• Viljojen kylvöjen loppusuora häämöttää

    Pintaan nousseet oraat ovat tasaisia, vaikka kasvuun lähtö on kestänyt viileässä säässä kauan.
    Toukotyöt alkavat olla lopuillaan ainakin viljojen osalta.
    Toukotyöt alkavat olla lopuillaan ainakin viljojen osalta.  Kuva: Taina Renkola
    Maatalous|Maatalous
    27.5.202512:12
    Maija Ala-Siurua

    Viljojen kylvöt ovat loppumetreillä, kertoo Vilja-alan yhteistyöryhmä Vyr. Pintaan nousseet oraat ovat tasaisia, vaikka viileä sää on jarruttanut kasvuun lähtöä.

    Esimerkiksi Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa on kylvämättä enää rypsiä sekä riista-, ympäristö- tai pölyttäjäpeltoja. Varsinais-Suomessa on kuukauden aikana satanut monin paikoin yli 100 millimetriä, ja sateisimmilla alueilla kylvöt ovat vielä pahasti kesken.

    Varsinais-Suomessa on kuukauden aikana satanut monin paikoin yli 100 millimetriä.

    Lounais-Hämeessä tässä kuussa tehdyt kylvöt ovat taimettuneet ja orastuneet tai orastumassa hyvin. Sen sijaan huhtikuussa kylvettyjä peltoja on osin kylvetty uudelleen helposti liettyvillä maalajeilla ja lohkoilla, missä vesi on seissyt pitkään.

    Pirkanmaalla syyskylvöiset ovat lähteneet hyvin kasvuun ja kevätkylvöiset ovat pääosin lähteneet tasaisesti itämään, Vyr kertoo. Myös Kymenlaaksossa orastuminen on ollut nopeaa ja tasaista säiden lämmettyä.

    Keski-Suomessa toukokuun puolenvälin tienoilla kylvetyt vehnät ja kaurat ovat orastuneet ja näyttävät hyviltä.

    Etelä-Karjalassa kylmyys ja toistuvat sateet piinaavat kylväjiä, erityisesti savimaat pysyvät märkinä.

    Pohjanmaalla itäminen ja orastuminen ovat tasaista ja nopeaa viime viikon sateiden jälkeen. Kylvämättä on suurimmalta osalta enää rypsi. Rypsien kylvö jatkuu alkuviikosta, kun pellot kuivuvat.

    Keski-Pohjanmaalla kylvöt ovat edenneet nopeasti viimeisen reilun viikon aikana. Vasta varhaisimmat kylvöt ovat orastuneet. Kuivuus ja kylmyys vaivaa sekä orastumista että nurmien kasvua.

    Etelä-Pohjanmaalla kylvöt ovat viimeistelyjä vaille valmiita. Rypsin paras kylvöaika on nyt ja ennen seuraavia sateita rypsiä ja ohraa tullaan kylvämään vauhdikkaasti. Ensimmäisiä kylvöjä on kauniisti orastuneena pinnassa. Maakuntaan saatiin viime viikolla 20 millimetriä vettä.

    Etelä-Karjalassa kylmyys ja toistuvat sateet piinaavat kylväjiä, erityisesti savimaat pysyvät märkinä. Muokatuilla pelloilla ollaan jo osin loppusuoralla, suorakylvössä vasta kolmannes on päästy kylvämään.

    Pohjois-Karjalassa viikonlopun sateet auttoivat orastumisessa ja nyt kosteutta on pelloilla sopivasti.

    Pohjois-Savossa kylvöt ovat edenneet tavallisessa tai jopa hieman aikaisemmassa aikataulussa. Ensimmäiset kylvöt ovat oraalla.

    Lisää aiheesta
    • Oskari Mäkinen kylvi ohraa Ilmajoella maanantaina 26.5.

      Kasvintuotanto | Orastuminen on hidasta, Ilmajoen pellot tarvitsevat nyt lämpöä – ”Kevät on ollut poikkeuksellisen kylmä”

      Tilaajalle
    • Kasvintuotanto | Eetu Jonkan ensikylvö ei jäänyt harjoitteluksi: Kevään ylioppilas saa kohta 200 hehtaarin urakkansa valmiiksi

      Tilaajalle
    • Kuivuus koettelee Eurooppaa ja uhkaa satoja.

      Kasvintuotanto | Vuosisadan kuivin kevät haastaa Euroopan ruoantuotantoa

      Tilaajalle
    • Varhaisperunan saatavuus lisääntyy tasaisesti juhannusta kohti.

      Kasvintuotanto | Kotimaisesta varhaisperunasta ja parsasta päästään jo nauttimaan

  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen