• Kuivuutta kestävä härkäpapu, aikainen herne ja satoisia kauroja – Suomen lajikevalikoimaan nousi monia uutuuksia haastavista koeoloista huolimatta

    Haastavista koeolosuhteista huolimatta listoille saatiin satoisia uutuuksia. Tiffany sietää matalia härkäpapuja paremmin kuivuutta.
    Tilaajalle
    Jotta uutta lajiketta voi hakea luetteloon, viljelykokeita täytyy tehdä vilja-, palko- ja öljykasveilla ainakin kahden kasvukauden verran, nurmikasveilla kolmen. Kuvituskuva, kuvassa Boreal Kasvinjalostus Oy:n koeruutuja.
    Jotta uutta lajiketta voi hakea luetteloon, viljelykokeita täytyy tehdä vilja-, palko- ja öljykasveilla ainakin kahden kasvukauden verran, nurmikasveilla kolmen. Kuvituskuva, kuvassa Boreal Kasvinjalostus Oy:n koeruutuja. Kuva: Kari Salonen
    Maatalous
    5.3.202211:00
    Tuulikki Viilo

    Halusi tai ei, asiat muuttuvat: Muutoksessa ovat niin lannoitteiden hinnat, ilmasto, turvallisuustilanne kuin ihmisten mieltymyksetkin.

    Viljelykasvien jalostajat tekevät parhaansa pysyäkseen perässä – tai mieluiten edellä.

    Ajat eivät kuitenkaan ole olleet virallisille lajikekokeille suotuisimpia. ”Viime vuosi oli poikkeuksellinen”, kuvailee tutkija Antti Laine Luonnonvarakeskuksesta.

    Varsinkin etelässä kevätviljojen sadot jäivät niukoiksi.

    ”Syysviljoista saatiin määrällisesti hyvä sato, joka oli pääosin leipäviljalaatuista. Parilla koepaikalla sakoluvut olivat niin huonoja tai valkuaispitoisuudet matalia, ettei niiden laatu ollut myllyvehnälle riittävä.”

    Haasteista huolimatta lajikelistalle on saatu useita kiehtovia uutuuksia.

    Uuden härkäpapulajike Tiffanyn (keskellä) siemenen koko jättää varjoonsa Sampon (vas) ja Kontun (oik). Suuri siemenen koko voi tuottaa viljelyssä haasteita, sillä kaikkia kylvölaitteita ei ole suunniteltu näin suurille siemenille. Kylvönopeuden lasku vähentää perinteisten kylvökoneiden tukkeutumisvaaraa.
    Uuden härkäpapulajike Tiffanyn (keskellä) siemenen koko jättää varjoonsa Sampon (vas) ja Kontun (oik). Suuri siemenen koko voi tuottaa viljelyssä haasteita, sillä kaikkia kylvölaitteita ei ole suunniteltu näin suurille siemenille. Kylvönopeuden lasku vähentää perinteisten kylvökoneiden tukkeutumisvaaraa. Kuva: Antti Laine

    Tänä vuonna palkokasveja kylvetään todennäköisesti paljon, sillä typensitojina ne auttavat tiloja tinkimään kallistuneista lannoitteista.

    Härkäpavun lajikevalikoimaan saatiin tervetullut lisä Tiffany-nimisestä lajikkeesta.

    Tiffany on erittäin suurisiemeninen ja myöhäinen, Laine kuvailee. Kasvuajaltaan aikaisimpiin Sampoon ja Intoon nähden Tiffanyn kasvuaika on noin kolme viikkoa myöhäisempi.

    Useissa härkäpapulajikkeissa haasteena ovat niiden sisältämät haitta-aineet, mutta saksalaisessa uutuudessa ne jäävät alhaisiksi.

    Tiffanya pieni tai vähän isompikaan kuivuus ei ole haitannut. Hieman syväjuurisempana, rotevampana ja korkeampana lajikkeena se sietää kuivuutta matalia lajikkeita paremmin.

    Tiffany voi siis vastata ilmastonmuutoksen tuomiin haasteisiin, mutta sen vaatima pitkä kasvuaika mahdollistaa viljelyn lähinnä ykkösvyöhykkeellä.

    Kokeissa uusia lajikkeita verrataan niin sanottuihin mittarilajikkeisiin. Mittareiksi valikoituvat suhteellisen uudet ja suositut lajikkeet, joista on saatu riittävästi koetuloksia. Kuvassa Kaarle-ohra.
    Kokeissa uusia lajikkeita verrataan niin sanottuihin mittarilajikkeisiin. Mittareiksi valikoituvat suhteellisen uudet ja suositut lajikkeet, joista on saatu riittävästi koetuloksia. Kuvassa Kaarle-ohra. Kuva: Saara Lavi

    Toinen ääreville säille altis palkokasvi on herne.

    ”Herneellä ei ole kovin syvä juuristo, joten se kärsii kuivuudesta ja liiasta kosteudesta nopeasti”, Laine virkkoo.

    Herneen osalta listalle saatiin neljä uutta keltasiemenistä lajiketta.

    Boreal Kasvinjalostus Oy on jalostanut Lempi-nimisen lajikkeen, mikä on tällä hetkellä aikaisin mitä lajikelistalta löytyy.

    Sen kasvuaika on vain 97 vuorokautta. ”Lempi on ihan huippusatoinen mittarilajike Rokkaan verrattuna”, Laine kuvailee.

    Kevätvehnistä hyväksyttiin lajikelistaan kuusi uutuutta.

    Sakoluvut jäivät useissa kokeissa viime kaudella mataliksi. Etenkin etelärannikolla kuivuus kuritti kevätviljoja, mutta paikoin saatiin varsin kelvollisiakin satoja.

    Esimerkiksi uutuuslajikkeiden Winxin ja Linnean satotasot olivat mittarilajike Demonstrantia korkeammat.

    Pitkä kasvuaika näkyy usein korkeampina satotasoina. Satoisa, mutta samalla uusista kevätvehnistä myöhäisin oli Embla. Embla pärjäsi hyvin myös sakoluvun ja valkuaispitoisuuden osalta.

    Kevätrypsilajikkeita hyväksyttiin kaksi. Toinen oli Huoltovarmuuskeskuksen jalostama lajike Kuutar CL ja toinen Borealin lajike Sinuhe.

    Molemmat ovat aikaisia ja hyvinkin satoisia, kuvailee erityisasiantuntija Kalle Ohralahti Luonnonvarakeskuksesta. Sinuhe tuo lisäarvoa korkean öljypitoisuutensa ansiosta.

    Syysöljykasveja ei ole viime vuosina lajikeluetteloon haettu lainkaan. ”Kevätmuotoiset ovat Suomen juttu. Syyslajikkeiden ongelma ovat laajat talvituhot.”

    Syysmuotoistenkin kasvien suosio on kuitenkin kasvanut ja viime syksynä syysöljykasveja kylvettiin runsaasti.

    Kuten muillakin kevätkylvöisillä yksivuotisilla kasveilla, myös ohran ja kauran testauksen osalta viime vuodet ovat olleet haasteellisia.

    Täyttä satopotentiaalia ei ole kuivuuden takia saatu esille, kuvailee Luken tutkija Merja Högnäsbacka.

    Myös paras tieto korrenlujuudesta on jäänyt saamatta, sillä lakoa ei ole esiintynyt käytännössä lainkaan. Korrensääteitä kokeissa ei käytetä kuin hätätapauksissa.

    Uudet lajikkeet ovat kuitenkin osoittaneet jalostustyöllä saavutetun satopotentiaalin nousun.

    Hyväksyttyjä kauralajikkeita on kolme, kaksitahoisia ohria kaksi ja monitahoisia ohria seitsemän.

    Kotimaisen Borealin Nestor-kauran ja S.G. Nieminen Oy:n edustaman Scotty-lajikkeen satotasot ovat jopa kahdeksan prosenttia mittarilajike Donnaa korkeammat.

    Molemmat kaksitahoiset ohratkin ylsivät mittarina käytettyä Trekkeriä satoisammaksi.

    Ohrien kohdalla myös valinnanvara kasvuajan suhteen on kasvanut.

    Tilasiemen Oy:n jalostama monitahoinen Lene-ohra on hyvin aikainen, kolme vuorokautta nykyisin tarjolla olevia lajikkeita aikaisempi. Borealilta testit taas läpäisi Hillevi-lajike, josta tuli samalla lajikeluettelon myöhäisin monitahoinen ohra.

    Se on hieman mittarilajike Kaarlea myöhäisempi, mutta erittäin satoisa ja lujakortinen.

    Korrenlujuudessa heikommalle tasolle jäi Scotty-kaura.

    Se kuitenkin paikkasi puutteitaan hyvällä satotasolla, Högnäsbacka mainitsee. ”Alttiutta lakoontumiseen on, mutta korrenlujuuteen voi kuitenkin sääteillä vaikuttaa.”

    Pitkäkortisemmilla lajikkeilla on yleensä hieman parempi sietokyky haastaville olosuhteille, sillä niillä on myös enemmän juuristoa.

    Lajikevalintatyökalu viljelijöiden käyttöön löytyy Peltokasvit-osiosta täältä.

    Lue lisää:

    Sertifioidusta siemenestä on pulaa – Suomelle lupa alentaa viljojen, herneen, härkäpavun, rypsin ja hampun kylvösiementen itävyysvaatimusta

    Kevätviljojen siemenistä voi tulla pulaa – hintojen uskotaan nousevan

  • Mainos: Eastman / AIV
    Erno Rastila ja Päivi Pakarainen kertovat, että märälle rehulle osattiin annostella riittävästi säilöntäainetta vasta, kun oli punnittu myös märkiä kuormia.

    Säilörehun säilöntälaatu vaikuttaa lypsykarjan terveyteen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle