

108-vuotias Könnin maamiesseura ei ole monen muun seuran tapaan vaipunut hiljaiseloon vaan jatkaa perinteitä kunnioittaen täysillä. Farmarin yhteydessä pääsevät myös kaikki kiinnostuneet tutustumaan, mitä Könnillä puuhataan.
Maamiesseura esittelee kylätalon kentällä kerralla kymmeniä merkittävimpiä uudenkarheita maataloustyökoneitaan, joita se vuokraa jäsenistölleen. Esillä onkin jo pienen konenäyttelyn verran tavaraa.
”Konevuokraus on seuramme näkyvintä ja aktiivisinta toimintaa. Verottomalta uushankintahinnaltaan koko kalustomme on puolen miljoonan euron hintainen”, esittelee seuran puheenjohtaja Vesa Iso-Tuisku.
Seuran konehankinnoista vastaava varapuheenjohtaja Mikko Mäki-Latvala kannustaakin tutustumaan koneisiin seuran jäsenistön opastuksella.
”Täältä saa aika vahvaa kokemukseen perustuvaa käyttäjätietoa näistä työkoneista”, hän korostaa.
”Ilman seuran vuokrausmahdollisuutta moni tekisi töitä pienemmillä ja huonommilla koneilla.” Mikko Mäki-Latvala
Maamiesseuran hankkimat vuokrattavat koneet ovat järeämmästä päästä. Mäki-Latvalan mukaan käyttöön pyritäänkin hankkimaan nykyaikaisimpia ja uusien trendien mukaista kalustoa.
Konehankintoja mietitään etukäteen jäsenistön tarpeen ja budjetin raamien mukaan, mitä on tarpeen vaihtaa ja mitä uutta tarvitaan. Kun esimerkiksi jankkurointi ja kevytmuokkaus olivat tulossa maanmuokkaukseen, tiloilla oli aluksi iso kynnys ostaa näitä muokkareita itselle.
”Maamiesseura otti riskin ja hankki ne heti alussa, jotta tilat saivat niistä kokemuksia”, Mäki-Latvala sanoo.

Maamiesseuran kalleimmat, mutta samalla kysytyimmät ja tuottavimmat vuokrakoneet ovat kaksi kuivalantavaunua, jotka uusitaan parin vuoden välein. Iso-Tuisku havainnollistaa vuokraustoiminnan järkevyyden tiloille kuivalantavaunuesimerkillä.
”Uuden vaunun hinta on 70 000 euroa, mutta tila tarvitsee sitä parina päivänä vuodessa. Vuokraamalla vaunun on päivän, parin vuokra vain muutamia satasia”, hän vertaa.
”Ilman seuran vuokrausmahdollisuutta moni tekisi töitä pienemmillä ja huonommilla koneilla. Jos hankkisimme vain pieniä koneita, isot tilat hankkisivat itselleen sopivat koneet ja vuokraus kuihtuisi vähitellen”, Mäki-Latvala jatkaa.
Vaikka koneet ovatkin Farmarin aikaan yhdessä paikassa näytillä, arjessa ne on sijoitettu eri tiloille, joilla niillä on nimetty koneenhoitaja.
Vuokraustoiminnan veroton liikevaihto on noin 40 000 euroa. Jo pidempään koneet on ostettu suoralla kaupalla ja vaihtokoneet myydään itse eteenpäin. Koneisiin pystytään investoimaan eli käytännössä maksamaan välirahana vuosittain 35 000-40 000 euroa.
Rahastonhoitaja Jussi Haapala seuraa tarkasti jokaisen koneen taloutta laskemalla sen käyttömäärät ja -tilat sekä tuotot ja korjauskulut. Näin tiedetään, milloin kone on maksanut itse itsensä.
Vaikka koneet ovatkin Farmarin aikaan yhdessä paikassa näytillä, arjessa ne on sijoitettu eri tiloille, joilla niillä on nimetty koneenhoitaja. Tehtävästä ei makseta, mutta vastineeksi konetta saa käyttää vapaasti.
Jäsenille tarjottavalla konevuokrauksella on maamiesseurassa pitkät perinteet. Ensimmäinen vuokrattava kone on ollut kalkitusruisku navetan seinien kalkitsemiseen ja 1960-1970-luvulla tuli mukaan jo muita koneita.
Kun traktorit yleistyivät, koneita lisättiin. Ammattimaisemmaksi vuokraustoiminta muuttui noin 30 vuotta sitten 90-luvulla EU-kauden alettua.
Tuolloin moni maamiesseura ja pienviljelijäyhdistys alkoi hiipua. Sama tilanne oli edessä Könnilläkin, lopeta tai laajenna, ja siellä päätettiin laajentaa. Könnin maamiesseura kattaa kolme Ilmajoen kylää eli Harjunmäen, Kiikerinkylän ja Könnin.
Vierailuajankohta perjantaina 5.7. ja lauantaina 6.7. kello 13-19