• Kaksi asiaa nousi vuoden kiihkeimmiksi maatalouspolitiikan puheenaiheiksi – jopa humoristisia selfieitäkin lähetettiin viranomaisille

    On odotettavissa, että ensi kesänä satelliittiseurannan selvityspyyntöjä tulee viljelijöille tätä vuotta vähemmän, kun tekniikka kehittyy.
    Eniten satelliittiseurannan selvityspyyntöjä tuli nurmien niitosta.
    Eniten satelliittiseurannan selvityspyyntöjä tuli nurmien niitosta. Kuva: Seppo Pentti
    Maatalous|Maatalouspolitiikka
    30.12.202304:00
    Tuure Kiviranta

    EU:n yhteisen maatalouspolitiikan (cap) kauden 2023–2027 ensimmäinen vuosi sujui pitkälti suunnitelmien mukaisesti.

    Näkyvimmät, tai ainakin eniten keskustelua aiheuttaneet, muutokset olivat satelliittiseuranta kuvapyyntöineen ja tukimaksujen aikataulun uudistuminen.

    Cap-uudistuksessa osa ennen vapaaehtoisista toimista tuli pakollisiksi, kuten talviaikainen kasvipeitteisyys tietyllä osalla tilan pelloista. Lisäksi joissain tukien nimissä ja ehdoissa sekä tukimäärissä oli muutoksia.

    Peltotuissa entiseen tukimäärään yltääkseen viljelijän oli käytännössä valittava lisää ympäristötoimia. Osalla tiloista se ei ollut mahdollista, koska valittavissa ei ollut tilalle sopivia vaihtoehtoja, joilla entisiin tukimääriin olisi ollut mahdollista päästä.

    Suuressa kuvassa EU:n maatalouspolitiikka ei uudistuksessa paljonkaan muuttunut, vaan perusperiaatteet noudattavat edelleen 2000-luvun alussa tehdyn reformin linjoja.

    Yllättävää oli, että kiihkein julkinen keskustelu tukiaikataulusta käytiin vasta loppusyksyllä.

    Tästä vuodesta alkaen viranomaiset ovat seuranneet satelliiteilla ehtojen täyttymistä tukihakemuksissa ilmoitetuilta peltolohkoilta.

    Epäselvistä tilanteista Ruokavirasto lähetti elo–syyskuussa selvityspyyntöjä, joihin viljelijän täytyi joko vastata tukiehtojen täyttymisen osoittavalla valokuvalla tai muuttaa tukihakemustaan.

    Osalle viljelijöistä selvitykset aiheuttivat paljon lisävaivaa, osa otti huumorilla höystettyjä selfieitä viranomaisten tutkittaviksi. On odotettavissa, että ensi kesänä selvityspyyntöjä tulee vähemmän, kun tekniikka kehittyy.

    Tukimaksujen aikataulu uudistui tänä vuonna, sillä uudessa järjestelmässä tukien maksuperusteet ovat EU:n hyväksymissä määrin selvillä vasta joulukuussa. Uudesta aikataulusta tiedotettiin vuoden 2022 puolella.

    Yllättävää oli, että kiihkein julkinen keskustelu aikataulusta käytiin vasta loppusyksyllä uuden hallituksen maa- ja metsätalousministerin Sari Essayahin (kd.) aikana eikä esimerkiksi kevättalvella asiasta päättäneen ministeri Antti Kurvisen (kesk.) virkakaudella.

    Lisää aiheesta
    • Antti Kurvinen tulossa MTK:n valtuuskunnan kokoukseen keskiviikkona.

      Maatalouspolitiikka | Tuet aikaistuvat, mutta vain osittain: 140 miljoonaa maksetaan marraskuussa - työ ei edennyt Kurvisen odotusten mukaisesti

    • Euroopan keskuspankki (EKP) nosti ohjauskorkonsa syyskuussa 4,5 prosenttiin. Vuosi sitten syyskuussa ohjauskorko oli 1,25 prosenttia ja viime vuoden alussa se oli nollassa.

      Talous | Korkojen nousulla isoja vaikutuksia maatiloille – nyt on jo kiire ottaa yhteys pankkiin, jos tukiaikataulun muutos vaikeuttaa lyhennysten maksamista

      Tilaajalle
    • Satelliittiseurannalla on pystytty hyvin erottamaan niitetyt ja niittämättömät nurmilohkot.

      Maatalouspolitiikka | Historian ensimmäiset peltotukien satelliittiseurannan selvityspyynnöt lähetetään viljelijöille huomenna – koskevat pääasiassa nurmia

      Tilaajalle
    • Lempääläläisen Mantereen tilan yrittäjän Niina Mayerin ottama iloinen selfie sykähdytti viranomaisiakin. ”Otin selfien vipu-mobiiliin”, Mayer kertoo Facebookissa. ”Minua pyydettiin todistamaan, että tietty lohko on laidunnettu tänä kesänä. No hei täällä me ollaan!!! Vielä 10 lohkoa kuvaamatta. Mikä ihana mahdollisuus ilostuttaa valvojaa vielä monella kuvalla.”

      Maatalouspolitiikka | Jo kolmasosaan satelliittiseurannan selvityspyynnöistä vastattu kuvalla

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Maanomistajat ovat mahdollisuutena hiilensidonnassa, mutta eivät osapuolena keskustelussa

  • Saksasta alkaneet traktorimielenosoitukset ovat laajentuneet myös muihin maihin. Ranskan tiesuluilla on näkynyt lähinnä isoja traktoreita, mikä johtuu siitä, että pääosa protesteihin osallistuvista tuottajista edustaa ison tilakoon tuottajia. Maataloustuotannon vaikeudet ovat pahiten osuneet suurempiin tuottajiin. LEHTIKUVA / AFP

    Koneviesti | Miksi traktorit tulivat Ranskan teille? Näistä syistä maatalousyrittäjät ovat lähteneet barrikadeille Euroopassa

  • Ruokavirasto aloittaa tukien ja palkkioiden maksut joulukuussa, ja ensimmäisessä maksuerässä maksetaan noin 95 % näistä tuista. Kuvituskuva.

    Koneviesti | EU-viljelijätukien tukitasoja ja ehtoja vahvistettu hakuvuodelle 2023 – tukitasoihin pudotuksia