• Syysöljykasveilla jopa yli kuuden tonnin hehtaarisatoja

    Nelosella ja vitosella alkavia hehtaarisatoja on puitu syysrapsista ennätyksellisen paljon.
    Arkistokuvassa syysrypsiä.
    Arkistokuvassa syysrypsiä. Kuva: Kimmo Haimi
    Maatalous|Kasvintuotanto
    28.9.202512:00
    Tuure Kiviranta

    Erinomaisesti onnistunut talvehtiminen, alkukesän otolliset sääolot ja vähäinen tuholaispaine näkyvät tänä vuonna syysrapsilla kaksin- tai jopa kolminkertaisina satoina keskimääräisiin satoihin nähden.

    Näin kertoo Rypsirapsi-foorumi verkkosivuillaan.

    Nelosella ja vitosella alkavia hehtaarisatoja on puitu syysrapsista ennätyksellisen paljon.

    ”Syysrypsilläkin onnistumisia näyttäisi tulevan, mikä on syysöljykasvien viljelyn yleistymisen kannalta erittäin tervetullutta.”

    Rypsirapsi-foorumi sekä Rypsin ja rapsin viljelyvarmuuden ja -määrän lisääminen (Varpsi) -hanke ovat toteuttaneet kuluvana vuonna lajikekokeita sekä tila- että ruutumittakaavassa.

    Poikkeuksellisesta vuodesta kertoo sekin, että pitkään öljykasvien lajikekokeita tehneessä Nylands Svenska Lantbrukssällskapissa (NSL) ei ole milloinkaan nähty yhtä suuria satoja, kuin tänä syksynä.

    Ruutumittakaavan lajikekokeissa varsinkin syysrapsin satotasot ovat usein normaalistikin käytännön viljelyn satotasoja suuremmat, sillä ruutujen reunavaikutus nostaa pienialaista satomääritystä herkästi.

    Ruutumittakaavan lajikekokeiden tulokset julkaistaan myöhemmin syksyllä, mutta alustavien tietojen mukaan valtaosa lajikkeista saavutti yli kuuden tonnin hehtaarisadon, foorumin verkkosivuilla kerrotaan.

    Hulppeiden satolukujen äärellä ei kannata kuitenkaan sokaistua.

    Normaalisti syysrapsin keskisato on Suomessa ollut Luonnonvarakeskuksen tilastojen mukaan 1 500 kiloa hehtaarilta luokkaa.

    Useat viljelijät toki saavat säännöllisesti tätä keskiarvoa parempia satoja, mutta viiden tonnin hehtaarisadot tuskin tulevat olemaan Suomessa laajemmalti säännöllisiä ainakaan ihan hetkeen, foorumista arvioidaan.

    Kaikkea tilan peltoa ei siis tule ensi vuonna laittaa syysrapsille.

    Sen sijaan maltilla syysöljykasveja kannattaa viljelykiertoon ehdottomasti ottaa, ihan jo viljelyn riskinhajautuksenkin takia, Rypsirapsi-foorumi suosittelee.

    ”Syysrypsi ja puolikääpiöt syysrapsit kannattaakin ottaa jo nyt ajatuksiin tulevan vuoden viljelysuunnitelmia tehtäessä.”

    Lisää aiheesta
    • Kasvukausi on ollut suotuisa Lindqvistin noin 30 hehtaarin syysrapsi alalle: sää on ollut tasaisen kostea, eikä lämpötila ole laskenut haitallisen alas.

      Kasvintuotanto | Syysöljykasveilla on ollut onnistunut kasvukausi: ”Pakko tulla keskimääräistä parempi sato”

      Tilaajalle
    • Syysrypsit ja -rapsit ovat paraikaa loistavassa kukinnassa.

      Kasvintuotanto | Syysöljykasvit loistavassa kukinnassa – nämä tekijät selittävät erinomaista tilannetta

    • Maidontuottaja Atte Kiiskin syysrypsin hehtaarisato on ollut keskimäärin 2 400–2 500 kiloa. Tuleva kasvukausi näyttää, miten tänä vuonna onnistutaan.

      Kasvintuotanto | Syysrypsi sopii savolaisen karjatilan viljelykiertoon – ”Viljoihin verrattuna kannattavuudeltaan paras”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    syysöljykasvit
    syysrapsi
    viljely
    sato
    Rypsirapsi-foorumi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle