• USA:n lihateollisuus pidättää henkeä odottaessaan Trumpin päätöksiä: ongelmia tiedossa

    Ero Pariisin ilmastosopimuksesta, tiukentuva maahanmuuttopolitiikka ja tuontitullit ovat alkusoittoa presidentti Donald Trumpin ajamille muutoksille.
    Presidentti Donald Trumpin johdolla Yhdysvallat irtautuu muun muassa Pariisin ilmastosopimuksesta.
    Presidentti Donald Trumpin johdolla Yhdysvallat irtautuu muun muassa Pariisin ilmastosopimuksesta.  Kuva: IMAGO/Jim LoScalzo - Pool via CN / LEHTIKUVA
    Maatalous|Elintarviketeollisuus
    21.1.202512:15
    Maija Ala-Siurua

    Yhdysvaltain tuore presidentti Donald Trump ei aikaillut kääntäessään uuden sivun maansa tulevaisuudessa. Ensi töikseen hän muun muassa ilmoitti, että Yhdysvallat eroaa Pariisin ilmastosopimuksesta ja Maailman terveysjärjestö WHO:sta.

    Yhdysvaltain elintarviketeollisuus on erittäin riippuvainen paperittomista työntekijöistä. Nyt ala odottaa, mitä Trump aikoo oikeasti tehdä. Vaalikampanjassaan hän ilmoitti karkottavansa maasta laittomasti maahan tulleet ja paperittomat henkilöt.

    Arvioiden mukaan Yhdysvalloissa on ainakin 11 miljoonaa paperitonta ihmistä. Noin 23 prosenttia lihapakkaamojen työntekijöistä on paperittomia ja 42 prosenttia ulkomaalaissyntyisiä.

    Teurastamoiden ja lihapakkaamoiden työ on raskasta ja huonosti palkattua. Mikäli ulkomaalaiset työntekijät karkotetaan, tilalle pitää palkata amerikkalaisia. Tämä puolestaan merkinnee palkkojen korotuksia, joka todennäköisesti nostaa hintoja ruokakaupoissa.

    Lisää aiheesta
    • Wired-lehden mukaan noin viidennes Yhdysvaltojen lihanjalostusteollisuuden työntekijöistä on laittomasti maassa. Kuvituskuva.

      Elintarviketeollisuus | Mediat: Laittomat työntekijät kannattelevat Yhdysvaltain lihateollisuutta – Trumpin maahanmuuttopolitiikka aiheuttaisi kaaoksen

    Vaalikampanjansa aikana Trump ilmoitti, että presidenttinä hän asettaa heti Kiinalle 60 prosentin tuontitullit ja asettaa lisäksi 10 prosentin veron, koska Kiina on epäonnistunut estämään huumeiden ”tulvimisen” Yhdysvaltoihin.

    Virkaan astuttuaan Trump ei kuitenkaan ryhtynyt heti toimiin. Hän kuitenkin ilmoitti, että tuontitullit ovat Kiinan lisäksi tulossa Meksikolle ja Kanadalle. Esimerkiksi Kanadan viennistä 75 prosenttia suuntautuu Yhdysvaltoihin.

    Venäjän presidentti Vladimir Putin tuhoaa Trumpin mukaan Venäjän, jos Putin ei tee sopimusta sodan päättämiseksi Ukrainassa. Trump kertoi Valkoisessa talossa toimittajille, että Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi oli sanonut hänelle haluavansa tehdä Venäjän kanssa rauhansopimuksen.

    Trump on ilmoittanut, että Yhdysvallat pitää itseään jälleen kasvavana kansakuntana, joka laajentaa alueitaan. Hän on toistamiseen ilmoittanut Yhdysvaltojen ottavan Panaman kanavan ”takaisin” itselleen. Panaman presidentti Jose Raul Mulino on ilmoittanut, että kanavaa ei anneta takaisin.

    Tanskalle kuuluvan Grönlannin suhteen Trump ei ole presidentiksi tultuaan uusinut vaatimustaan. Aikaisemmin hän ilmoitti, että Yhdysvallat haluaa hankkia Grönlannin itselleen. Tanska torjui vaatimuksen.

    Lisää aiheesta
    • Donald Trump vannoi maanantaina presidentin virkavalan.

      Politiikka | Itsevarma Trump haluaa rauhantekijäksi ‒ Eurooppa on vaarassa jäädä sivustaseuraajaksi

    • Donald Trumpin mielestä Yhdysvallat maksaa liikaa rahaa Maailman terveysjärjestölle.

      Ulkomaat | Trump allekirjoitti päätöksen vetäytyä WHO:sta: uskotaan johtavan merkittäviin rakenteellisiin muutoksiin järjestössä

    • Yhdysvaltain tuore presidentti Donald Trump sanoi virkaanastujaispuheessaan aikovansa asettaa tuontitulleja muille maille.

      Ulkomaat | EU valmis puolustamaan etujaan tulliuhkauksia esittävän Trumpin edessä – valtaan tullut presidentti armahti jo kongressitalon mellakoihin osallistuneita ja veti Yhdysvallat Pariisin ilmastosopimuksesta

    • Trump on lupaillut muun muassa armahtavansa loppiaisen 2021 kongressimellakkaan osallistuneita. LEHTIKUVA / AFP.

      Politiikka | Trump aikoo allekirjoittaa kynä sauhuten presidentin asetuksia, mutta mitä hän voi niillä tehdä?

    • Donald Trump palaa neljän vuoden tauon jälkeen Yhdysvaltain presidentiksi.

      Politiikka ja talous | Trumpin hirvittelyssä kannattaa keskittyä tuloksiin − kahdessa keskeisessä savotassa kiinteistömiljardöörin on vaikea onnistua

    Artikkelin aiheet
    Donald Trump
    yhdysvaltain lihateollisuus
    maahanmuuttopolitiikka
    tuontitullit
    Pariisin ilmastosopimus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle