
Eläinten hyvinvointilaki astui voimaan viime vuonna. Kokonaisuutena sen valmistelu vei vuosikymmenen. Nyt hallitus aikoo avata lain tarkoituksenaan poistaa sieltä porsaiden kirurgisen kastraation kielto.
”Lain lausuntokierroksella olleessa viimeisessä luonnosversiossa ei ollut mainintaan kirurgisen kastraation poistosta. Pykälä on tullut lakiin lausuntovaiheen jälkeen. On poikkeuksellista, että lakitekstiin lisätään pykälä tässä vaiheessa”, sanoo asiantuntija Mari Lukkariniemi MTK:n maataloustuotemarkkinoiden edunvalvonnasta.
Teollisuus ja MTK ovat koko ajan vastustaneet kirurgisen kastraation kieltoa. Sen negatiiviset vaikutukset tuotantoon ja sianlihan vientiin esimerkiksi Aasian markkinaan ovat mittavat.
”Osoittaa heikkoa lakivalmistelua, kun siinä on sivuutettu elinkeinon varsin selkeät huomiot kireästä aikataulusta sekä siitä, että kiellon vaikutuksista elinkeinoon ei ole riittävää tutkimusta eikä tietoa”, Lukkariniemi sanoo.
”Elinkeino toivoo, että kirurgisesta kastraatiosta luopuminen sidotaan muiden EU-maiden aikatauluun.”
”Nyt tarvitaan elinkeinoa tukevia toimia, ei täyskieltoa.”
Lukkariniemi korostaa, että kirurgisen kastraation vaihtoehtoja tulee tutkia Suomen olosuhteissa.
”Suomi ja Ruotsi ovat ainoat maat, joilla on saparoiden typistyksen täyskielto. Eläinten hyvinvointilain myötä Suomi on ainut maa, jossa on typistyskielto ja kirurgisen kastraation kielto. Ei ole olemassa tutkimusta siitä, miten karjujen kasvatus käytännössä on mahdollista näillä vaatimuksilla.”
Karjujen saparoiden syönti on kasvatuksessa ongelma. Lukkariniemi muistuttaa, että muissa maissa häntiä typistetäänkin käytännössä rutiininomaisesti.
”Tanskalaisia oli juuri tällä viikolla tutustumassa ehjien häntien kasvattamiseen.”
Lukkariniemi korostaa, että asioita tulee kehittää tutkimuksen kautta. Erityisesti se korostuu tilanteessa, jossa elinkeino kamppailee kannattavuushaasteiden kanssa.
”Nyt tarvitaan elinkeinoa tukevia toimia, ei täyskieltoa. Esimerkiksi vapaaporsitus on lisääntynyt Suomessa merkittävästi hyvinvointikorvauksen kautta, ja se on tapa, jolla näitä asioita pitää viedä eteenpäin. Ei se, että säädetään laki, ennen kuin on tutkittu sitä, miten käytännössä voidaan tuotantoa jatkaa kaikki olemassa olevat vaatimukset täyttäen.”