• Viljelijöiden moninaisuus unohtuu ilmastokeskustelussa – käytännön ympäristöhyödyt kannustavat toimimaan

    Tutkimuksen tehtävänä on väitöskirjatutkija Jaana Sorvalin mukaan tuoda esiin konkreettisia ja kiistattomia ympäristöhyötyjä tuottavia ratkaisuja. Politiikan puolestaan pitää tehdä mahdolliseksi niiden käyttöönotto, jotta maatalouden ilmastotyö etenee.
    Tilaajalle
    Jatkuva kasvipeitteisyys on parhaimmillaan resursseja säästävä ja tuloa kasvattava viljelymuoto, josta hyötyvät sekä viljelijä että ympäristö
    Jatkuva kasvipeitteisyys on parhaimmillaan resursseja säästävä ja tuloa kasvattava viljelymuoto, josta hyötyvät sekä viljelijä että ympäristö Kuva: Kimmo Haimi
    Maatalous|Ympäristö
    2.5.202304:00
    Maija Ala-Siurua

    Viljelijät eivät ole yhtenäinen joukko ihmisiä, jotka ajattelevat ilmastonmuutoksesta ja sen aiheuttamista riskeistä tai mahdollisuuksista samalla tavalla. Tämä merkitsee sitä, että tietynlaiset kehittämistoimet tai kannustimet vauhdittavat jonkun viljelijäryhmän ilmastotoimia, kun taas toisenlaiset toimet sopivat paremmin motivoimaan toista ryhmää.

    Tämä selviää YTM, FM Jaana Sorvalin väitöstutkimuksen tuloksista.

    ”Ei ole olemassa mitään yhtä samalla tavalla ajattelevaa ja toimivaa viljelijät-ryhmää. Sama kuin ajattelisi, että kaikki me Jaana-nimiset ajattelisimme kaikesta samalla tavalla. Silti yleisessä keskustelussa viljelijöiden moninaisuus usein unohtuu”, Sorvali sanoo tiedotteessa.

    Tutkimuksen mukaan suurin osa viljelijöistä ei kiistä ilmastonmuutoksen olemassaoloa ja monet heistä tekevät jo nyt tiloillaan ilmastotoimia. Tärkein motivaattori ympäristöystävällisyyteen on viljelijän oma kokemus siitä, että hän tekemällään ilmastotoimella voi vaikuttaa ilmastonmuutoksen hillitsemiseen.

    Ilmastonmuutoksen mukanaan tuomista mahdollisuuksista pitäisi pystyä puhumaan haittojen rinnalla. Niistä keskusteleminen ei tarkoita hyötymistä toisten kurjuudesta vaan realistista valmistautumista tulevaisuuteen.

    Tutkimuksen tehtävänä onkin Sorvalin mukaan tuoda esiin konkreettisia ja kiistattomia ympäristöhyötyjä tuottavia ratkaisuja. Politiikan puolestaan pitää tehdä mahdolliseksi niiden käyttöönotto, jotta maatalouden ilmastotyö etenee.

    Suomalaiselle maataloudelle ilmastonmuutos on viljelijöiden mielestä sekä uhka että mahdollisuus. Mahdollisuudet liittyvät kasvukauden pidentymiseen, uusien kasvilajien ja -lajikkeiden käyttöönottoon, viljelyn laajentumiseen entistä pohjoisemmille alueille sekä hiilensidontaan.

    ”Ilmastonmuutoksen mukanaan tuomista mahdollisuuksista pitäisi pystyä puhumaan haittojen rinnalla. Niistä keskusteleminen ei tarkoita hyötymistä toisten kurjuudesta vaan realistista valmistautumista tulevaisuuteen,” Sorvali toteaa tiedotteessa.

    Lisää aiheesta
    • Viljelijät ovat heterogeeninen ryhmä – myös arvoiltaan.

      Arvotutkimus paljasti: Viljelijät eivät ole ”perinteisesti ajatteleva” väestönosa eikä kaikkia viljelijöitä yhdistäviä arvoja ole edes olemassa

    Tieteellinen näyttö ilmastonmuutoksesta on vahvaa, mutta se ei ole johtanut riittäviin toimiin ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Tiedon ja toiminnan epätasapainolle on esitetty monia syitä, joista osa on psykologisia, tiedotteessa kerrotaan.

    Sorvalin väitöstutkimuksessa laajennetaan ympäristöpsykologian teoreettista näkökulmaa maatalouden ilmastokysymysten tutkimukseen. Suomalaisten maanviljelijöiden ympäristömyönteistä käyttäytymistä tutkittiin kahden sosiaalipsykologisen teorian, Sternin arvo-uskomus-normiteorian ja Schwartzin arvoteorian avulla.

    Väitöstutkimus perustuu kahteen viljelijöille tehtyyn kyselytutkimukseen, joita pohjustettiin laajoilla viljelijähaastatteluilla. Vuonna 2018 toteutettuun kaikille suomalaisille viljelijöille lähetettyyn kyselyyn vastasi yhteensä 4 401 viljelijää, ja vastausprosentti oli 12 . Vuoden 2020 seurantakyselyyn saatiin 2 000 vastausta eli vastausprosentti oli 45.

    Lisää aiheesta
    • Suomen Ilmastopaneelin tuoreessa raportissa selvitettiin ilmastonmuutoksen vaikutuksia maakunnissa sekä niiden suunnitelmia varautua ilmaston lämpenemiseen. Monin paikoin tarvitaan tulvasuojelua sekä liikenneturvallisuuden ja tiestön kunnon varmistamista.

      Katso tästä, miten ilmastonmuutos jyllää maakunnassasi ja miten siihen aiotaan sopeutua – alkutuotannolle luvassa ongelmia, mutta myös mahdollisia etuja

    • Maan rakenteen ylläpitäminen nähdään yhä tärkeämpänä, kun ilmasto muuttuu.

      Kasvintuotanto | Viljelijäkysely: Maan kasvukunto ja vesien hallinta tärkeimpiä varautumiskeinoja ilmastonmuutokseen

    • 2–3 vuoden projekti ei palvele käytännön maataloutta, koska tutkimustuloksia saadaan ainoastaan yhdeltä kasvukaudelta. Kuvituskuva.

      Maatalousyrittäjät | Tätä ei saisi sanoa ääneen, mutta ilmastonmuutos on suomalaisen maatalouden etu

    • Järripeippo on nykyään Etelä-Suomessa hyvin harvinainen.

      Luonto | Viiksitimali pesii ja kultasakaali käväisee, mutta kuukkelin kotimetsät hupenevat – ilmaston lämmetessä lajit siirtyvät kohti pohjoista

    • Ilmastonmuutos nopeuttaa tiestön kunnon heikkenemistä.

      Liikenne | Ilmastonmuutos iskee moukarilla tieverkkoon

      Tilaajalle
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä