• Pro Luomu: Jauhelihapula käänsi kuluttajien katseet luomuun

    Jauhelihapulan myötä yhä suurempi kuluttajajoukko on tutustunut lihan luomuvaihtoehtoon. Tämä voi näkyä luomumyynnissä positiivisena kehityksenä myös tulevaisuudessa.
    Jauhelihapula on Väinö Kurkaan mukaan osaltaan edesauttanut uusien kuluttajien saamista luomutuotteiden pariin.
    Jauhelihapula on Väinö Kurkaan mukaan osaltaan edesauttanut uusien kuluttajien saamista luomutuotteiden pariin. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Maatalous|Lihantuotanto
    27.5.202518:28
    Henna Lääveri

    Vähittäiskaupan jauhelihapula on vaikuttanut positiivisesti luomulihan kysyntään, kertoo luomualan yhteistyöorganisaatio Pro Luomu tiedotteessaan. Kuluttajat ovat kiinnostuneet ostamaan luomulihaa sekä ruokakaupasta että suoraan tiloilta.

    Luomujauhelihaa tuottavan Tamminen Oy:n kaupallinen johtaja Väinö Kurkaa arvioi luomulihan myynnin kasvaneen kuluneen vuoden aikana noin 50 prosenttia edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna.

    Myös Satakunnan Ulvilan Järventaustassa sijaitsevalla luomupihvikarjaa ja -lampaita kasvattavalla Tenhon tilalla luomun kova kysyntä on näkynyt sekä tilamyynnissä että Reko-lähiruokarengankaan kuluttajien lisääntymisessä. Reko-renkaalla tarkoitetaan lähiruoan myynti- ja jakelumallia, jossa kuluttaja voi tilata ruokaa suoraan tuottajilta ilman välikäsiä.

    ”Jauhelihapula on osaltaan edesauttanut uusien kuluttajien saamista luomutuotteiden pariin. On hyvin tyypillistä, että olosuhteiden vaikutuksesta johtuvat kuluttajakäyttäytymisen muutokset voivat jäädä pysyvämmäksi.”

    Väinö Kurkaa

    Tarkkaa tilastoa luomulihan suoramyynnistä ei Pro Luomun mukaan ole, mutta vuoden 2024 lopussa julkaistuun maisterintutkielmaan liittyvässä selvityksessä Reko-renkaissa luomun osuus myydystä lihasta vaihteli 14 prosentista jopa 50 prosenttiin. Luomun osuus myynneistä vaihteli myös alueittain ja tuoteryhmittäin.

    Vähittäistavarakaupan kokonaismyynnistä kaikkien luomutuotteiden osuus oli Pro Luomun mukaan Suomessa vuonna 2024 noin 1,8 prosenttia ja luomulihan osuus lihan kokonaismyynnistä on tätäkin pienempi.

    Reko-renkaissa luomun osuus on selvityksen perusteella myyntilukuja tarkasteltaessa kuitenkin huomattavasti päivittäistavarakauppaa suurempi.

    Kovan kysynnän synnyttämään tuotantomäärän lisäykseen myötä vastaan tulevat tilojen resurssit. Tenhon tilalla tuotannon lisäystä rajoittavat erityisesti leikkaamon kapasiteetti ja henkilöresurssit. Myös Tamminen Oy:n mukaan lähtökohtaisesti saatavuus on hyvällä tasolla, mutta kaikkina hetkinä suureen kysyntään ei ole pystytty vastaamaan.

    Jauhelihan heikko saatavauus vähittäistavarakapoista on herättänyt kuluttajien kiinnostuksen ruuan ostamiseen suoraan tiloilta.
    Jauhelihan heikko saatavauus vähittäistavarakapoista on herättänyt kuluttajien kiinnostuksen ruuan ostamiseen suoraan tiloilta. Kuva: Carolina Husu

    Laura Tehnon mukaan asiakkaiden syyt ostaa luomulihaa suoraan tilalta vaihtelevat: osa asiakkaista haluaa ostaa nimenomaan luomua, toisille tärkeää on teurastus tilalla ja osa haluaa tukea paikallista tuottajaa.

    Jauhelihapulan myötä suurempi kuluttajajoukko on tutustunut luomuvaihtoehtoon. Kurkaa pitää hyvin mahdollisena, että tämän myötä kuluttajat ovat myös perehtyneet tuotantomenetelmiin. Tämä voikin näkyä luomumyynnissä positiivisena kehityksenä myös tulevaisuudessa.

    ”Jauhelihapula on osaltaan edesauttanut uusien kuluttajien saamista luomutuotteiden pariin. On hyvin tyypillistä, että olosuhteiden vaikutuksesta johtuvat kuluttajakäyttäytymisen muutokset voivat jäädä pysyvämmäksi”, sanoo Kurkaa toteaa.

    Lisää aiheesta
    • Banaani on suomalaisten eniten luomuna ostama elintarvike.

      Ruoka | 2,3 miljoonaa suomalaista ostaa luomua säännöllisesti – yllättävässä maakunnassa ahkerimmat luomukuluttajat

    • Jauhelihapula on kärjistynyt kaupoissa tänä keväänä. Ongelmaa kommentoivat nyt viljanviljelijä Anne-Mari Tarkkio Satakunnasta sekä oululainen K-kauppias Janne Saarela.

      Elintarviketeollisuus | K-kauppiaan mukaan jauhelihapula johtuu näkemyseroista, viljelijä vastaa: ”Voihan sitä sanoa näkemyseroksi, että toinen haluaa orjuuttaa toista”

    • Jauhelihapulaan vaikuttaa muun muassa nautakarjatilojen ennakoitua nopeampi vähentyminen.

      Lihantuotanto | Jauhelihapula toi kannattavuusongelmat näkyväksi – ”Nyt ratkaistaan suomalaisen ruoantuotannon tulevaisuus”

  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kolumni
    Erkki Holma

    Koneviesti | Karjatalouden huima kehitys