• Ampuminen näyttää paikallisten mielestä karkottavan hanhia parhaiten ‒ ”Paljon on tutkittu, mutta sen vaikutus on vielä tutkimatta”

    Hanhipeltojen ja karkotutuksen yhdistelmää pidetään toistaiseksi parhaana käytössä olevana keinona lievittää valkoposkihanhista maataloudelle aiheutuvia vahinkoja.
    Tilaajalle
    Muutamilla lohkoilla on vielä voimassa lupia, joilla valkoposkihanhia voi ampua kuoliaaksi. Arkistokuva Kontiolahdelta.
    Muutamilla lohkoilla on vielä voimassa lupia, joilla valkoposkihanhia voi ampua kuoliaaksi. Arkistokuva Kontiolahdelta.  Kuva: Sari Penttinen
    Maatalous|Erä
    13.10.202312:00
    Terhi Torikka

    Itä-Suomessa kaivataan edelleen mahdollisuutta ampua valkoposkihanhia kuoliaaksi karkottamisen tehostamiseksi.

    ”Paljon on tutkittu, mutta sen vaikutus on vielä tutkimatta”, tohmajärveläinen Mika Piiroinen totesi Arktiset valkoposkihanhet Suomessa -webinaarisarjan toisessa osiossa.

    Piiroisen mukaan kuoliaaksi ampuminen näyttää keinoista tehokkaimmalta. Se on vielä tänä syksynä mahdollista muutamilla lohkoilla, joilla on voimassa vanhoja lupia. Uusia ei ole myönnetty.

    Valkoposkihanhia on Tohmajärven seudulla syysmuuttomatkalla parhaillaan. Piiroisen mukaan karkottaminen paukkupatruunojen avulla tuntuu nyt aiempaa vaikeammalta ja linnut kesymmiltä.

    Hänen mielestään paukkupatruunojen käyttöön pitäisi myöntää lupia myös keväälle ja tutkia kuoliaaksi ampumisen karkotusvaikutusta.

    Lupia valkoposkihanhien kuoliaaksi ampumiseen ei ole tänä vuonna myönnetty, koska kokemukset paukkupatruunojen tehosta ovat olleet hyviä, totesi ylitarkastaja Liisa Maanpää Varsinais-Suomen ely-keskuksesta.

    Kovaäänistä karkotusta keväälle ei sallita, koska sen vaikutuksia esimerkiksi sorsiin ei tunneta. Lintupellot ja niiden sijainti eivät toistaiseksi ole Maanpään mukaan vaikuttaneet luvitukseen, mutta jatkossa niillä voi olla vaikutusta.

    Luonnonvarakeskuksen (Luke) erikoistutkija Mikko Jokisen mukaan kynnys ampua rauhoitettuja lintuja keväaikaan edes tutkimustarkoituksessa, on iso.

    Hanhipeltoja pidetään toistaiseksi parhaana käytössä olevana keinona lievittää valkoposkihanhista maataloudelle aiheutuvia vahinkoja sekä aiheeseen liittyviä ristiriitoja, totesi tutkimusprofessori Jukka Forsman Lukesta.

    Jotta malli toimii, se vaatii riittävästi peltoalaa. Myös yhteissuunnittelua viljelijöiden ja viranomaisten kesken tulisi tukea. Hanhipeltojen tueksi tarvitaan karkotusta, joka tulee kohdistaa tärkeimmille pelloille, jotta se olisi kustannustehokasta.

    ”Tähän tarvitaan hallinnon pitkäaikainen tuki paikallisesti koordinoidulle karkotustoiminnalle. Yhteiskuntarauhan rakentaminen toimijoiden välille maksaa”, Forsman totesi.

    ”Näistä lähtee tuleva politiikkasuosituksemme.”

    Viljelijöiden aluksi epäuskoinen suhtautuminen hanhipeltoihin on muuttunut myönteisemmäksi, totesi Jokinen.

    Viimeisimmän kyselyn mukaan noin 68 prosenttia viljelijöistä on valmiita jatkamaan hanhipeltotoimintaa kokemustensa pohjalta.

    Lintupeltojen hyödyllisyys on havaittu myös paikallisesti, vahvisti maaseutuasiamies Katja Turtiainen Pohjois-Karjalan maaseutupalveluista.

    Peltoja perustettiin paljon, mutta ne olivat vielä aika hajallaan, joten kohdentamisessa olisi parannettavaa. Vahinkoja tuli edelleen myös lohkoille, joilta hanhia karkotettiin.

    Suomalaisten yleinen mielipide on hyvin yhtenäinen valkoposkihanhen riistalajiksi siirtämisen puolesta asuinalueesta tai kansalaissegmentistä riippumatta, kertoi Luken erikoistutkija Jani Pellikka.

    Jokisen mukaan riistalajiksi siirtoa kannattaa myös suuri osa viljelijöistä, vaikka se tarkoittaisi vahingonkorvausten lakkaamista.

    Forsman muistutti, että siirto riistalajiksi muuttaisi tilannetta vain vähän. Esimerkiksi ampumista tuskin sallittaisiin keväällä siltikään.

    Lisää aiheesta
    • Valkoposkihanhia on karkotettu karkotusalueilta monilla eri keinoilla. Jarkko Hyvärinen käytti viime keväänä Liperissä apuna kauko-ohjattavaa autoa.

      Maatalous | Lintupelloilla merkittävä rooli hanhivahinkojen torjunnassa ‒ ilmoituksia pelloista tehty Karjalassa jo runsaasti

      Tilaajalle
    • Valkoposkihanhet ovat jo muuttomatkalla.

      Erä | Valkoposkihanhien muutto vauhdissa – Metsästäjäliitto ehdottaa Ruotsin mallin matkimista hanhien kannanhoidollisessa metsästyksessä

    • Suurimmat paikkakohtaiset parvet havaittiin Rääkkylän Oravilahdella.

      Luonto | Pohjois-Karjalassa pysähtyi taas jättiparvi valkoposkihanhia – ”Ehtivät aiheuttaa tuhoja syksylläkin”

  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle