
Alkukesän sää on suosinut nurmen kasvua Sotkamon Juholankylällä, missä Ville Niskanen ja Henna Kippo pitävät yhden robotin lypsykarjatilaa.
Kylällä on satanut melkein joka päivä hieman. Niskanen kertoo kuulleensa muiltakin, että tässä vaiheessa nurmen kasvu vaikuttaa hyvältä. Alueellisesti sademäärä on kuitenkin vaihdellut paljon sen mukaan, minne kuurot ovat osuneet.
”Viileys on todella hyvä nurmen kannalta, se vaan pensoo ja tihenee”, Niskanen iloitsee.
Tilanne on kuin peilikuva edellisvuoden helteisestä ja kuivasta kesäkuusta. Tuolloin ensimmäistä nurmisatoa kertyi vain puolet tavanomaisesta määrästä, nyt Niskanen odottaa huippumäärää ja -laatua. Talvituhoja esimerkiksi jääpoltteen vuoksi ei tullut.
Umpilehmät ja hiehot pääsivät touko-kesäkuun vaihteessa laitumelle.
Ensimmäisen vuoden nurmetkin vaikuttavat erinomaisilta. Ne saivat kasvaa viime kesän suojaviljaksi kylvetyn ohran alla.
Ohra on tilalle tärkeää myös oljen takia. Pikkuvasikat tarvitsevat sitä kuivikkeeksi. Ensimmäiset ohrat Niskanen kylvi toukokuun lopulla.
”Sitä ei saa täällä, ellei itse viljele. Muuten pitäisi ostaa esimerkiksi turvetta.”
Tilan umpilehmät ja hiehot laiduntavat. Ne pääsivät touko-kesäkuun vaihteessa ulos.
Niskanen arvelee, että nurmisatoa päästään korjaamaan noin juhannuksen tienoilla. Jopa aikaisemmin, jos lämpöaalto iskee.
”Nyt saa vielä jonkin verran sataa, korjuun aikaan ei mielellään enää”, Niskanen sanoo.
Oikea aika nurmisadon korjuulle riippuu vähän seoksesta, mutta se koittaa suunnilleen silloin, kun timotei alkaa tehdä tähkää.
Tänä vuonna Niskanen ja Kippo aikovat kiinnittää entistä enemmän huomiota nurmirehun laatuun.
Jos esimerkiksi ensimmäinen sato korjataan nuorena, toinen sato voi olla parempi päästää vähän vanhemmaksi tai toisinpäin.
”Näytteitä pyritään ottamaan enemmän”, Henna Kippo toteaa.
”Nähtäisiin paremmin, mitä kannattaa syöttää, ja pystytään optimoimaan toisen nurmisadon suuntaa.”