
Ruuan hinta nousi maailmalla syyskuussa nopeinta tahtia sitten Venäjän hyökkäyssodan alun, kertoi YK:n ruoka- ja maatalousjärjestö (Fao).
Faon ylläpitämä ruuan hintaindeksi nousi syyskuussa kolme prosenttia elokuusta. Se oli suurin kuukausinousu sitten maaliskuun 2022.
Venäjä aloitti suurhyökkäyksensä Ukrainaan helmikuussa 2022 ja hintaindeksi nousi sen jälkeen reippaasti yli 10 prosenttia kuukaudessa.
Loppuvuonna 2022 ja lähes koko vuoden 2023 ruuan hinnat laskivat maailmalla. Tänä vuonna hintaindeksissä on ollut hidasta nousua ja syyskuussa selkeämpi liike ylös.
Faon ruuan kokonaisindeksi oli syyskuussa noin kaksi prosenttia vuodentakaista korkeammalla, mutta 22 prosenttia matalammalla kuin ennätyksessään maaliskuussa 2022.
Kotimaassa viljamarkkinat ovat seuranneet pitkälti maailmanmarkkinoiden liikkeitä viime vuosina ja reagoineet nopeasti. Kotieläintuotteissa hinnat Suomessa muuttuvat maailmaa tuntuvasti hitaammin ja useimmiten myös loivemmin.
Kasviöljyjen hinnat nousivat syyskuussa keskimäärin 6,2 prosenttia ja olivat korkeimmillaan sitten alkuvuoden 2023.
Syyskuussa viljojen hinnat nousivat maailmalla keskimäärin kolme prosenttia elokuusta, Fao kertoo. Silti hinnat olivat noin 10 prosenttia alempana kuin vuosi aiemmin.
Vehnän hintaa nosti syyskuussa säähuolet tärkeillä viljelyalueilla. Hintojen nousua kuitenkin rajoitti kilpailukykyisenä jatkunut vehnän vienti Mustanmeren maista.
Maissin hintaa nosti sen kuljettamisen hankaloituminen, kun Madeira-joen vedenpinta Brasiliassa ja Mississippi-joen pinta Yhdysvalloissa on ollut matalalla.
Kasviöljyjen hinnat nousivat syyskuussa keskimäärin 6,2 prosenttia ja olivat korkeimmillaan sitten alkuvuoden 2023.
Palmuöljyn hintaa on nostanut sen pienentyneet satoennusteet. Soijaöljyn hintaa nosti sen ennakoitua vähäisemmät puristusmäärät Yhdysvalloissa.
Rapsi- ja auringonkukkaöljyjen hintaa nosti syyskuussa tiukentuneet arviot tarjontamääristä.
Maitotuotteiden kysyntä on vahvaa ja samaan aikaan tarjonnassa on niukkuutta.
Maitotuotteiden hinnat nousivat maailmalla syyskuussa lähes neljä prosenttia elokuusta ja olivat 21,7 prosenttia korkeammalla kuin vuosi aiemmin, Fao kertoo.
Hinnat nousivat niin maitojauheilla, voilla kuin juustoilla. Maitotuotteiden kysyntä on vahvaa ja samaan aikaan tarjonnassa on niukkuutta. Länsi-Euroopassa tuotanto vähenee kausivaihtelun myötä.
Lihan hinnat nousivat keskimäärin 0,4 prosenttia syyskuussa. Faon lihan hintaindeksi oli siten vajaat viisi prosenttia korkeammalla kuin vuosi sitten.
Nousua veti siipikarjanliha ja sen vienti Brasiliasta on ollut vahvaa.
Naudan ja sianlihan hinnat pysyivät syyskuussa vakaina. Lampaan hinta sen sijaan laski, kun sen kysyntä on Kiinassa ollut heikkoa.
Brasiliassa kuivuus ja pelloilla riehuneet maastopalot ovat heikentäneet sokerin satonäkymiä.
Sokerin hinta nousi maailmalla syyskuussa yli 10 prosenttia elokuusta, mutta hinta on silti noin 23 prosenttia matalampi kuin vuosi sitten.
Vuosi sitten sokerin hinta oli maailmalla poikkeuksellisen korkea. Vastaavia hintoja oli nähty vuonna 2011.
Syyskuussa hintaa nosti tiukkenevat satoarviot kaudelle 2024/2025. Brasiliassa kuivuus ja pelloilla riehuneet maastopalot ovat heikentäneet sokerin satonäkymiä.
Lisäksi sokerin vienti Intiasta saattaa vähentyä, kun maa on poistamassa rajoitteita valmistaa etanolia sokeriruo’osta.