
Kesän ensimmäiset peltolohkojen satelliittimonitoroinnin selvityspyynnöt saapuivat viljelijöille torstaina 17.8.
Niitä sai myös taivassalolainen luomuviljelijä Juhani Suomi.
Selvityspyyntöjä tuli yli 20, joista valtaosa koski lohkoja, joista oli korjattu rehua tai joita on laidunnettu, Suomi kertoo.
”Kyllä siinä hieman monttu loksahti auki, kun selvityspyyntöjä rupesi tulemaan”, Suomi naurahtaa. Hän sanoo ajatelleensa kaiken olevan kunnossa paria niittämätöntä kesantoa lukuunottamatta.
Suomi sanoo, että peltotukivalvonta kehittyy oikeaan suuntaan. Valvonnan laajeneminen satelliittivalvonnan avulla kaikille tiloille sekä valvonnan tasapuolisuus ovat hyvää kehitystä.
”Ymmärrän hyvin myös niitä viljelijöitä, joille ’kummallisia’ selvityspyyntöjä tuli enemmän ja niiden myötä turhaa ylimääräistä työtä”.
Suomi itse sanoo, että omallakin kohdalla ylimääräistä vaivaa syntyy. Suomella on työntekijöitä, jotka kiertävät luonnostaan tarkkailemassa laitumia. Työntekijöitä ei kuitenkaan ole soveliasta valtuuttaa ottamaan kuvia ja tekemään selvityspyyntöjä Vipu-palveluun, vaan pääasiallisen viljelijän on itse tehtävä selvityskäynnit kyseisillä kasvulohkoilla.
”Selvityspyyntöjen ajankohta osui kiireiseen ajankohtaan. Seuraavaksi pitäisi olla puimassa ja paalaamassa. Myös rukiin kylvöä on ohjelmassa”, Suomi kertoo.
”Eivät hommat kuitenkaan tähän kaadu”, Suomi korostaa.
Uuden järjestelmän tai teknologian käyttöönotossa säädön määrä on vakio, Suomi toteaa. Hän uskoo, että tästäkin tilanteesta viranomaiset saavat hyvää tietoa ja valvontajärjestelmä tulee kehittymään.
Tukiasioihin liittyvä paperityön sekä kaiken byrokratian vähentäminen olisi syytä olla sekä valvovien viranomaisten että viljelijöiden tavoitteena. Suomi näkee, että valvontakoneiston kehittyessä byrokratiankin tulisi vähentyä ja muuttua jouhevammaksi, vaikka tällä kertaa lisätyötä useille syntyikin.
Selvityspyyntöjä lähetettiin torstaina lähes 35 000 kappaletta noin 14 000 tilalle.
Hämminkiä on aiheutunut erityisesti nurmilohkoilla. Selvityspyyntöjä on tullut varsinkin nurmilta, joilta korjataan rehua sekä laidunnettavilta alueilta.
Juttu on osa Tilaajan toive -sarjaa, jossa MT käsittelee lukijoille merkityksellisiä aiheita.