• Kuka lopulta kantaa vastuun hunajan aitoudesta? Testit pyrkivät väärentäjiä nokkelammiksi

    Ruokavirasto toteaa vastuun hunajan aitoudesta olevan maahantuojalla tai pakkaajalla. Keskusliikkeet kertovat tuotteidensa täyttävänsä Ruokaviraston ja EU:n kriteerit.
    Tilaajalle
    Lain mukaan hunajaan ei saa sekoittaa mitään. Asian valvominen ja huijausten paljastaminen on kuitenkin vaikeaa. Arkistokuva
    Lain mukaan hunajaan ei saa sekoittaa mitään. Asian valvominen ja huijausten paljastaminen on kuitenkin vaikeaa. Arkistokuva 
    Ruoka|Elintarviketeollisuus
    10.1.202516:00
    Heli Lehtelä

    ”Myymme edelleen dna-testien väärennöksiksi väittämiä tuotteita, koska virallisten tahojen, eli Ruokaviraston ja EU:n, hyväksymissä aitoustesteissä ne menevät läpi. Olemme varmistaneet myynnissä olevien hunajien aitouden virallisilla testimenetelmillä eikä niiden perusteella ole tullut esiin epäilystä aitoudesta”, kertoo S-ryhmän ryhmäpäällikkö Sari Ristaniemi.

    ”Myös testien oikeellisuus pitää varmentaa. Kyse on myös tuottajien oikeusturvasta.”

    ”Mikään ei estä meitä silti tekemästä myös omaa testausta ja olemmekin aloittaneet yhteistyön virolaisen Celvian laboratorion kanssa”, hän jatkaa.

    S-ryhmässä varmistetaan jo kala- ja lihalajien aitoutta dna-testien avulla.

    Keskon vastuullisuusjohtaja Matti Kalervo kertoo, että vaikka hunajan dna-testauksesta uutisoitiin syksyllä, ei testitietoja ja -tuloksia ole toimitettu Keskolle. Tietoa siitä, mitkä tuotteet olisivat mahdollisesti väärennöksiä, ei heillä siis ole.

    ”Teetimme loppuvuodesta kaikille omien merkkiemme hunajille yleisesti hyväksytyt analyysit. Tulokset olivat moitteettomia eivätkä herättäneet syytä epäillä väärennöksiä.”

    Kalervo toteaa Keskon vastaavan omien merkkiensä tuoteturvallisuudesta. Muiden merkkien osalta siitä vastaa kunkin tuotteen valmistaja tai valmistuttaja.

    ”Kunkin valmistajan laadunhallintakyky varmistetaan edellyttämällä kansainvälistä GFSI-hyväksyttyä tuoteturvallisuusjärjestelmää, joka edellyttää myös petostentorjuntamenettelyä.”

    Ruokaviraston mukaan vastuu hunajan alkuperästä on maahantuojalla tai kotimaassa pakkaajalla. Kunnan viranomaisen vastuulla on valvoa merkintöjä. Ruokaviraston rajatarkastuseläinlääkärit valvovat vain suoraan kolmansista maista Suomeen tuotavaa hunajaa.

    ”Suomeen tulee hunajaa suoraan EU:n ulkopuolelta hyvin harvoin. Kolmasmaahunaja saapuu tänne pääsääntöisesti manner-Euroopan kautta”, kertoo jaostopäällikkö Kitty Schulman Ruokavirastosta.

    ”EU:ssa ei ole päätetty yhteisesti raja-arvoista, joiden perusteella hunajan voidaan sanoa olevan väärennös dna-tutkimusten perusteella.” Helena Pastell

    Viranomaisvalvonnassa pyritään käyttämään validoituja ja akkreditoituja menetelmiä. Dna-menetelmää ei ole akkreditoitu hunajan aitousanalyysien osalta.

    ”Odotamme innolla, kuinka asia etenee ja olemme kiinnostuneita uuden menetelmän mahdollisuuksista”, kertoo Ruokaviraston laboratorion erikoistutkija Helena Pastell.

    Ruokavirastolla ei tällä hetkellä ole suunnitelmissa dna-pohjaisen hunajaväärennösten tutkimusmenetelmän pystyttäminen tai käyttöönotto.

    ”Dna-analytiikka sinänsä tekniikkana on toimiva, mutta emme ole saaneet menetelmän kehittäjältä yksityiskohtaisia tietoja itse menetelmästä tai siitä, mihin saatuja tuloksia verrataan. EU:ssa ei ole päätetty yhteisesti raja-arvoista, joiden perusteella hunajan voidaan sanoa olevan väärennös dna-tutkimusten perusteella.”

    Hän lisää, että useilla EU-mailla on hunajasta valtavasti tietoa, mutta data on hajallaan. Tiedon yhteen keräämisen suhteen on suunnitelmia ja EU-maat voivat kansallisesti ottaa käyttöön omia testausmenetelmiä.

    Erityisasiantuntija Tuulikki Lehto lisää, että väärennöksiä voidaan havaita myös valvonnassa, jos hunajan jäljitettävyysasiakirjat eivät vastaa myytävää hunajaa.

    Suomessakin voimaan saatettu EU:n hunajadirektiivi vaatii, että hunajana myytävään elintarvikkeeseen ei saa lisätä mitään.

    Hunajalainsäädäntöön on tulossa muutoksia. Muutosten myötä hunajasekoitteiden alkuperämaamerkintöihin tulee parannuksia. Muutoksia aletaan soveltaa 14. kesäkuuta 2026.

    Lisää aiheesta
    • Tuula Kukkonen myy Hallen joulumarkkinoilla itäisessä Saksassa satakuntalaisyrityksen tuottamaa suomalaista hunajaa.

      Ruoka | Suomalaisen hunajan menestykseen Saksassa on kolme syytä ‒ perheyritys saa sieltä leijonanosan miljoonan euron liikevaihdostaan

      Tilaajalle
    • Mesimestarin uudessa varastohallissa on väljää. Kotimaisten tuottajien määrä on vähentynyt hankalan markkinan vuoksi jo parin vuoden ajan. Takana on myös kaksi kehnoa satovuotta. Juha Nuutero kertoo, että aitoa hunajaa ei voida tuottaa riittävästi kysyntään nähden maailmanlaajuisestikaan.

      Elintarviketeollisuus | Ostitko lähikaupasta tietämättäsi hunajan sijasta halpaa sokerilitkua? Dna-testitulokset hunajahyllyjen tarjonnasta karuja

      Tilaajalle
    • Elintarvikevalvoja työssään. Kuvan henkilöt eivät liity juttuun.

      Talous | Ruokarikoksiin pitää suhtautua vakavasti – väärennökset voivat rapauttaa ihmisten luottamuksen koko elintarvikeketjuun

    Artikkelin aiheet
    hunajan aitous
    Ruokavirasto
    dna-testit
    elintarvikevalvonta
    elintarviketurvallisuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 5

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset