
Maatalouskomissaari Christophe Hansen esitteli keskiviikkona Brysselissä virallisesti visionsa EU:n tulevasta maatalouspolitiikasta. MT sai paperin haltuunsa etukäteen ja on käsitellyt sitä jo laajasti.
Visiossa on paljon hyvää. Kilpailukykyisten viljelijöiden merkitystä Euroopan kokonaisturvallisuuden takaajina korostetaan entistä enemmän. Lisäksi maatalous nähdään nyt ilmaston- ja ympäristönsuojelussa enemmän myös ratkaisuna, ei pelkästään ongelmana.
Hansenin ohjelmajulistuksessa on kuitenkin myös heikkouksia. Piru ei piile yksityiskohdissa, vaan siinä, että ne puuttuvat.
Yksi heikkous koskee kaupan hintadiktatuuria ruokaketjussa. Ja toinen EU:n uutta pitkän aikavälin rahoituskehystä. Se tulee voimaan vuonna 2028 ja sitä valmistellaan jo täyttä vauhtia.
Alkutuottajien heikko asema ruokaketjussa oli yksi viime vuoden viljelijäkapinoiden ydinkysymyksistä. Edellinen komissio vastasi siihen kiristämällä epäterveiden kauppatapojen direktiiviä ja tasoittamalla tietä vaikutusvaltaisemmille tuotantoalat ylittäville tuottajaorganisaatioille.
Työtä on luvattu jatkaa, mutta terävä poliittinen linjaus, joka osoittaisi, että EU:lla on keinot horjuttaa kaupan ylivaltaa, puuttuu. Asia on muotoiltu visioon seuraavasti: ”Komissio on sitoutunut konkreettisiin toimiin, joilla varmistetaan, että maataloustuottajia ei pakoteta systemaattisesti myymään tuotteitaan tuotantokustannuksia alemmalla hinnalla.”
Kuulostaa tomeralta, mutta ei lopulta ole sitä.
MT:n tietojen mukaan alle tuotantokustannusten meneviä hintoja ei olla selkeästi kieltämässä. Systemaattinen hintojen polkeminen pyritään estämään uusilla pelisäännöillä, joiden noudattamista valvotaan. Rikkeitä selvitetään tapauskohtaisesti. Ruokaketjun voimatasapainoa selvitysten tulokset tuskin horjuttavat.
Komissio on tässä hampaaton, koska tiukka hintasääntely tarkoittaisi kilpailun rajoittamista. Se taas on ristiriidassa EU:n kilpailukyvyn parantamista korostavien tavoitteiden kanssa.
Lisäksi kauppa ja teollisuus muistuttavat, että viljelijöille maksettavat korkeammat hinnat tuntuvat vääjäämättä kuluttajien kukkaroissa. On turha odottaa, että jäsenmaiden poliittiset johtajat lähtisivät ärsyttämään äänestäjiä elintarvikkeiden kohoavilla hinnoilla.
EU:n tulevan rahoituskehyksen vaikutukset yhteiseen cap-maatalouspolitiikkaan Hansen ohittaa visiossaan, eikä hän lähtenyt niitä avaamaan myöskään keskiviikon lehdistötilaisuudessa.
EU-komissio haluaisi kaataa maatalousrahat muiden pottien kanssa yhteen samaan pataan, josta tukia jaettaisiin jatkossa kansallisten ohjelmien perusteella. Taustalla on yksi yksinkertainen tavoite: suuresta maatalousbudjetista yritetään valuttaa rahaa muihin tarpeisiin. Niitä on yhä enemmän, vaikka yhteistä rahaa on luvassa yhä vähemmän.
Maatalouskomissaari Hansen yrittää puolustaa maatalousrahoja korostamalla maatalouden merkitystä EU:n kokonaisturvallisuuden kannalta. Hän ei kuitenkaan halua hirttäytyä mihinkään tiukkoihin tukikriteereihin, koska budjettivääntö on vasta alkamassa.
Tämä tekee merkittävää maatalouskäännettä lupaavasta visiosta torson. Käänne on pelkkä tyhjä lupaus siihen asti, kunnes tiedetään, mitkä ovat resurssit. Ja maataloudessa on syytä valmistautua korkeintaan tyydyttävään ja mieluummin välttävään torjuntavoittoon, kun hupenevia EU-resursseja jaetaan.