
Näkyykö maatalouden kustannuskriisi Melan luukulla? Näin kysyy MT:n toimituspäällikkö Stina Haaso Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen (Mela) toimitusjohtaja Heli Backmanilta MT Livessä.
”Kustannuskriisi näkyy siinä, että aloittavien yrittäjien työtulot ovat hieman aiempaa pienempiä. Eläkkeen hakijoiden puolella ei eroa henkilöissä näy.”
Eläkkeelle siirrytään yleensä eläkeiän lähestyessä, se ohjaa Backmanin mukaan eniten päätöksentekoa. Yli puolet menevät eläkkeelle, kun ikävuodet tulevat kohdalle maatilasta riippumatta.
”Pärjäämisen kulttuuri on vahva.”
Ero palkkatyötä tekeviin näkyy maatalouden imussa, kun tarkastellaan hakeutumista työkyvyttömyyden kautta eläkkeelle.
”Työkyvyttömyyseläkettä haetaan meiltä hieman vanhempana kuin muualla. Tämä kertoo siitä, että tilalla ja työelämässä halutaan sinnitellä pitkään kremppojenkin kanssa, koska työn imu on erittäin voimakas ja pärjäämisen kulttuuri on vahva.”
Backman kannustaa tuottajia pitämään huolta työkyvystään ennaltaehkäisevästi vapaaehtoisten työterveyshuollon avulla.
Tilan arjessa Backman suosittelee tuottajia ylipäätään välttämään vaaran paikkoja tapaturma-alttiilla alalla. Koneet ja eläimet näkyvät tapaturmatilastoissa.
”Turhat riskit kannattaa minimoida esimerkiksi siten, ettei töissä vaadittavia turvalaitteita jätetä pois päältä”, Backman nostaa esiin MT Livessä.