Jos sää sallii, niin lauantaina alkaa säilörehun korjuu, kertoo viljelijä Jari Paulasaari Jäpinperä Oy -maatilalta Ilmajoelta.
Rehun laatu näyttää tällä hetkellä hyvältä, Paulasaari sanoo.
Ensimmäisen niiton sadon määrän kasvattamiseksi kaivataan vielä lämpöä, mutta nurmen kasvu on nyt nopeaa.
Jäpinperän tilalla tehdään kolme niittoa kesässä. Korjuu hoidetaan ajosilppurilla.
Rehu käytetään tilan lihakarjan ruokintaan.
”Säilörehusta halutaan mahdollisimman hyvälaatuista, jolloin se vähentää viljan tarvetta ruokinnassa”, Paulasaari kertoo.
Viime vuonna ensimmäisen nurmisadon korjuu alkoi samoihin aikoihin kesäkuun ensimmäisen ja toisen viikon taitteessa.
”Sateen riskiä on ja sääennusteet loppuviikolle vielä elävät. Korjuutyöt tehdään todennäköisesti parissa erässä sään mukaan”, Paulasaari pohti keskiviikkona.
”D-arvot ovat vielä olleet aika korkeita.”
Säilörehun korjuu alkaa käynnistyä lähipäivinä asteittain, kertoo nurmentuotannon valtakunnallinen huippuosaaja Jarkko Storberg Pro Agria Länsi-Suomesta.
Varsinais-Suomessa korjuu lähtee käyntiin näillä hetkillä. Pirkanmaalla todennäköisesti ensi viikolla.
D-arvot ovat vielä olleet aika korkeita, Storberg kertoo Länsi-Suomen tilanteesta.
Kun sulavuutta kuvaava D-arvo on korkea, sadon määrä on pienempi. Suurempi ryntäys pelloille rehunkorjuuseen siten vielä odottaa.
Ensimmäinen niitto on tänä kesänä monilla tiloilla todennäköisesti aika lähellä tavanomaista ajankohtaansa.
”Hellepäiviä ei vielä ole ollut yhtään ja sekin on hyvä nurmille.”
Sadetta on saatu touko–kesäkuun vaihteessa isossa osassa maata, mikä on ollut nurmille hyväksi. Sademäärissä on vaihtelua alueittain.
”Hellepäiviä ei vielä ole ollut yhtään ja sekin on hyvä nurmille”, Storberg sanoo.
Hellepäivät vanhentaisivat nurmea vauhdilla. Kun helteet eivät vaivaa, saa korjuun ajankohtaan enemmän pelivaraa.
Kylvöpelloilla on paikoin voinut olla haittaa liiasta sateesta, mutta nurmikasvustot ottavat nyt vettä kasvuunsa ja nurmipellot kantavat koneita korjuun alkaessa, Storberg arvioi.
Viljelijöiden kannattaa nyt tarkkailla kasvustoja, kuten tähkimisen alkua, Storberg sanoo.
Pellosta voi myös ottaa näytteeksi tukon nurmea ja lähettää sen laboratorioon tutkittavaksi, jotta tietää tarkasti laatutilanteen.
Tiloilla on erilaisia tavoitteita, mitä rehulta halutaan. Se vaikuttaa myös korjuuajankohtaan.
”Kohtalaisen hyvään satoon on tällä hetkellä edellytykset ensimmäisessä niitossa”, Storberg arvioi.
Sateet auttavat toisenkin nurmisadon kasvuun lähtöä, kun maa ei ole rutikuiva kuin joinakin kesinä.