

Salaojitusten toinen kierros on alkanut, sillä vanhat ojastot alkavat tulla tiensä päähän. Niistä saadaan täydentämällä taas toimivia, pohtii toimitusjohtaja Seppo Kuisma omaa nimeään kantavasta Seppo Kuisma Oy:stä.
Kuisma on kehittänyt nyt kahden ja puolen vuoden ajan vanhaan Kurpan konepajaan perustuvaa salaojakonetta, joka on muutettu vastaamaan tämän päivän vaatimuksia ja tekniikkaa. Prototyyppi on valmis ja sitä testataan tulevana kesänä.
Salaojakoneen myynti alkaa syksyllä ja toimitukset ennen seuraavaa kesää, Kuisma kertoo.

Halikossa Salossa sijaitsevan tehdashallin seinustalla on tutun oloinen mutta kuitenkin erilainen salaojakone. Kurpan konepaja teki aikoinaan samantapaisia ketjukoneita Maran nimellä.
Kuisma osti kurppalaisen salaojakoneen piirustukset viisi vuotta sitten, kun kyselyitä vanhan tuotannon elvyttämisestä alkoi tulla. Viimeiset kurppalaiset tehtiin vuonna 1995.
Salaojakone oli Kuismalle entuudestaan tuttu, sillä hän oli nuorena miehenä kahdeksan vuotta töissä Kurpalla.
Vanhasta ketju-Marasta voitiin käyttää lopulta aika vähän, kun uutta konetta tehtiin. Perusidea on kuitenkin tallella. Kone tekee 21 senttiä leveää ja enintään 1,8 metriä syvää ojaa, Kuisma kertoo.
Iso on ero siinä, että Kuisman salaojakone on hinattava, kun kurppalainen oli kytketty kiinteästi traktoriin. Kaivuulaite on sijoitettu traktorilla vedettävään telikärryyn. Komeus painaa yli 5,5 tonnia.

Vetotraktorissa tarvitaan vähintään 200 hevosvoimaa, mieluummin enemmän, Kuisma arvioi. Kaivuulaitteelle on oma hydrauliikka, jota pyöritetään traktorin voimanotolla.
Salaojakone oli Kuismalle entuudestaan tuttu, sillä hän oli nuorena miehenä kahdeksan vuotta töissä Kurpalla.
Vanhasta koneesta säästettiin käyttökelpoiset ratkaisut ja niitä täydennettiin kallistetulla laser-säteellä ja täyssähköisellä ohjauksella. Koneen pysyminen pystyasennossa ja sivukallistukset sekä perävalvonta hoidetaan sähköisellä vaaituksella.
Viime kesänä ojia tehtiin tuhansia metrejä ja parhaimmillaan salaojaa syntyi 300 metriä tunnissa.
Kuisma luottaa, että salaojakone kiinnostaa. Kyselyitä on tullut kotimaan lisäksi ulkomailta. Kurppa vei salaojakoneita Pohjoismaihin.
Peltojen kuivatuksen parantamista tarvitaan, sillä aikoinaan tiiliputkella tehdyt ojastot eivät välttämättä enää toimi kunnolla.
Tiiliputkien liitoksista tehtiin tiiviitä, eikä vesi enää pääse putkeen. Samoin ojavälit olivat turhan isoja salaojituksen kulta-aikoina 1960- ja 1970-luvuilla, Kuisma sanoo.

Koneen hinta asettuu 150 000 euron tuntumaa ilman veroja, mikä on alle kolmasosa tela-alustaisten salaojakoneiden hinnasta.
Kun salaojakonetta vedetään traktorilla, siirtoajot sujuvat vaivattomasti. Traktori voidaan lisäksi irrottaa ja käyttää muihin töihin, kun salaojilla on hiljaista, Kuisma kertoo.
Yhtiöllä on kaksi tasavahvaa tuotetta, maatalousperäkärryt ja metsäkärryt. Niiden rinnalla markkinoidaan esimuokkareita, jotka tulevat alihankkijalta Virosta. Omaa tuotantoa on lisätty ja tehdään muun muassa salaojien sorastusvaunuja.
Halikon aseman seudulle on keskittynyt yrityksiä niin, että puolet alihankinnasta saadaan läheltä, Kuisma kertoo.
Vain sellaisia koneita tehdään, mitä tarvitaan. Seppo Kuisma
Maataloudessa on eletty tiukkoja aikoja, ja varsinkin viimeksi kuluneet kaksi vuotta ovat olleet vaikeita, kuin kivirekeä työntäisi, Kuisma toteaa.
Kovin isoa nousua hän ei lähitulevaisuudessa odota. Maatilat kasvavat, mikä ylläpitää kysyntää. Asiakkaat investoivat yhä isompaan kalustoon.
Viime vuonna yhtiö myi 100 metsäyksikköä ja 150 perävaunua. Tänä vuonna peräkärryjä voi mennä parisataa. Vain sellaisia koneita tehdään, mitä tarvitaan, Kuisma linjaa.
Kuisman mukaan yritys voi pärjätä, kun on joustava ja palveluhenkinen ja kykenee vastaamaan asiakkaiden tarpeisiin. Asiakkaat ovat ammattilaisia ja tietävät, mitä haluavat ja tarvitsevat.
Uusin oivallus on kourakuormaimen peräasennusteline traktoreihin.

Seppo Kuisma, 80, on ollut maatalouskonealalla koko aikuisikänsä, yli 50 vuotta. Ensimmäisen David Brown -traktorin hän myi vuonna 1970.
”Koneiden parissa on pyöritty 8-vuotiaasta asti.”
Elämänmuutos odottaa ja sukupolvenvaihdosta mietitään.
”Tytär on töissä yhtiössä, samoin vävy ja toisen pojan poika valmistuu kohta insinööriksi. Ehkä silloin. En myy yhtiötä, vaan lahjoitan seuraavalle polvelle.”
Perustettu vuonna 1978 Kiikalassa, omistaja Seppo Kuisma
Alkuaikoina edusti David Brownin traktoreita.
Teetti ja toi maahan 1990-luvulla esimuokkareita, kultivaattoreita ja peräkärryjä Virosta
Toiminta siirtyi Halikon asemanseudulle vuonna 2010
Liikevaihto 3,5 miljoonaa euroa (11/2023)
Tulos 0,22 miljoonaa euroa (11/2023)
Työntekijöitä 10
Päätuotteet: metsäkärryt ja -kuormaimet sekä traktorin peräkärryt. Lisäksi tekee soravaunuja salaojille sekä markkinoi Virossa tehtyjä esimuokkareita.
Salaojakoneen valmistus alkamassa.