
EU-parlamentti on tänään keskiviikkona äänestyksessään hylännyt asetusehdotuksen, joka olisi muun muassa vaatinut kasvinsuojeluaineiden käytön puolittamista vuoteen 2030 mennessä.
Suomen kannalta kasvinsuojeluaineiden kestävän käytön asetusehdotuksessa isoja kysymyksiä ovat olleet metsätaloudessa juurikäävän torjunnassa käytettävä urea sekä Suomen jo ennestään muihin maihin verrattuna vähäinen kasvinsuojeluaineiden käyttömäärä.
75 prosenttia kaikista Suomessa käytetyistä torjunta-aineista on ureavalmisteita. Metsissä käytettävien aineiden sisällyttäminen maatalouden torjunta-ainemääriin on nähty Suomessa vääräksi.
Tiistaina parlamentissa käydyssä keskustelussa näkyi meppien ääripäät, kirjoitti saksalainen maatalouslehti Agrarheute.
Vihreät vaativat kasvinsuojeluaineiden käytön radikaalia vähentämistä, konservatiivit taas näkevät muutoksissa suuren uhan ruokaturvalle.
Muutostarpeita mepit näkivät muun muassa herkkien alueiden määritelmässä sekä vähennysten tavoitevuodessa ja vertailujaksossa.
Aikatauluissa huolta herätti se, ehditäänkö tilalle saada korvaavia kasvinsuojelukeinoja, jos nykyisten aineiden käyttöä leikataan tuntuvasti.
Useat mepit totesivat Agrarheuten mukaan, että heidän kotimaassa aineita käytetään vähemmän kuin muissa, jolloin heiltä ei voi vaatia samoja prosentuaalisia leikkauksia kuin paljon kasvinsuojeluaineita käyttäviltä mailta.