• Kaksi lasta sairastunut lintuinfluenssaan Yhdysvalloissa ja Kanadassa – asiantuntijat rauhoittelevat pandemiahuolia

    Yhdysvalloissa ja Kanadassa lintuinfluenssa on sairastuttanut siipikarjan ja lypsylehmien lisäksi ihmisiä. Saksalaiset asiantuntijat rauhoittelevat pandemiaa pelkääviä mutta kehottavat silti varovaisuuteen, kirjoittaa Agrarheute.
    Suomessa ei toistaiseksi ole todettu lintuinfluenssaa tuotantosiipikarjassa.
    Suomessa ei toistaiseksi ole todettu lintuinfluenssaa tuotantosiipikarjassa.  Kuva: Jaana Kankaanpää
    Maatalous|Eläintaudit
    31.12.202416:00
    Maija Ala-Siurua

    Lintuinfluenssaa aiheuttavat virus aiheuttaa pelkoa. Tauti leviää paitsi siipikarjan myös lypsylehmien keskuudessa Yhdysvalloissa. Agrarheute kertoo, että kaksi lasta on saanut tartunnan Yhdysvalloissa ja Kanadassa.

    Lisää aiheesta
    • Villit linnut ovat merkittävä lintuinfluenssariski. Suomessa lintuinfluenssaa ei ole koskaan todettu siipikarjassa tai tuotantoeläimissä.

      Eläintaudit | Kaliforniaan julistettiin hätätila lintuinfluenssan takia

    Yhdysvalloissa sairastuneiden joukossa on myös lintuinfluenssatartunnan saaneiden lintujen ja lypsykarjan kanssa tekemisissä olleita työntekijöitä.

    Saksalaisen tuotantoeläinten terveyteen ja hyvinvointiin keskittyvän Friedrich-Loeffler-Instituutin (FLI) asiantuntijat rauhoittelevat pandemiaa pelkääviä.

    Agrargeuten mukaan asiantuntijat muistuttavat, että ihmisten oma immuunijärjestelmä on edelleen suhteellisen tehokas suoja lintuinfluenssavirusta vastaan.

    FLI kuitenkin varoittaa lintuinfluenssatilanteesta ja kehottaa varovaisuuteen. Instituutin mukaan on tärkeää estää tartuntojen leviäminen eläimistä ihmisiin. Tätä varten on pysäytettävä viruksen leviäminen tuotantoeläimissä ja suojattava tiloilla työskentelevät henkilöt, Agrarheute kirjoittaa.

    Agrarheute: Neue Pandemie durch Vogelgrippe? Das sagen Experten

    Lisää aiheesta
    • Lypsylehmiä maaliskuussa 2023 Washingtonin osavaltiossa Yhdysvalloissa.

      Maatalous | Ekonomistit ennustivat Yhdysvaltojen maatalouden taantuman – yksi asia kuitenkin yllätti

    • Suomessa lintuinfluenssaa ei ole todettu tuotantotiloilla.

      Eläintaudit | USA:ssa sika sairastui ensimmäistä kertaa lintuinfluenssaan

  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle