• ”Mehiläisten maailmassa on monia asioita, joihin voi hurahtaa”, kertoo palkittu tarhaaja

    Vuoden mehiläistarhaaja on pitkän linjan hunajaosaaja Raimo Tervola.
    Mehiläiset tulivat Raimo Tervolan elämään 2000-luvun alussa, kun hän tarvitsi pölyttäjiä marjatilalleen.
    Mehiläiset tulivat Raimo Tervolan elämään 2000-luvun alussa, kun hän tarvitsi pölyttäjiä marjatilalleen.  Kuva: Lari Lievonen
    Maatalous|Puutarhatuotanto
    3.2.202521:00
    Maija Ala-Siurua

    Tuttu nimi on valittu vuoden mehiläistarhaajaksi. Hän on oululainen Raimo Tervola, jonka lajihunajat ovat menestyneet vuosittain Suomen paras hunaja -kilpailussa. Mainetta on tullut myös kilpailuista ulkomailta.

    Tervola aloitti mehiläisten tarhaamisen 2000-luvun alkupuolella, kertoo Suomen Mehiläishoitajain liitto tiedotteessaan. Tervolalla on vaimonsa kanssa harrastuksena ja sivuelinkeinona pieni marjatila, jonne tarvittiin pölyttäjiä. Aluksi vadelmia ja muita satokasveja pölyttivät tuttavan mehiläiset. Vähän aikaa tarhausta seurattuaan Tervola arveli, että voisi hoitaa mehiläisiä itse. Hän kävi mehiläishoitokurssin, ja siitä lähtien omat mehiläiset ovat hoitaneet pölytystyöt.

    ”Tällä hetkellä tilalla kasvaa vadelmaa, mansikkaa, hunajamarjaa, päärynä-, luumu- ja omenapuita ja viinirypäleitä”, Tervola kertoo tiedotteessa.

    Raimo Tervolan hunajat ovat niittäneet mainetta ja kunniaa niin Suomessa kuin ulkomailla.
    Raimo Tervolan hunajat ovat niittäneet mainetta ja kunniaa niin Suomessa kuin ulkomailla.  Kuva: Virpi Aaltonen

    Monikukkahunajan ohessa Tervola alkoi etsiä uusia kokemuksia ja aromeja lajihunajantuotannosta. Hän kannustanut myös muita tarhaajia lajihunajien pariin jakamalla tietoa tuotantotavoistaan, Mehiläishoitajain liitto kertoo.

    Puolukkahunajan lisäksi Tervolan pari-kolmekymmentä mehiläispesää tuottavat satokesän mukaan horsma-, mustikka-, voikukka- ja hillasuonhunajaa.

    ”Mehiläisten maailmassa on monia asioita, joihin voi hurahtaa. Minulla se on ollut lajihunajien tuotanto – ja tietenkin kilpaileminen.”

    Tervola on tehnyt suomalaisia lajihunajia tunnetuksi ulkomailla. Hän osallistui puolukkahunajallaan vuonna 2022 mehiläisalan kattojärjestön Apimondian hunajakilpailuun sekä London Honey Awards -tapahtumaan vuonna 2021. Apimondiassa puolukkahunaja sai hopeamitalin, ja Lontoossa se arvostettiin korkeimpaan Platinum Awards -kategoriaan.

    Vuoden mehiläistarhaajan valinta julkistettiin Pohjolan Mehiläishoitajien kokouksessa Oulussa 28. tammikuuta.

    Lisää aiheesta
    • Mesimestarin uudessa varastohallissa on väljää. Kotimaisten tuottajien määrä on vähentynyt hankalan markkinan vuoksi jo parin vuoden ajan. Takana on myös kaksi kehnoa satovuotta. Juha Nuutero kertoo, että aitoa hunajaa ei voida tuottaa riittävästi kysyntään nähden maailmanlaajuisestikaan.

      Elintarviketeollisuus | Ostitko lähikaupasta tietämättäsi hunajan sijasta halpaa sokerilitkua? Dna-testitulokset hunajahyllyjen tarjonnasta karuja

      Tilaajalle
    • Lain mukaan hunajaan ei saa sekoittaa mitään. Asian valvominen ja huijausten paljastaminen on kuitenkin vaikeaa. Arkistokuva

      Elintarviketeollisuus | Kuka lopulta kantaa vastuun hunajan aitoudesta? Testit pyrkivät väärentäjiä nokkelammiksi

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle