• Sikatilojen odotukset kohentuneet: Nyt noin joka neljäs odottaa hyvää kannattavuutta, vuosi sitten vain joka kuudes

    TIlamäärä laskee edelleen vauhdilla. Sikatiloja oli vuonna 2000 lähes 4 600, tänä vuonna enää noin 700.
    Emakoita on tänä vuonna noin 314 tilalla ja lihasian teuraskasvatus on pääsuuntana 386 tilalla.
    Emakoita on tänä vuonna noin 314 tilalla ja lihasian teuraskasvatus on pääsuuntana 386 tilalla. Kuva: Johannes Tervo
    Maatalous|Lihantuotanto
    29.6.202306:00
    Satu Lehtonen

    Sikatuottajien arviot oman tilansa kannattavuudesta olivat vuosi sitten heikkoja, kun tuotantopanosten hinnat olivat räjähtäneet nousuun, mutta tuottajahinnat eivät vielä olleet reagoineet tilanteeseen. Nyt arviot ovat kohentuneet selvästi.

    Lopetusaikeita on edelleen monella, mutta tuotannon vähenemisvauhti hidastuu siitä, mitä vielä vuosi sitten arvioitiin, Kantar Agrin helmi–huhtikuussa tekemä kysely osoittaa.

    Vuosi sitten sikatiloista 10 prosenttia arvioi kannattavuutensa erittäin tai melko hyväksi ja 28 prosenttia tyydyttäväksi. Nyt vastaavat osuudet ovat 20 ja 40 prosenttia.

    Lähivuosien kannattavuusodotukset olivat vuosi sitten 16 prosentilla erittäin tai melko hyvät ja 41 prosentilla tyydyttävät. Nyt hyvää kannattavuutta odottaa lähivuosina 23 ja tyydyttävää 51 prosenttia.

    Alueellisesti sikatalous näyttää Itä-Suomessa hiipuvan lähes olemattomiin.

    Sikatilojen määrä on laskenut hurjaa vauhtia. Vuonna 2000 niitä oli vielä lähes 4 600, tänä vuonna enää noin 700.

    Vielä viime vuonna lopettamisaikeita oli niin monella, että vuonna 2030 jäljellä olisi ollut enää 330 tilaa. Nyt tulevaan uskotaan sen verran enemmän, että vuoden 2030 tilamääräennuste on 390.

    Parin viime vuoden aikana vähennys on kohdistunut enemmän emakoita pitäviin tiloihin kuin lihasikaloihin. Emakoita on tänä vuonna noin 314 tilalla ja lihasian teuraskasvatus on pääsuuntana 386 tilalla.

    Eniten lopettamisaikeita on pienillä tiloilla. Alueellisesti sikatalous näyttää Itä-Suomessa hiipuvan lähes olemattomiin.

    Vaikka tilamäärä on laskenut vauhdilla, sianlihan tuotantomäärä ei laske läheskään samaa tahtia, sillä keskitilakoko kasvaa jatkuvasti.

    Enimmillään sianlihaa tuotettiin 220 miljoonaa kiloa, tänä vuonna arvio on noin 160 miljoonaa kiloa, Anne Kallinen Kantar Agrista kertoo. Vuoteen 2030 mennessä tuotantomäärän arvioidaan laskevan 156 miljoonaan kiloon emakoiden määrän perusteella.

    Takana oleva tiukan talouden kausi näkyi selkeimmin siinä, että emakoita karsittiin kovalla kädellä.

    Vähenemistahti näyttää nyt hidastuvan selvästi. Kun emakoiden määrä on pudonnut kahdessa vuodessa 10 000 eläimellä nykyiseen 70 400 emakkoon, seuraava suunnilleen samankokoinen, 9 000 emakon vähennys, tapahtuu näillä näkymin seitsemän vuoden kuluessa.

    Porsastuotoksen nousun arvioidaan jatkuvan noin 0,3 porsaalla emakkoa kohti vuodessa, minkä ansiosta tuotannon vähennys kutistuu pieneksi.

    Investointien suurimpina esteinä nähdään heikko kannattavuus, epävarmuus tulevasta ja tukipolitiikka.

    Investointihalukkuutta on kyselyn mukaan 220 sikatilalla.

    Hankkeet ovat pääosin peruskorjauksia. Laajennuksetkin lisäävät sikamäärää vain vähän – ne painottuvat porsas- ja yhdistelmätiloille, joilla tehdään muun muassa porsitushäkkien poistoja.

    Suunnitellut investoinnit koskevat vuoteen 2030 mennessä 3 500 uutta emakkopaikkaa. Niiden toteutuminen riippuu kuitenkin monesta asiasta, ennen kaikkea investointituen saamisesta.

    Investointien suurimpina esteinä nähdään heikko kannattavuus, epävarmuus tulevasta ja tukipolitiikka.

    Lisää aiheesta
    • Suomessa sianlihan tuottajahinta on kesän alussa laskenut loivasti 2,20 euroon.

      Lihantuotanto | Sianliha ennätyshinnoissa Euroopassa – Suomen tuottajahinta 30 senttiä Saksaa jäljessä

      Tilaajalle
    • Naudanlihan kulutus lähti viime vuonna voimakkaaseen laskuun.

      Lihantuotanto | Sekä lihan kulutuksen että tuotannon laskun ennustetaan jatkuvan edelleen

    • Japanilaisen maahantuontiyrityksen lihaosastolla työskentelevät Tamaoki Tatsuya (vas.) ja Toshiki Komatsu silmäilevät Keski-Nurmossa sijaitsevan Honkalan tilan porsaita.

      Lihantuotanto | Sianlihan vientiä Japaniin on mahdollista lisätä ‒ Honkalan tilan antibiooteista vapaa tuotanto tutuksi maahantuojille

    • Suomalainen sianliha joutuu Vietnamin markkinoilla kilpailemaan tilasta muun muassa venäläisen ja espanjalaisen lihan kanssa.

      Elintarviketeollisuus | Suomalaisen sian- ja siipikarjanlihan vientiaikeet Vietnamiin nytkähtivät eteenpäin – aikataulu kaupan alkamiselle vielä auki

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    sikatilat
    sikatalous
    kannattavuus
    emakot
    maatalous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kolumni
    Erkki Holma

    Koneviesti | Karjatalouden huima kehitys