

”Suomessa on jo yli sadalla tilalla järjestelmä, joka hyödyntää tekoälyä, mikä puolestaan kehittyy ja oppii jatkuvasti lisää”, kertoo De Lavalin myyntijohtaja Tuomas Kuusinen.
Maidontuottaja voi tehdä eläinten hyvinvointia ja tuottavuutta koskevia päätöksiä sovellusten ilmoitusten avulla. Ilmoitukset perustuvat lypsyrobotin keräämään ja biomallien yhdistämään tietoaineistoon sekä yksittäisistä eläimistä että koko karjasta.
Hankittua dataa hyödynnetään muun muassa sellaisten toimenpiteiden kohdentamiseen, joilla voidaan ennaltaehkäistä lehmän sairastumista.
De Lavalin tuotepäällikkö Antti Peltola toteaa, että ennen tekoälyä kerätystä tiedosta yli 90 prosenttia meni hukkaan.
Peltolan mukaan tekoäly mahdollistaa tiedon hyödyntämisen ja muokkaamisen asiakkaalle yksinkertaiseen ja käyttökelpoiseen muotoon. Se laskee esimerkiksi eläimen sairastumisriskin hyödyntämällä eri lähteistä saatua monipuolista dataa.
Maidon laatutietoja ja syönti- sekä märehtimisdataa yhdistämällä eläimen tilasta saa nopeasti tietoa.
”Tekoälyn tuottama tieto voi olla vain yhtä laadukasta kuin sen käyttämä data. Esimerkiksi vuosikymmeniä kerätystä tarkasta neljänneskohtaisesta maidon mittauksesta saatavan tarkan datan avulla tekoälyä on pystytty kouluttamaan erittäin tehokkaasti”, Peltola toteaa.
Tekoäly kertoo, mihin tilalla pitää kiinnittää huomiota ja mihin kannattaa panostaa.
”Tietokoneella istumisen tarve vähenee ja aikaa jää niihin tehtäviin, joissa ihmistä tarvitaan”, Peltola kertoo.
NHK Groupin robottimyynnin päällikkö Juuso Kukkola nostaa esiin sen, että puhelinilmoitusten avulla tilallisen ei tarvitse vilkuilla lypsyn onnistumista ja navetan tilannetta, vaan hän saa keskittyä olennaiseen.
Tekoäly kertoo, mihin tilalla pitää kiinnittää huomiota ja mihin kannattaa panostaa.
Esimerkkinä Lely Horizon -sovelluksen helppokäyttöisyydestä Kukkola nostaa järjestelmän ketoosihuomautuksen. Huomautuksen yhteydessä sovellus antaa suosituksen, miten tilanteen voi ratkoa.

Mikäli tilallinen haluaa tarjota eläimelle ohjelman ehdottamaa energiapitoisempaa nesterehua, hoitaa robotti lisäyksen itse hyväksynnän saatuaan.
Tekoälyä voidaan hyödyntää myös lypsyrobottien kustannustehokkuuden parantamiseen, Kukkola toteaa. Tavoitteeseen Lely tähtää käyttämällä mahdollisimman vähän paineilmaa, hyödyntämällä enemmän sähköohjausta ja minimoimalla robottien käyttökatkot.
”Tehokas suoriutuminen päivittäisestä lypsytyöstä edellyttää robotilta tarkkuutta ja toimintavarmuutta. Vaikka kone olisi kuinka nopea, eläin on silti aina eläin, joten itse lypsy ei voi määräänsä nopeampi olla. Siksi tapahtumat lypsyn ulkopuolella eli siirtymä- ja käsittelyajat ovat tärkeitä, samoin kuin lypsyyn valmistautuminen esikäsittelyn avulla”, kertoo Kukkola.
Koska lypsyrobotit toimivat ympäri vuorokauden vuoden jokaisena päivänä, on huollon ja varaosien saatavuus Kukkolan mukaan todella tärkeää.
”Erityisesti uudet asiakkaat yllättyvät positiivisesti, kun viimeistään kolmen tunnin päästä huoltoauto varaosineen on jo pihassa”, Kukkola kertoo.
GEA:n myyntijohtaja Petteri Virtanen kertoo valmistajan ideoimasta, niin kutsutusta patch milking eli ryhmälypsy-menetelmästä, jolla he ovat minimoineet jatkuvan huoltopäivystyksen tarpeen.
Lypsyrobottien huollon ja varaosien saatavuus ympäri vuoden on todella tärkeää.
”Monesti, kun tilakoko kasvaa yli 400 lehmän, niin silloin lehmien vapaaehtoinen robotille meneminen on monimutkainen järjestää ja robotteja pitää olla paljon. Tässä meidän menetelmässämme robotit asetellaan navettaan lypsyaseman kaltaisesti ja lehmät ryhmitellään lypsyaikojen mukaan. Itse lypsy on automaattinen”, Virtanen kertoo.

Lypsyaikojen avulla vältytään Virtasen mukaan ympärivuorokautiselta päivystykseltä, eikä yksi lypsy-yksikkö ole yhtä kriittinen kuin vapaan liikenteen lypsyssä.
Ryhmälypsyn lisäksi Virtanen nostaa esille sen, että GEA:n lypsyrobotit hoitavat yhdellä kiinnityksellä koko lypsyn vedinten pesusta jälkikastoon, mikä vähentää kemikaalien ja energian käyttöä.
”Meillä on käytössä neljänneskohtainen käsittely, jolla voidaan erotella yksi neljännes pois, mikäli se tuottaa muita neljänneksiä heikompilaatuista maitoa. Näin saadaan kaikki lehmän tuottama hyvä maito tankkiin.”
Mikäli tuotannonhallinnan ohjelma lähettää tilalliselle eläinten terveyteen liittyviä ilmoituksia, on niihin Virtasen mukaan tietenkin reagoitava heti.