
Huomenna torstaina Ruokavirasto lähettää kaikkien aikojen ensimmäiset maataloustukien ehtojen seurantaan liittyvät satelliittiseurannan selvityspyynnöt.
Maatalouspolitiikan uudistuksen myötä tästä vuodesta alkaen viranomaiset ovat seuranneet kasvustojen kehittymistä ja viljelyä satelliittikuvien avulla.
Satelliiteilla seurataan ehtojen täyttymistä Suomen kaikkien viljelijöiden peltotukien hakemuksissaan ilmoittamilta peltolohkoilta.
Tekoäly arvioi kesän ajalta otetuista kuvista, onko lohkoa esimerkiksi niitetty, jos kasvulohkolle on ilmoitettu kasvi, jolla on niittovaatimus.
Jos tukihaussa lohkolle annetut tiedot eivät näytä vastaavan satelliittikuvaa, viljelijä saa hallinnolta satelliittiseurannan selvityspyynnön. Kyse voi esimerkiksi olla juuri siitä, että kuvien perusteella lohkoa ei ole niitetty, vaikka sillä on niittovaatimus.
Satelliittiseuranta on edennyt suunnitellusti ja dataa on saatu kerättyä hyvin, kertoo ensimmäisen kesän tuloksista johtava asiantuntija Kirsti Tuumi Ruokavirastosta.
”Loppukesästä on ollut paljon pilvisyyttä, mikä on tuonut haasteita.” Pilvisinä päivinä satelliittikuvissa ei peltoja näy.
Kuvista kertyvää dataa käsitellään koneellisesti tekoälyn avulla. Ihmiset tarkistavat epäselvät tapaukset ja tekevät säätöjä.
Suomen kaikki peltolohkot kuvataan. Ihan pienimpien ja kapeimpien lohkojen viljelytoimista ei pystytä saamaan selvää satelliittikuvista.
Heinäkuun alussa on jo kuvien perusteella analysoitu, ovatko pelloiksi ilmoitetut lohkot maatalousmaata. Eli, että siellä ei esimerkiksi kasva pajukkoa. Ely-keskukset ovat tarkistaneet epäselvät tapaukset.
Nyt mahdollisia selvityspyyntöjä varten kuvista analysoidaan kesän aikana tehdyt viljelytoimet.
Selvityspyynnöistä suurin osa liittyy nurmiin, Tuumi kertoo. Tuotantonurmissa niiden korjuuseen ja ympäristö- sekä kesantonurmissa niittovaatimukseen.
Ruokavirasto avaa selvityspyynnön älypuhelinsovellus Vipu-mobiiliin. Selvityspyynnöstä tulee tekstiviestillä ilmoitus tilan ensisijaiselle viljelijälle. Vipu-mobiilin ei tarvitse olla asennettuna siinä puhelimessa, johon tekstiviesti tulee.
Viljelijän tai hänen valtuuttamansa henkilön tulee vastata selvityspyyntöön Vipu-mobiililla otettavalla valokuvalla lohkosta, tai muuttaa tukihakemustaan. Kuvan lisäksi vastauksessa voi sanallisesti kertoa tilanteesta.
Valokuva voi olla nykyhetkestä, vaikka olisi esimerkiksi niittänyt pellon kesäkuussa. Eli kuvassa voisi nyt näkyä siisti nurmi ja sen lisäksi voi kertoa niittopäivämäärän.
Kesän aikana Vipu-mobiilin galleriaan tallennettuja kuvia ei tällä hetkellä pysty lähettämään. Siihen mahdollisuus aukeaa sovelluksen syyskuun päivityksen jälkeen.
Viljelijän on myös mahdollista perua tuki, jos ei pysty täyttämään tuen ehtoja. Silloin kirjaudutaan verkossa Vipu-palveluun ja muutetaan tukihakemusta vaihtamalla kyseisen kasvulohkon kasviksi tuen peruminen.
On myös mahdollista vaihtaa lohkon kasvi, jos sen on ilmoittanut tukihaussa väärin.
Selvityspyyntöjen vastausten valokuvat täytyy ottaa 31. elokuuta mennessä, sillä se on viimeinen niittopäivä. Vastaukset tulee lähettää 2. lokakuuta mennessä.
Heinäkuu on ollut poikkeuksellisen sateinen ja niittäminen lohkoilla, joita vaatimus koskee, on voinut monella viivästyä märkyyden takia. Niitto on tehtävä 31. elokuuta mennessä eli aikaa vielä on.
Jos niittoa ei pysty määräajassa esimerkiksi märkyyden takia tekemään, tulee kuntaan ilmoittaa ylivoimaisesta esteestä.
Lisäksi selvityspyyntöön täytyy vastata Vipu-mobiilissa kuvalla ja kertoa lisätiedoissa ilmoitetusta ylivoimaisesta esteestä. Ylivoimaisen esteen hyväksyminen on aina tapauskohtaista.
Jos selvityspyyntöön vastaamisessa jokin asia mietityttää, kunnan maatalousviranomaisilta voi kysyä neuvoa, Tuumi muistuttaa.
Peltotukien paikan päällä tehtävien valvontojen määrä on tänä kesänä ja tästä eteenpäin satelliittiseurannan ansiosta aiempia vuosia pienempi.
Satelliittiseurannan ansiota on myös se, että peltotukien hakemusta voi muuttaa koko kasvukauden ajan lokakuun toiseen päivään asti.
Satelliittikuviin perustuva tukiehtojen seuranta tulee käyttöön kaikissa EU-maissa.