• Puinnit ovat alkuvaiheessa, jälkiversonta kiusaa sadonkorjuuta

    Syysviljojen satotasot ovat olleet kohtuullisia, kevätviljat vielä arvoitus.
    Nyt toivotaan poutaisia puintisäitä.
    Nyt toivotaan poutaisia puintisäitä. Kuva: Petteri Kivimäki
    Maatalous|Kasvintuotanto
    17.8.202308:29
    Satu Lehtonen

    Syysviljojen puinnit alkoivat reilu viikko sitten. Viljoista syysvehnän ja syysöljykasvien puinnit ovat pisimmällä.

    Etelä-Suomessa ja Varsinais-Suomessa myös rukiin puinnit on saatu hyvään vauhtiin, ProAgria kertoo tuoreessa kasvutilannekatsauksessaan.

    Osa rukiista on lakoontunut ja se tuo sadonkorjuuseen haasteita. Lakoontunut kasvusto ei saisi saada paljon sadetta, jotta laatu ei alkaisi heikentyä.

    Syysruisvehnässä on esiintynyt paikoin tähkäidäntää, mikä heikentää laatua.

    Satotasot ovat olleet syysviljoissa kohtalaisia. Huonosti talvehtineilla pelloilla sato on jäänyt heikoksi.

    Parhaiten kevätviljat näyttävät selvinneen Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa ja Hämeen maakunnassa.

    Kevätviljoista vasta pieni osa on puitu ja niiden puinteihin päästään kunnolla vasta viikon parin päästä.

    Kevätviljojen satotasosta ei ProAgrian mukaan voi vielä vetää johtopäätöksiä, mutta satoarvio näyttää heikolta tai korkeintaan välttävältä Etelä- ja Varsinais-Suomessa, Pohjanmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla, Kymenlaaksossa ja Satakunnassa.

    Hieman paremmalta näyttää Pohjois-Karjalassa lukuun ottamatta kevätvehnää.

    Parhaiten kevätviljat näyttävät selvinneen Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa ja Hämeen maakunnassa, jossa sadosta voi tulla keskimääräinen tai paikoin jopa parempi.

    Kuiva alkukesä, sitten vettä jopa liikaakin.

    Kuivan ja kuuman kesäkuun jälkeen kasvustot ovat saaneet vettä jopa liikaakin. Esimerkiksi Itä-Suomessa ja osin Pohjanmaan maakunnissa satoi kesäkuun lopulta tähän päivään asti yli 150 milliä, paikoin jopa yli 200 milliä.

    Kuivan kauden jälkeen saadut sateet ovat aiheuttaneet viljoille jälkiversontaa ainakin Etelä-Pohjanmaalla, Pohjanmaalla, Etelä-Suomessa ja Etelä-Savossa.

    Lisäksi sateet ovat aiheuttaneet ongelmia nurmen toisen sadon korjuulle. Esimerkiksi Pohjois-Karjalassa, Kainuussa, Keski-Pohjanmaalla, Etelä-Pohjanmaalla, Pohjois-Pohjanmaalla ja Etelä-Karjalassa nurmipellot ovat olleet niin märkiä, ettei korjuu ole onnistunut. Monin paikoin nurmen korjuuta onkin tehty useamman viikon ajan odotellessa peltojen kuivumista.

    Herne näyttää hyvältä koko Suomessa ja toiveissa onkin hyvät korjuuolosuhteet.

    Öljykasvien satonäkymät ovat välttävät koko Suomessa, paitsi Hämeessä, jossa näkymät ovat kohtalaisen hyvät.

    Herne näyttää hyvältä koko Suomessa ja toiveissa onkin hyvät korjuuolosuhteet herneen valmistuessa, jotta sato saataisiin korjattua laadukkaana.

    Perunan nostot ovat vasta alussa. Perunakasvustot näyttävät kohtalaisilta.

    Heinäkuun sateet auttoivat sokerijuurikkaan hyvään kasvuun. Juurikaspellot näyttävät nyt kohtalaisen hyviltä.

    Syysviljat ovat nosteessa paremman satotason ja kuivien kesien vuoksi.

    Syysviljojen kylvöalan ratkaisee syksyn sää ja se, kuinka paljon satoa ehditään korjata pelloilta alta pois.

    Syysviljat ovat nosteessa paremman satotason ja kuivien kesien vuoksi. Ne ovat hyödyntäneet alkukasvukauden kosteuden paremmin kuin kevätviljat, ja tämän vuoksi pystyneet sietämään paremmin kuivuutta.

    Ruis tulee kylvää syyskuun alkuun ja syysvehnä syyskuun puoliväliin mennessä. Syysöljykasvien kylvöt on tehty, ja tätä myöhempään kylvöjä ei tulekaan jättää.

    Lisää aiheesta
    • MTK-Pohjois-Suomen alueella satonäkymät ovat vielä hyvät. Kuvituskuva.

      Kasvintuotanto | Vuoroin vieraissa – halla, helle, kuivuus ja tulvat pienentävät satonäkymiä

    • Lietteen levityksiä nurmille on lykätty monilla tiloilla, koska on haluttu välttää polttovaurioita kovien helteiden vuoksi.

      Maatalous | Ensimmäinen nurmisato saatiin korjattua hyvissä olosuhteissa, paikoin sadon määrä ja laatu ovat heikkoja

      Tilaajalle
    • Viljakasvustot ovat käytännössä kasvaneet kuivissa olosuhteissa ilman merkittäviä sateita koko touko–kesäkuun ajan lähes koko Suomessa.

      Maatalous | ProAgria: Kuivuus vaivaa kasvustoja – satotappiot nousemassa päivä päivältä, muutama kasvi pärjännyt kuivuudessa

    • Kasvukausi on monin paikoin saanut hyvän alun.

      Kasvintuotanto | Viileästä säästä huolimatta vilja lähtenyt hyvin kasvuun – vain Kaakkois-Suomessa itämisongelmia

    Artikkelin aiheet
    puinti
    viljat
    satotaso
    maanviljely
    sadonkorkuu
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle