

Valio ottaa käyttöön uuden, kansallisen nautojen hyvinvoinnin arviointimenetelmän.
Mittaukset tullaan aloittamaan valiolaisilla maitotiloilla syksyllä.
”Yhteinen tavoite on, että Valio saa jalostettavakseen vastuullisesti tuotettua maitoa”, kuvailee alkutuotannon kehityspäällikkö Hanna Castro.
Tässä vaiheessa mittaustapaa ollaan kohdentamassa luomutiloille, Castro kertoo.
Hyvinvointimittaus tulee Valion vapaaehtoiseen vastuullisuusohjelmaan valittavaksi toimenpiteeksi.
Tähän mennessä reilu puolet luomutiloista on valinnut kyseisen toimenpiteen.
Mittaukset on määrä tehdä tiloilla kerran vuodessa. Tilakoosta riippuen kesto on noin 3—4 tuntia.
Maitotilayrittäjän ei tarvitse osallistua mittaukseen. Käytännössä tietysti hyvä, että kun mittaaja tulee paikalle, että joku on näyttämässä tilat, Castro sanoo.
”Kun mittaus on päättynyt, tästä mittaaja mielellään kertoo. Tulokset tulevat raportin muodossa myöhemmin. Tilamittauksen yhteydessä ei yrittäjän työpanosta vaadita.”
Työkalun tarkoitus on edistää hyvinvoinnin kehittämistä maitotiloilla.
”Saadaan tietoa, joka tukee eläinlääkäriä terveydenhuoltotyössä ja maitotilayrittäjää tilan johtamisessa.”
Mitä mitataan, sitä pystytään johtamaan ja kehittämään, Castro muistuttaa.
Menetelmä tuottaa vertailukelpoista ja tieteeseen perustuvaa tietoa eläinten hyvinvoinnista.
Euroopasta kuitenkin löytyy jo tieteelliseen tietoon perustuva eläinten hyvinvoinnin mittausmenetelmä: Welfare Quality (WQ) -protokolla.
Mittausmenetelmää käyttävät Suomessa Juustoportti ja Maitomaa. Juustoportti sai WQ-sertifikaatin ensimmäisenä meijerinä Euroopassa vuonna 2017.
Miksei Valiollakin käytetä samaa protokollaa?
Welfare Quality Network on tehnyt uraauurtavaa työtä hyvinvoinnin mittauksen kehityksessä, Castren toteaa.
”Se on toiminut perustana Naseva-vuosikatsauksille ja antanut perustaa uudelle protokollalle.”
Welfare Qualitystä on otettu kansalliseen menetelmään samat hyvinvoinnin osa-alueet: Ruokinta, olosuhteet, terveys, käyttäytyminen ja siihen päälle eläimen tunnetila.
”Tässäkin menetelmässä painotetaan eläinperusteisia mittareita.”
Castron mukaan Welfare Quality on saanut tiedeyhteisössä kritiikkiä hyvinvoinnin kokonaisarvion laskennasta. Muutamat mittarit, kuten veden saanti, kytkeminen ja laidunnus, ohjaavat kokonaisarviota voimakkaasti.
Sen sijaan tiettyjen terveysmittareiden paino jää Castron mukaan laskentatavassa pieneksi, joten hyvänkin kokonaisarvion saaneella tilalla voi olla merkittävä määrä esimerkiksi ontuvia eläimiä.
Welfare Quality ei myöskään huomioi kaikkia eläinryhmiä. ”Vasikat ovat hyvinvoinnin näkökulmasta tärkeä ryhmä, joka on haluttu ottaa mukaan.”
Kuka arvioinnin tekee? ”Perusperiaate on se, että kyseessä on ulkopuolinen arvioitsija, joka on saanut aiheeseen koulutuksen.”
Koulutusohjelmaa ovat kehittäneet Luken hyvinvointitutkijat yhdessä Fabaan kuuluvan eläinlääkäriyritys Emovetin kanssa.
Arviointiin valmistavaan koulutukseen valittiin Fabalta viisi seminologia. Arvioitsijat käyvät säännöllisesti jatkokoulutuksissa.
Tarkoitus on toteuttaa myös ristiinkalibrointia, jossa kaksi henkilöä mittaa hyvinvointia samasta kohteesta.
Näin varmistetaan tulosten vertailukelpoisuus, Castro jatkaa.

Eläinten terveydenhuollon kivijalka on Naseva, johon kuuluu peräti 99 prosenttia suomalaisista lypsylehmistä.
Nasevan terveydenhuollon vuosikatsaus ei kuitenkaan sisällä vastaavia, eläinkohtaisia mittauksia.
”Naseva on kolmiportainen, eikä niinkään suunniteltu siihen, että saataisiin hienorakeista eroa erinomaisesti pärjäävien tilojen välillä. Edelläkävijyyden tunnistaminen on Nasevasta haastavaa.”
Hyvinvointimittaaja ei tee neuvontaa. Kirjatuista tuloksista syntyy data, mitä maitotilayrittäjä ja tilan terveydenhuoltoeläinlääkäri voivat hyödyntää.
Heikoista tuloksista ei tällä hetkellä seuraa tilalle automaattisia sanktioita tai muita suoria toimenpiteitä.
Mittaus ei myöskään ole valvonnan työkalu. Jos arvioinnissa kuitenkin havaitaan akuutti eläinten hyvinvointiin liittyvä ongelma, mittaajia on ohjeistettu keskustelemaan tästä yrittäjän kanssa. Eläinsuojelullisten riskien hallintaan on omat, erilliset prosessinsa, Castro muistuttaa.
Jollakin aikavälillä mittausta saatetaan myös laajentaa luomutiloilta tavanomaisille tiloille. ”Mutta miten nopeasti, se on vielä avointa.”
Eläinten hyvinvointi kiinnostaa kuluttajia ja yritysasiakkaita kasvavissa määrin.
”Elintarviketeollisuuden osalta vaaditaan yhä enemmän vastuullisuuteen liittyvää tietoa. Tällä vastataan tarpeeseen.”
Valion käytössä uusi, kansallinen nautojen hyvinvoinnin arviointimenetelmä.
Hyvinvointimittauksia on pilotoitu yli 50 tilalla vuoden 2025 ja kevään 2026 aikana. Varsinaiset mittaukset alkavat kuitenkin syksyllä, sisäruokintakaudella.
Mittausmenetelmän kehittäminen on osa Business Finlandin rahoittamaa, Food 2.0.-nimistä hanketta. Hanketta koordinoi Luonnonvarakeskus.
Tavoitteena on, että kokonaisuutta hallinnoi jatkossa Eläinten terveys ETT ry, joka määrittelee hyvinvointimittaajille asetettavat vaatimukset.