• Koira pelastaa kauriinvasat niittokoneen terältä

    Alkukesän heinäpellot kätkevät siimeksiinsä kauriinvasoja, joita on vaikea havaita paljaalla silmällä. Ennen niittoa vasojen pelastamiseksi voidaan hyödyntää muun muassa metsästyskoiria.
    Saksanseisoja Lumi etsii ohjaajansa kanssa kauriinvasoja pellosta.
    Saksanseisoja Lumi etsii ohjaajansa kanssa kauriinvasoja pellosta. Kuva: Tero Ylioja / Metsästäjäliitto
    Maatalous|Eläimet ja kasvit
    19.6.202615:05
    Aida Salminen

    Etenkin alkukesästä heinäpellot olisi hyvä tarkastaa ennen niittoa kauriinvasojen varalta. Vasat ovat ihmissilmälle hankala löytää, mutta riistaverinen koira voi olla avuksi.

    Riistaa hakemaan tottunut koira ja kokenut ohjaaja käyvät nopeasti isommankin peltokuvion läpi vasojen varalta.

    ”Kyllähän koiran nenä on korvaamaton. Tuulen alta kun lähtee, niin kyllä se sen hajun aika kaukaakin sitten saa”, toteaa koiraa ohjaava Nanna Salonen metsästäjäliiton tiedotteessa.

    Niittämätön heinäpelto voi kaurisemon näkökulmasta olla houkutteleva paikka jättää vasa turvaan pedoilta. Niittokoneeseen joutuminen on kuitenkin uhka kauriinvasoille.

    Koirien lisäksi on muitakin keinoja estää vasojen joutuminen niittokoneeseen. Lämpökameralla varustettu drooni, tavallinen lämpökamera, pelotuslippu ja niiton aloitus keskeltä peltoa voi auttaa kauriiden poistamista pelloilta ennen niittämistä.

    Lisää aiheesta
    • Pientä peuranvasaa voi olla liki mahdotonta havaita heinäpellon suojasta.

      Luonto | Mestarimaastoutujat turvaan: Peuranvasoja pelastetaan droonien avulla sadonkorjuun tieltä Ruotsissa

      Tilaajalle
    • Lähes joka toinen riistaonnettomuus ajettiin valkohäntäpeuran kanssa.

      Liikenne | Vaara vaanii taas teillä – höllää kaasujalkaa etenkin auringonlaskun jälkeen

    • Säilörehu-urakka alkoi perjantaina aamulla. Tässä valmistuu ensimmäinen iso lohko.

      Maidontuotanto | Mäkitalon maitotilan kova tavoite: Lähes sadan hehtaarin rehut säilöön ennen lauantaiaamua

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    koira
    kauriinvasa
    heinapelto
    niitokone
    metsästys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle