaasti gammayökköstä vastaan, mutta tällä hetkellä niiden käyttö ei ole sallittua.

    "Pyretroidien käyttö edellyttää Tukesilta poikkeus- tai hätälupaa", Sohlo kertoo.

    Gammayökkönen on Euroopassa yleinen, mutta Suomessa melko epätavallinen tuholainen.

    Tänä vuonna gammayökköskanta on poikkeuksellisen voimakas kuuman sään vuoksi.

    Gammayökkönen syö öljykasveja, palkokasvokasveja sekä mukula- ja juureskasveja.

    Kuuma sää on suosinut muitakin tuholaisia. Sohlo varoittaa, että Ruotsin Skånessa öljykasveille tuhoja tehnyt litusääski voi levitä helposti Suomeen.

    "Litusääskestä ei ole vielä onneksi ollut havaintoja Suomessa. On kuitenkin varauduttava siihen, että ne leviävät tänne ennemmin tai myöhemmin."

    Litusääski tuhoaa öljykasveja lidun sisältä käsin, minkä vuoksi sitä on vaikea tappaa tuholaistorjunta-aineilla.

    Tukesin Kaija Kallio-Mannilan mukaan hätäluvan hakemisen edellytykset täyttyvät.

    "Viljelijöiden tilanne on tukala. Tällä hetkellä perusteet hätäluvan myöntämiselle on olemassa", Kallio-Mannilla kertoo.

    Hän korostaa, että lupia myönnetään kuitenkin tapauskohtaisesti. Kallio-Mannilan mukaan lupahakemukset pyritään käsittelemään nopealla aikataululla.

    Ohjeet lupien hakemiseen löytyvät Tukesin verkkosivuilta.

    Artikkelin aiheet
    gammayökkönen
    härkäpapu
    Tukes
    kasvinsuojelu
    tuholaiset
  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle